Trivium (us), Power Trip (us), Venom Prison (uk) @ Nosturi, Helsinki 19.03.2018
Floridan Orlandossa vuonna 1999 perustettu Trivium on aina kärkikahinoissa, kun listataan melodista metalcorea tikkaavia orkestereita, joskin on heti sanottava ettei lokerointi tästäkään bändistä riittävästi kerro. Trivium on progressiivista nykymetallia, thrashilla maustettua groove metallia, jollaista tekee toki kovin moni muukin. Mutta nämä tekevät sen yhtenä parhaista. Trivium on ahkera bändi, kiertueet ovat pitkiä ja intensiivisiä, ja satunnaisesti hämmentävän pieniinkin kaupunkeihin ulottuvia. Ja uusi albumi puskee itsensä ulos maksimissaan kahden vuoden välein. Toisin sanoen, Trivium oli esimerkiksi Helsingissä viimeksi viime vuoden helmikuun lopulla Circuksessa, ja nyt taas kaupungissa uudestaan. Tämänkertainen veto oli sijoitettu Nosturiin, ja oli laskujeni mukaan jo bändin 14. keikka Suomessa.
Ennakolta loppuunmyydyn Nosturin kolmen bändin illan aloitti tasan ja sekunnilleen ilmoitettuun aikaan, klo 20, walesilainen Venom Prison. Bändillä on outo nimi, tyylikäs logo ja yksi toissavuotinen albumi vyönsä alla. Sillä on myös hienoja perinnetietoisia biisien otsikoita, ja lauluvastuussa, tai oikeastaan huuto-ja murinavastuussa venäläinen nuori nainen, Larissa Stupar. Mutta mitä sitten? Jos mikään ei tunnu miltään, tällaista äärigeneeristä death metal-jöötiä kuunnellessa, niin mitä väliä jollain hienoilla nimillä? Ei mitään. Bändi louhi puolen tunnin avaussettinsä toki ihan tarkalla taidolla, harjoituskämpällä nämä ovat viihtyneet.
Kaksi ensimmäistä biisiä meni ihan osoittaessa, että kyllä walesilaisetkin kaahata osaa. Ja kun, kuinka olla, avausbändinä Venom Prison kärsi myös illan keskentekoisimmista soundeista, niin oli aika pian selvää, että ei tämä tästä. Parhaiten tykitti ”Womb Forced Animus”, mutta siitäkään ei mitään kerrottavaa jäänyt. Biisimateriaali ei yksinkertaisesti riittänyt mihinkään. Sateisena lauantai-iltana Cardiffissa, kävelymatkan päässä hotellilta, muutaman real alen jälkeen, jos kaupungissa ei olisi mitään muuta bändiä nähtävillä, tämmöisestä voisi ihan hetkeksi fiilispäissään innostua. Mutta ei tänään, tässä ja nyt.
Omalla kohdalla illan odotetuin bändi soitti kakkosena, itse kun en tunnustaudu miksikään kovan siiven Trivium-faniksi. Se kun on kuitenkin vain tärkeä alan nykymeiningin bändi, jonka mielellään katsoo kerran pari pois, mutta ei sen enempää. Illan keskimmäisen slotin hoiti Power Trip Dallasista, Teksasista. Bändiä ei pidä sekoittaa Powertripiin, yhden demon pihalle saaneeseen jenkkiläiseen thrashryhmään, eikä se edes ole kovin mahdollista, Powertrip kun yhteenkirjoitettuna hajosikin jo varhain 90-luvun lopulla. Tämä Dallasin Power Trip on julkaissut kaksi albumia, joista varsinkin viimevuotinen ”Nightmare Logic” on erittäin kovaa junttanpoota. Bändi soittaa hyvinkin kierteisellä groovella ladattua crossover thrashia, maustettuna bourbonilla kostutetulla southern rockilla. Erittäin esiinkaivamisen arvoinen lätty, jos kuvailtu meininki yhtään iskee. Jos nämä eivät olisi liittyneet Triviumin kiertuekumppaniksi, olisin saattanut skipata koko illan. Power Trip aloitti todella tämäkästi ”Soul Sacrifice”-runttauksella, ja millä soundeilla! Nosturi ei ollut pitkään aikaan kuulostanut näin hyvältä. Rumpali Chris Ulshin soundit pelkästään takasivat tahdon nähdä nämä joskus seuraavan levyn myötä uudestaan, mätke kuin elävää alligaattoria tamppaisi Rio Granden penkereeseen. Chris Ulsh kannuttaa myös varsin tunnetussa austinilaisessa Mammoth Grinderissa. Power Trip julkaisee levynsä Southern Lord Recordsin suojissa, mikä sekin on pelkästään krediitti, Southern Lordilla on tallissaan käytännössä kaikki näiden alagenrejen parhaat.
