Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Archive for the month “toukokuu, 2016”

Asian Dub Foundation (uk), Idiotape (kr) @ Maailma Kylässä, Kaisaniemi, Helsinki 28.05.2016

Kesän festarointi alkoi perinteisesti Helsingin Kaisaniemen Maailma Kylässä-tapahtumasta, joskin on sanottava että edellisestä kesän avauksesta täällä on henkilökohtaisesti jo neljä vuotta aikaa. Joten se siitä perinteisyydestä. Musiikkitarjonta näyttää vähenevän MK:ssä vuosi vuodelta, viimeksi mestoilla ollessani soitatettiin artiseja vielä kolmella lavalla koko ajan, nyt enää kahdella, ja jotenkin löyhemmän tuntuisilla aikatauluilla. Tapahtumakenttää hallitsee valtava, ja itseasiassa ylimitoitetun oloinen teltta, jossa esitellään sen tuhat tapaa auttaa maailmaa. Ruuanmyyntikojujen kavalkadi on lähtenyt jo vähän käsistä, itse Kaisaniemen alueelle ei kolmatta lavaa oikein enää edes mahtuisi. Ja kun Rautatientorin pikkulavakin on nyt sijoitettu lähemmäs ratikkaliikennettä ja melua, ei sinnekään ainakaan kovin intiimejä esiintyjiä kannata päästää.

Festivaalin perinne on ollut, että joka vuosi tuodaan yksi kova maailmanluokan artisti, ja muu tarjontaa seuraa siitä sitten tunnettavuudessaan alaspäin. Täällähän on nähty niinkin kovia nimiä kuin Hugh Masekela, Natascha Atlas, Femi Kuti, Dissidenten ja hei kuunnelkaa tarkkaan; Black Uhuru. Selaillessani tapahtuman toistakymmentävuotista historiaa, havaitsin itseasiassa olleeni paikalla nyt vasta kolmatta kertaa. Että se viimeistään siitä perinteisyydestä. Yhtäkaikki, tämän kesän ykkösnimeksi oli hankittu Lontoon Hackneyssa vuonna 1993 perustettu Asian Dub Foundation, alan elävä legendaryhmä, joka yhdistää ilmaisussaan dubia, trip hopia, raggaa, dancehallia, bhangraa ja mitä näitä nyt on. Mutta on silti aina onnistunut olemaan kuulostamatta sekavalta tai mitään tyrkyttämättömältä. Itse pidän Asian Dub Foundationia yhtenä tärkeimmistä 90-luvulla perustetuista bändeistä, ja sitä tulikin Lontoossa aikoinaan asuessa kuunneltua aivan huolella. Ei tokikaan niin, että olisin onnistunut löytämään itseäni tuolloin bändin keikalta. Sitä piti odottaa lokakuuhun 2014, jolloin näin orkesterilta ihan mainion iltapuhteen Tampereen Pakkahuoneella.

Maailma Kylässä, jonka tapahtuman nimen saisi sanalla sanoen vaihtaa ja pian, maailman pitäisi nimittäin Suomessakin olla kylässä jo joka päivä, eikä vain kahta päivää vuodesta, nimi on yhtä väsyneen ysäri kuin joku lapsellinen Art Goes Kapakka….niin tämä tapahtuma oli siis tällä erää suonut Asian Dub Foundationille tunnin soittoslotin. Se olisi mainiosti voinut olla puolitoista tuntia, olihan bändi kuitenkin lauantain selkeä pääesiintyjä. Kun tsekkaa ADF:n taannoisia settilistoja, ylimääräistä puolta tuntia jäi kaipaamaan. Nyt homma piti ängetä hahloon isoimmat hitit, pari instrumentaalia, muutama muu, ja pois.

