Dinosaur Jr. (us), Sokea Piste @ Klubi, Tampere 24.02.2013
Itselläni ei ole koskaan ollut henkilökohtaista fanisuhdetta, tai erityisiä intohimoja Dinosaur Jr:ia kohtaan. Bändin uran alkupään aikana sen albumit eivät korviini kantautuneet ja 90-luvulla Lontoossa asuessani oli brittiskenen seuraamisessa riittävästi tointa. Mutta nimenä joka pitää tilaisuuden tullen nähdä, Massachusettsin voimatrio on aina mielessä kummitellut. Ja onpa aika monta tilaisuutta bändin näkemiseen tullut hassattuakin, ei silti, mm. viimeksi ”Bug”-albumiklassikkokeikka Tavastialla 2011. Oli siis tullut aika paikata tämä rocksivistyksen aukko, onhan Dinosaur Jr. ollut tietyssä mielessä yksi koko 1990-luvun keskeisimmistä bändeistä, joka on tunnustetusti vaikuttanut mm. Nirvanan nousuun omiin mittoihinsa ja omaan laatuunsa.
Mutta illan aloitti kuitenkin Pori-Kuru-Tampere-akselilta ponkaiseva Sokea Piste, joka oli itselleni täysin uusi tuttavuus. Bändin vedosta tai materiaalista en halua tässä kummoisiakaan lausua, niin huonosti koin tänään olevani kohderyhmää. Sokean Pisteen kunniaksi on sanottava, että saappaat on kohtuuisot millä tahansa ryhmällä, joka asettuu Dinosaurin kaltaisen nykylegendan lämmittelijäksi. Ja se toinen kunnia on se, että bändi onnistui ainakin henkilökohtaisiin korviini kuulostamaan varsin kivalla tavalla 80-lukulaiselta; välillä tuli mieleen Pelle, väliin 82′ hardcore, väliin monet huomattavasti kokeellisemmatkin kasariryhmät. Mutta silti, itselleni ei tänään uponnut. Ehkä joskus toiste, tänään vika oli taitoluistelutermein varmastikin eniten ns. pääkopassa tai korvien välissä.
Käsi ylös, kuinka moni kohdakkoin 30 vuotta täyttävä bändi kykenee tekemään niin kovan albumin kuin Dinosaur Jr:n viimevuotinen ”I Bet on Sky”? Ei kovinkaan moni. Erittäin kova kiekko, erittäin huikeita biisejä: ”Watch the Corners”, ”Stick a Toe In”, ”Almost Fare” jne. Saa säveltää perässä. Uusimman albumin innoittamana itsekin lopulta päädyin Tampereen Klubille huomattavasti uskollisempien fanien seuraan. Ja vaikka minusta ei tämän ensimmäisen Dino-keikkani perusteella edelleenkään fania tullut, tuoreehko albumi kuluu kotikoneessa, ja tulee vastakin kulumaan. Ja miksei ne klassisemmatkin.
Harvoin narikassa varoitetaan potentiaalisesti erittäin kovavolyymisesta keikasta. Dinosaur Jr. on erittäin ankarasti luukuttavan trion maineessa, ja takavuosien keikoista joidenkin kerrotaankin lähteneen ns. keulimaan. Tänään tuo pelko oli turha, soundit olivat näille volyymeille kohtuulliset ja homma pysyi hanskassa.
Kova volyymi ei ollut ainoa asia, joka toi mieleen Neil Youngin Crazy Horseineen, kyllähän tässä yhtäläistä on biisirakenteissakin, sisäänpäinkääntyneessä soittamisessa ja viileässä toimittamisessa. Mutta, omaan makuuni keikka kääntyi jo liiankin toimittavaksi ja viileäksi. Tiedän, ettei kovia faneja haittaa, ja että tässä puhutaan nyt tavaramerkeistäkin, mutta itse olisin toivonut lisää nyansseja bändin vetoon ja settilistaan. Ja niin kyllä olisin toivonut itse biisimateriaaliinkin. Dino-biisin tunnistaa mailien päästä, mutta kyllä puolentoista tunnin veto kävi omiin korviin biiseiltään monotoniseksi. Ei niin, että bändi kopioisi itseään, mutta aika homogeenistä kamaa lavalta tuli, varsinkin kun kaikki biisit toimitetaan samalla paahdolla, biisi päättyy pitkään sooloon jne.
Uudelta albumilta kuultiin asialliset neljä stygeä, ja melkeinpä parhaasta päästä, paitsi että kyllä ”Rude” tässä seurassa on renkutus. Sekä tietenkin kuultiin kattava latinki bändin pitkään, nyt jo 10 studioalbumia käsittävään uraan. Hienoa on se, että kaikkien näiden vuosien jälkeen keikkasetissä yhä on raita myös esikoisalbumilta ”Dinosaur” eli ”Forget the Swan”. Ja kyllähän erittäin myötäsukaisella jalalla tänään liikkeellä ollut klubillinen syttyi messiin, ihan viimeistään, kun ilmoille ulvahti yksi grungesukupolven kansallishymneistä, eli klassisen ”Bug”-albumin (1988) hittiveto ”Freak Scene”. Mukaan mahtui tutusti myös muutama cover, perinteisesti encoreissa soiva The Curen upea ”Just like Heaven”, sekä Dinosaur-miesten 80-luvun alkupuolen hardcorebändin, Deep Woundin biisi, osuvasti nimetty ”Training Ground”.
Dinosaur Jr. kiertää taas alkuperäiskokoonpanossaan vuodelta 1984, eli J.Mascis (kitara ja laulu), Murph (rummut) ja Lou Barlow (basso ja laulu), ja siksikin oli hyvä nähdä bändi nyt, jos koskaan. Mascisin kitara ulvoi komeasti, soolot pysyivät tavaramerkillisesti ”ylipitkinä” ja bändin yhteensoitossahan ei amatöörikorvin ole moitteen sijaa. Ihan kelpo iltapuhde, ihan ennenkaikkea sinänsä hulppean hienojen rocklaulujen parissa. KG