Todella harvoin on niin, että odottaa monta päivää kuulevansa lämppäribändin yksittäistä biisiä. Kakkosena kuultu uutuuslevyn raita ”Executioner’s Tax (Swing of The Axe)” oli sellainen. Blake Ibanezin upeasti itkevä liidikitara ja Chris Whetzelin miehekkään eteläinen bassolinja nostivat biisin levyversiostaan vielä muutaman kyynärän korkeammalle. Pelkästään tämän takia, tiedättehän… Kolmevarttisen puhteen puolimaissa oli yhden kipaleen ajan (tuoreen platan nimibiisi) käydä ajatus päässä, että näilläkin loppuu biisit kesken, mutta setin loppuliuku taas todisti toista; ”Executionerin” kanssa samanhenkistä southernjunttausta edustava ”Murderer’s Row”, kipakka ajo ”Firing Squad” ja viimeinen lapiollinen arkulle vainaan, ”Manifest Decimation”. Kyllä, hän se on, kannen voi sulkea. Hoitakaapa nämä nyt joku vaikka Tuskaan, jos ei tälle kesää ehdi, niin sille kesää, mille ehtii.
Loppuilta ei sitten ollutkaan mitään elävän musiikin juhlaa. Ehkä siksi, että en ole pääbändin varsinainen fani, tulin menettäneeksi todella hyvät jalansijat Power Tripin nykäisystä innostuneena, että kyllä tämä sittenkin tästä. No siihen alkoi pukkaamaan pitkää poikaa eteen ja miksaustiskin takuinen mellakka-aidan maastokin oli ahtautumaan päin. Okej, olkoot. Käynti yläkerrassa muistuttumassa, että eihän sieltä näe hevon huttua, ellei pääse parvekkeen kaiteelle. Ja loppuunmyyty Nosturi kun on erittäin piinallinen paikka, happi loppuu, ahdistaa, niin oli sitten tyytyminen aika läämäisiin sijoihin takabaarin maastossa, parvekkeen alla. Kun Nosturin kapasiteetti on noin 900 päätä, puhutaan sijoista 879-890. Ei asiaa pisteille tällä kertaa. Näkyvyys oli todella huono Triviumin aloittaessa. Ihan nätti niska edessäolevalla tytöllä, mutta bändejä tänne oli tultu katsomaan. Välillä homma menee näin, kun en oikein ole tungosihmisiä.
Trivium on tällä rundilla soittanut joka ilta käytännössä saman 16 biisin setin, joka kellottaa noin markka neljäkymmentäviisi. Kuusi biisiä lokakuussa ilmestyneeltä uutukaiselta ”The Sin and The Sentence”, ja sen tappavan tehokas nimistyge heti keikan avaukseksi, kun ensin oli lavalletulobiisinä kuunneltu kokonaan(!) Iron Maidenin ”Run To The Hills”. Heti kolmantena palattiin uutuuslevyyn, ”Betrayer”. Ilma oli sakeana perspiraateista, hiilidioksidista ja älypuhelimista, mikä nyt ei näkyvyyttä ainakaan parantanut. Omassa saippuarasiassa on sen verran löyhkäinen äänen-ja kuvantoisto, ettei tulisi mieleenkään elää keikkaa puhelimen kautta. Mutta meitä, ja puhelimia, on moneksi. Varmaan 75 % illan yleisöstä osasi jo uutuuslevynkin sanat ulkoa, eikä puhuta ainoastaan kertseistä. Hämmentävää ja ihailtavaa harrastuneisuutta. Arvostan. Solisti-kitaristi Matt Heafy muisti mainita monesti, että Oslossa (kolme iltaa aiemmin) oli ollut rundin paras yleisö. Mutta että tendenssi oli Helsinkiin kallellaan, ja harvoinpa tämmöistä meininkiä arkena näkeekään.
Triviumin jäsenten keski-ikä on 30.75 ja myytyjä albumeita on maailmanlaajuisesti toista miljoonaa yksikköä, eli paljon on tehty oikein lyhyessä ajassa ja nuorella iällä. Onneksi olkoon. Tuore albumi on sitä myöten asiallinen kokonaisuus myöskin, ettei bändillä ole tulevaisuuden suhteen hädän päivää. Loppuunmyyty Nosturi minä tahansa annettuna maanantaina on kova juttu, ja keikka olisikin aivan hyvin voinut olla Jäähallin Black Boxissa.
Keikan alkupuoliskon ehdottomasti tehokkain veto oli ”The Sin and The Sentence”-albumin raita ”Sever The Hand”. Ankara groove, vaikka omille korviensijoilleni parhaiten kantautuivatkin vain pellit, ja kitaraliidit. Kaikki alapää oli oikeastaan poissa, ja puhun nyt siis soundista. Myös biisikaksikko ”Until The World Goes Cold” ja sitä seurannut ”Becoming The Dragon” polkivat ankarasti. Voi kun olisi saanut vähän paremman selon. Jopa täältä takabaarin varikkoalueelta kuunnellen, illan kovin nyintä Triviumin osalta taisi olla kuitenkin ”In Waves”-albumin (2011) ”Caustic Are The Ties That Bind”. Viimeisimmän levyn ”The Heart From Your Hate” ja ”Beyond Oblivion” sulkivat varsinaisen setin. Tänään(kään) en kyennyt encoreihin venymään, niitä tiedettiin tulevan kolme, ja niin tulikin. Nämä kuultiin ja nähtiin, mikäli jotain näki ja paremmin kuuli: https://www.setlist.fm/setlist/trivium/2018/nosturi-helsinki-finland-7bef2a10.html KG