Keikka alkoi perinteeksi muodostuneeseen tapaan ”Hoveringilla”, vuoden 2013 ”The Signal and the Noise”-albumin instrumentaalilla. Nathan ”Flutebox” Lee laati poikkihuilustaan kuumat aavikkotunnelmat ja muutenkin fiilis oli, kuin olisi kotiin tullut. Ensimmäinen biisi toki meni hiukan soundia haeskellessa, varsinkin kitaristi Chandrasonicin sirisevä särösoundi on taatusti aika haastava saada kuulostamaan hyvältä. Tässä tapahtumassa toki maltillinen volyymi auttaa varsin paljon. Sitten otettiin lavalle solistikaksikko Aktav8r ja Ghetto Priest. Jälkimmäinenkin oli tänään ihan virkeässä vedossa ja ääni hyvässä kuosissa. Vuodesta 2005 bändissä vaikuttaneen rantarosvon olemus ja sympaattinen keekoilu kuuluu jo tähän hommaan kuin pölli Rastafarin suupieleen. Aktav8r taas on sympaattinen nokkamies, joka saa helposti yleisön puolelleen.

Heti kakkosbiisi ”A History of Now” alkoi tunkeutua maailmassakyläilijän tanssijalan alle, enkä nyt puhu itsestäni, vaan yleismeiningistä. Asian Dub Foundation sai koleassa, ellei kylmässä toukokuun illassa erittäin lämpimän vastaanoton. ”Zig Zag Nation”, ja koko lavan edusta oli yhtä pomppivaa massaa. ”The Signal and The Noise”, ja sitten huutomyrskystä päätellen illan odotetuin, toki itsellekin, eli ”Flyover”. Hirveämmin maanittelematta yleisö lauloi messissä vuoden 2005 ”Tank”-albumin avaavaa hittiraitaa. Pelkästään tämän takia täällä kannatti tänään palella. Kuultiin myös tutusti Nathan Leen häkellyttävä beatboxsoolo, mies onnistuu soittamaan poikkihuilua ja beatboxamaan samaan aikaan. Eikä kyse ole mistään takapihan leikkitelineen markan beatboxista, vaan oikeaa taituruutta vaativasta asiasta. Jopa niin, että basisti ja alkuperäisjäsen Dr.Das kävi selvästikin onnittelemassa Leetä, vaikka on kuullut homman kymmeniä kertoja.

Setin vanhin biisi oli ”Naxalite”, vuoden 1997 ”R.A.F.I.”-albumilta, vakiotavaraa joka keikalla. Tunnissa ei hirveästi ehdi ja homma olikin yllättävän pian paketissa, juuri kun Helsinki alkoi niin sanotusti lämmetä. Mainio veto, itseasiassa jos vertaamaan joutuu, edellistä näkemääni klubikeikkaa jopa tanakampi. Nämä pitää nähdä vielä useasti uudestaan.

27321850845_fd68c16028_z-2

Kuva: Andrea Balogh

Ennen Asian Dub Foundationia kuultiin samalla lavalla eteläkorealaista Idiotapea, kolmen jampparin konehybridiä, kahdet syntetisaattorisetit ja yhdet rummut. Itse en juurikaan ole tanssikansaa, mutta pakko on sanoa että todella komeasti lähdetti Korean poika tämäkkää biittiään. Bändillä on levykataloogissaan myös laulettua tavaraa, mutta tämänkertainen keikka muistutti lähinnä sitä lajia, jota löytyy trion albumilta ”Tours The Remixes”. Itse bändi kutsuu musiikkiaan shoegazing dance rockiksi, ja mikäs se siinä. Sitäpaitsi, laji kuin laji, aasialaiset onnistuvat aina kuulostamaan aasialaisilta. Jäbät täyttävät kotopuolessa isojakin venueita ja nousut on bändillä olleet kovat. Helsingin vetokin todisti jollain tapaa, että nämä voisi ihan huoletta heittää täydelle Wembleylle, eikä menisi puput pöksyihin.

IDIOTAPE

Kuva: Antti Lustila

Lopuksi vaadin, ahkeran keikoillakävijän ja rockfriikin vaatimattomalla äänellä, palauttakaa Maailma Kylässä-festivaalin musiikkitarjonta takavuosien loistoon, jooko. Tuokaa lähivuosina Ziggy Marley & The Melody Makers, Arrested Development ja Transglobal Underground. Pienentäkää sitä maailmanmarkettitelttaa puolella ja palauttakaa kolmas lava. Festivaali tekee todella hyvää ja ansiokasta työtä, mutta tuntuu ylitsevuotavan hajanaiselta. Ja mitä jos vaikka viimein ensi vuonna päälavan juontaja vaihtoon. KG

