Merzbow (jp), Metsäkirkko @ Ääniwalli, Helsinki 14.01.2026
Japanin legendaarisen noisesamurain ja möykkädaimionin, vuonna 1979 äkkiväärän metakan maailmalle toimittimisen aloittanut Masami Akita alias Merzbow, on kaiken arvioinnin, kritiikin, väittelyn ja parranpaukutuksen tuolla puolen. Tämän voinee todistaa jokainen miehen livenä kokenut. Merzbow’n show on heittäytyminen päin totaalista ja totalitääristä ääniwallia, raskaamman pään noisetsunami joka hukuttaa kaiken elämälle tutun ja vieraan alleen, koko kestonsa ajaksi. Tällaista totaalisuutta todisti Merzbow’n tämänkertaisen, 8:n keikan Euroopan-kiertueen avausvedon vastaanottanut täysi liiterillinen noisen ystäviä Helsingin Vallilan, kyllä vaan, Ääniwallissa. Kuudennella Linjalla eli Kutskalla alunpitäen soitettavaksi tarkoitettu keikka sai pirteän lipunmyynnin johdosta isomman ja ainakin nimeltään kovin oivallisen kodin. Ja jälkiteollisena betonibunkkerina toki myös asianmukaisen kaikuisan ja epäakustisen kodin siinä samalla. Merzbow’n alias Masami-sanin setti kellotti 58 minuuttia, ja nyt jos joku väittää kykenevänsä nimeämään, mitä Akita koneidensa takaa luukutti, onnittelen. Katsaus Setlist.fm-sivustolle todistaa muuta, sinne on listattu Merzbow’n keikkoja takaisin 80-luvulle saakka, eikä yhdenkään otsikon alla lue yhtään raitaa, biisiä tai teoskokonaisuutta nimeltä, ei siis yhtään järjellä käsitettävää, perinteistä settilistaa. Ja jos on julkaissut häkellyttävät ja henkeäsalpaavat yli 500 pitkäsoittoa, ei voi osata omaa tuotantoaan ulkoa. On jaksoja elämässä, luomiskausia, tyylisuuntiakin; mutta jokaisen keikan wall of sound syntyy tänään, tässä ja nyt. Näin olen ystävällisesti, tuttavallisesti antanut itseni ymmärtää.
Sekunnilleen sovittuun aikaan, klo 21.00 asteli Merzbow tiskinsä taakse, ja aloitti maailmanlopun myllytyksen. Taustakankaalle heijastettu autereinen vieraan planeetan viidakkoparatiisi ei varsinaisesti keventänyt tunnelmaa. Soundcheckin jälkeen Masami oli vielä laittanut japanialaistyyppisen hatun päähänsä, sen lieri viimeistään varmisti ettei katsekontaktia yleisöön tarvitse ottaa, eikä pääse syntymään. Tokyon pauhunlietsoja ei spiikkaa, ei muistele menneitä, ei kiitä yleisöä nostamalla käsiään ylös tai esitapputtamalla, että olipas kiva keikka. 58 minuuttia melua, keikan lopetus kuin seinään, ja pieni, takariviin tuskin edes näkynyt terävä nyökkäys. Siinä kaikki, ei encoreita, miten edes soittaa 58-minuuttiselle vedolle 58-minuuttinen encore. Ei mitenkään.