Blaze Bayley (uk), Luke Appleton (uk) @ Dog’s Home, Tampere 04.05.2016

Blaze Bayley hyppäsi isoihin saappaisiin Iron Maidenin eturiviin vuonna 1994, kun Bruce Dickinson halusi keskittyä sittemmin toki ihan laadukkaaksi osoittautuneeseen soolouraansa. Tuloksena Bayleyn Maiden-stintistä oli kaksi todella pahasti aliarvostettua albumia, ”The X Factor” (1995) ja ”Virtual XI” (1998), sekä niitä seuranneet maailmankiertueet. Albumeista ensimmäinen on itselleni yksi koko Maidenin katalogista eniten soineita kokonaisuuksia, ja arvotan sen levynä todella korkealle. Tammikuussa 1999 Bayley sai sitten tunnetusti bändikokouksen päätteeksi kenkää. Syyksi mainittiin mm. Blazen Amerikan-rundeilla sortunut ääni, mies kun pakotettiin laulamaan omalle äänialalleen osittain varsin huonosti soveltunutta Dickinson-kauden materiaalia.

Iron Maidenin jälkeen Blaze Bayley ei jäänyt laakereille makaamaan, vaikka totesikin viimeaikaisessa haastattelussa, että kengän saanti yhdestä maailman isoimmista bändeistä ei todellakaan ollut helppo pala nieltäväksi. Soolostudioalbumeita on nyt ulkona jo peräti seitsemän. Ja vaikka keikkapaikat eivät ihan stadionluokkaa nykyään olekaan, meininki keikoilla on kova, ja maine tinkimättömänä esiintyjänä kiirii Blazen edellä.

Niinpä Tampereen asemanseudun mainion musiikkipubi Dog’s Homenkin keikasta saatiin aikaiseksi ihan kunnon pippalot, vaikka ehkä noin myyntiteknisesti enemmänkin porukkaa olisi sisään voitu ottaa. Mutta ilta oli mainio osoitus siitä, että työnsä voi tehdä kunnolla, missä ja milloin tahansa, kun työmoraalin yleiset puitteet ja periaatteet on kunnossa. Tulevana kesänä, kun Iron Maiden paahtaa Hämeenlinnan Kantolassa arviolta kahden sadan metrin päässä, ja kun olen onnistunut löytämään sen kentän ainoan kymmenen senttiä syvän painauman, ja kun liikkuminen on käynyt mahdottomaksi—silloin on hyvä muistella Blaze Bayleyn mainiota, hikistä ja energistä pubikeikkaa. Totuuden nimissä, odotan toki ihan innolla Maidenin vetoa, ja aikomuksena on päästä muutaman tuhannen lähimmän joukkoon, mutta massatapahtumissa on aina miinuspuolensa.

Blaze Bayley aloitti oman osuutensa täsmälleen sovittuun aikaan ja nykäisi heti homman isolla vaihteella käyntiin. Keikka avautui kuten avautuu Bayleyn uutukaisalbumi ”Infinite Entanglement”, ensin platan nimibiisi ja sitten heti perään kakkosraita ”Thousand Years”. Heti oli selvää, että 52 vuotta täyttänyt Birminghamin mies olisi tänään kovassa iskussa. Edellisen illan Tallinnan keikka pikkuisessa Rockstars’n kellariloukossa oli taatusti ollut hikinen veto, mutta energiaa riitti vielä Suomenkin legille. Tällä erää Bayley bändeineen veti (tai vetää) keikan Tampereella, Lappeenrannassa, Kuopiossa ja peräti kaksi iltaa putkeen Mäntyharjulla. Bayley vetää nykyisin pääasiassa pubikeikkaa, tai ainakin hyvin pienissä paikoissa. Mutta silti mies vakuutti välispiikissä elävänsä unelmaansa todeksi, eikä kenelläkään ollut syytä olla uskomatta.

Kovassa lyönnissä oli myös Blazen bändi, käytännössä homman hoiti tänään brittiorkesteri Absolva, ihan omillaankin kunnostautunut heavyjoukkio Manchesterista. Kokonainen nyky-Absolva ei kuitenkaan Dog’s Homen ahtaalle lavalle mahtunut, homma oli ratkaistu niin, että Absolvan komppikitaristi Luke Appleton hoiti lämmittelyosaston omalla akustisella soolovedollaan. Varsinkin Absolvan liidikitaristi Chris Appleton hoiti leiviskänsä erittäin mallikkaasti, ei ole nimittäin ihan helppoa suoriutua laadukkaasti Maiden-biisien kitaraosuuksista yksin, kun iskäbändissä itsessään hommaan on  valjastettu peräti kolme ukkoa monipolvisine sovituksineen.

Tuoreelta albumiltaan Blaze soitatti peräti viisi vetoa, ja hyvä niin, ”Infinite Entanglement” on todella kova kokonaisuus ja soinut viime aikoina omassakin musakoneistossa niin sanotusti aivan tuelta. Uutukaisalbuminsa Blaze kertoili avaavan kolmen levyn temaattisen sarjan, tämä ensimmäinen sijoittuu aiheiltaan sadan vuoden päähän tulevaisuuteen. Ankarimmin tuoreen levyn raidoista nyki tänään ehdottomasti ”Human”. Tuntui, että eturivin ultrafanit osaavat jo uudenkin levyn sanat ulkoa, arvostukseni on isoa. Sen verran toverilliseen nahiin, eli rystysillä suoritettuun päänahkahierontaan otti Blaze muutamia eturivin faneja, että ilmeisimmin monien keikkojen perusteella tuttuja oltiin.

Jo kolmantena biisinä kuultiin ensimmäinen Maiden-pala, ”Virtual XIin” kakkossinkkuraita ”Futureal”. Ja lisää oli luvassa setin puolimaissa, ”Virus” alkoi tyyppitapaan maltillisena herkutteluna, ja äityi sitten ankaraksi laukkakisaksi. Iron Maiden ei koskaan ole soittanut kokoelmalevyllä ”Best of The Beast” (1996) julkaistua ”Virusta” livenä, mutta Blazen setissä sekin on vakiokamaa. Kuten muutkin kuullut Maidenit, varsinaisen setin päättäneet ”Fear of The Dark” ja ”The X Factorin” sinkkuraita ”Man On The Edge”, sekä vielä encorena vedetty ”Virtual XI”-päätösraita ”Como Estais Amigos”, jonka Blaze aikoinaan kynäili Janick Gersin kanssa. Vain ”Fear of the Dark” onkin myönnytys, kaikkia muita vakiosoittamiaan Maiden-biisejä Blaze on ollut itse kirjoittamassa. Eikä missään muussa tietenkään olisikaan mitään järkeä.

Blazen soolotuotannon raidoista rapsakimmin tänään nelistivät jo mainittu ”Human” ja ”Ghost In The Machine”, sekä ”Calling You Home”. Kova puhde, joka kellotti karvan vajaat kaksi tuntia, ja antoi 18 euron lipun hinnalle taatun vastineen.

Lämmittelyslotin hoiti siis tänään Absolvan komppikitaristi Luke Appleton, akustisella ja täten kompaktilla 25-minuuttisellaan. Isommalle yleisölle Appleton on nykyisin tuttu myös jenkkiläisen Iced Earthin basistina. Appleton soitti muutaman biisin Iced Earthin tuotannosta tietenkin; ”I Died For You” ja komea ”Wathing Over Me”. Dio-cover ”The Last In Line” kulki tunteikkaasti. Lisäksi Appleton soitti vain muutaman viikon ikäisen oman balladinsa ”Reflections”, joka jollain tapaa ehkä toimi lyhyen setin parhaana sitten lopultakin.

Dog’s Home osoittautui näin ensikosketuksella asianmukaiseksi keikkamestaksi, lava on täällä hyvin sijoiteltu, ruuhkattomampina iltoina bändin näkee ehkä pöydistäkin. Palvelu pelaa, ja sijainti aivan ydinkeskustan ytimessä on suorastaan mahtava. Ohjelmapolitiikka Dog’sissa on paljon kotimaista punkkia ja metallia tarjoava, mutta väliin nähdään harvinaisempia ulkomaanherkkujakin. KG

Post Navigation