Ainakin itse olin odottanut kokea Merzbow’n livenä aivan tavattoman kauan, ja jostain itsellenikin tuntemattomasta syystä missannut herran edellisvisiitin, vaikka sinne oli oikein lippukin plakkarissa. Nyt natsasi, ja vieläpä Ääniwallin ihan eturiviin, niin että varmasti kuului. Ja kyllä kuului. Merzbow’n keikka oli yksi kaikkien aikojen äänenpaineisimmistä puhteista joita olen itse kokenut, ellei jopa se kaikkein kovaäänisin. Takavuosina Swansien veto Tallinnassa oli niin äänekäs, että alkoi olla jo vaikea hengittää, mutta tila oli tämäniltaista monta kertaa pienempi ja lyhyempi. Nyt Ääniwallin syvä ja pitkä sali antoi hiukan armoa. Ne pari muuta äänenpainekisaan lähtijää ovat kotimainen Grunt aikoinaan Kutosella ja käytännössä tämän illan kanssa täsmälleen samoilta conversensijoilta, tässä samassa salissa yyteröity Beherit. Mutta käsittääkseni voiton vei kuitenkin japaninmies, omedeto gozaimasu. Absolutisti, vegaanistreittari, fetisseistä ja dadaismista innostunut tietokirjailija ja omia kanoja kasvattava eläinoikeusaktivisti Masami Akita tykitti niin kovaa, että pussihousunpuntti tutisi hiukka taaempanakin, eikä kukaan taatusti nillittänyt, että ”olis voinu ehkä hiukan kovempaakin soittaa”. Eikä noisepoliisien huuto kuulunut musan yli, sikäli mikäli sitä oli.
Mitä Merzbow tällä kertaa soitti? Ei hajuakaan. Tunnistettavia biisiaihioita muutamia tahteja, kunnes ne väkivalloin murskattiin meluksi, äänimassaksi, totaaliseksi möykäksi. Kotitekoisilla, sylissä kannettavilla häsmäkkeillään Masami väänsi, ruuvasi, sekoitti ja hakkasi maailmanluokan noisea. Olimme paikalla. Lämppärin aikana ärsytystä herättäneet salin etuosan lämmitys/puhallinlaitteet eivät enää mölynneet, niitä ei kuulunut. Vanha teollisuustalo resonoi ja tärisi niin että turkkilaisissa häissä olisi vastaava pöhinä tuottanut satapäin ruumita lattian kadottua alta. Ääniwalli kesti. Suosikkikeikkapaikkojen joukkoon Vallilan liiteri ei koskaan tule todennäköisesti nousemaan, mutta ohjelmistojen perässähän näihin tullaan ja se Ääniksessä on yksi kaupungin kiinnostavimpia. Jonotus narikkaan soiton päätyttyä on täällä tunkuiltoina täysin kohtuuton, enkä haluaisi täälläkään olla kun tulipalo syttyy, mutta mahtavia keikkoja Änärissä on tullut yytsittyä, ja tulee varmasti jatkossakin. Ja hei, mikä tai kuka suomalainen keikkajärkkääjä saa näin spessuiltoja pydeen? Just näin, Blow Up That Gramophone.
Illan lauteet lämmitteli, tai ehkä enemmänkin märäksi pirskotteli iittiläiskaksikko Pyry Ojalan ja Jesse Niemen kokeellinen tai erittäin kokeellinen ambient-duo Metsäkirkko. Duon Bandcamp-sivulta löytyy viisi mainiota EP:tä, ja niistä ainakin pari on soinut viimeviikkoina meikämannerheimon kotoisassa musacornerissa aivan tuelta. Etenkin 2022 julkaistu ”Mytologinen/Mykologinen”-lyhytsoitto on todella mielenkiintoista porinaa ja pulputusta. Duo käyttää ilmaisussaan koneita, kenttänauhoituksia, erilaisia kelloja, puhaltimia ja vanhojen perinnetietäjien puheenparsiakin. Äärikiintoisa keitos siis. Tämäntyyppisen tavaran tuominen livetilanteeseen ei valitettavasti kovin helppoa ole, kun takalinjoilta kuuluu pulinaa ja pikkufiatin kokoiset lämpöpuhaltimet hönkii vieressä. Mieleen kumpusi myös että olikohan liverituaalia ihan loppuun asti mietitty ja hiottu, ja halutaanko niin edes tehdä. Itse ja mitä syvimmin henkilökohtaisesti aion palata Metsäkirkon metsäkirkolle levytettynä vielä monesti. Ja periaatteessa on hyvinkin mielenkiintoista vanhan avantgardistin öögaan, kun lavalla on kilikelloa, paimentorvea, magnetofoninauhaa pyörimässä ja nuhjuista concertinaa soitannassa. Vielä, jos tulevaisuudessa keikkojen koseptointi ja tunnelma kohtaa levyjen laadun, niin mikäpäs se siinä. KG
