Anoushka Shankar (uk/us), Timo Lassy Trio @ Huvilateltta, Helsinki 25.08.2025
Vaikka sitar-virtuoosi Anoushka Shankar aloitti kansainvälisen esiintymisuransa jo vuonna 1995, ja sai ensimmäisen levytysdiilin 16-vuotiaana, ja on omillaankin kehittynyt vuosikymmenien myötä sitaria syvällisesti ymmärtäväksi taiteiljaksi–ei Anoushkasta silti yhäkään puhuta ilman mainintaa kuuluisasta isästään. Vuonna 2012, 92-vuotiaana menehtynyt isä-Ravi oli sitarin soiton todellinen ylikalifi, joka kiersi maailman moneen kertaan 80 vuotta kestäneellä urallaan, ja jonka oppiin monet jonottivat, Beatle-George Harrison heistä kuuluisimpana. Ravi Shankarin tyyli oli klassinen intialainen musiikki ja sitarin rooli siinä, isänsä soittimeen kouluttama ja vihkimä Anoushka on 11 albumin tuotannollaan suunnannut kauemmas, tutkimaan musiikin raja-aitoja ja aidattomuuksia. Anoushkan sitarismia on oman ansiokkaan tuotannon lisäksi kuultu niin Herbie Hancockin, Stingin, kuin Dalai Lamankin levyillä.
Suomessa Anoushka Shankar on nähty useampaan otteeseen, ainakin 2007 Savoy-teatterissa, ja 24.8.2016 Helsingin Juhlaviikkojen Huvilateltassa, jonne samaiselle lavalle Anoushka bändeineen nyt palasi, lähes päivälleen 9 vuotta edellisen kerran jälkeen. Isä-Ravi muuten esiintyi hänkin jo 70-luvulla Juhlaviikoilla, jotka siihen aikaan olivat toki aika tavalla erimuotoinen tapahtuma. Tällä kertaa Anoushka kiersi ja kiertää juhlistamassa 30-vuotista uraansa, ja kuinka olla, myös Tokoinrannan Huvilateltta juhlistaa tämänkertaisilla Juhlaviikoilla 30-vuotista olemassaoloaan. Arkkitehti Roy Mänttärin yhä erinomaisesti toimiva konsepti pystytettiin ensimmäisen kerran Kallion rantaan kesäksi 1995.
Huvilateltan selvästikin isosti odotetun ja silmämääräisesti erittäin loppuunmyydyn illan avasi kuitenkin suomijazzin kansainvälisesti tämän hetken ehkäpä isoin ja arvostetuin nimi, Timo Lassy trioineen. Lassy oli itselläkin ollut pitkään nähtävien listoilla, ja aikamoinen double-bill sitten ensikosketukseksi ilmenikin, kun Lassy lämmitteli Huvilan lauteet itse sitarvirtuoosi Shankarille. Lassy trioineen (Ville Herrala bassossa ja Jaska Lukkarinen rummuissa) keskittyi 45-minuuttisessaan tänä vuonna We Jazz Recordsin kautta julkaistuun, uunituoreeseen ”Live in Helsinki”-albumiinsa. Ja jos Lassyn mestarillinen soitanta ja näkemys ei ole vielä tuttua tavaraa, tuoreesta livealbumista on itseasiassa iisiä aloittaa. Nytkin livelevyn raidoista soitettiin useampi, ja kylläpä loihti trio hillittömän grooven kalseutuvaan kesäiltaan, kolmen vartin lämmittelyslotti kovasti odotetun maailmantähden edellä kun ei ole pesteistä helpoimpia. Mutta enpä kyllä ihmettele Lassyn menestystä maailmallakaan, puhumme karismaattisesta ja supliikista bändileaderistä, jolla on tunnistettava tyylinsä puhaltaa, ja upeita sävellyksiä.
Lassy aloitti osuutensa esittelemällä trion, ja tarttui sitten ensiksi siihen toiseen soittimeensa, eli huiluun. Pääosan biiseistä mies kuitenkin puhalteli tenorisaksofonia, joka varmaankin pääsoittimekseen mielletään. Pitkänä soitettu, livelevyltäkin löytyvä ”Mountain Man Exit” oli koko keikan ydinteos, siinä kiteytyi Lassyn ultratyylikäs saksofonismi ja säveltäminen. Taustaprojision rakeiset ja haalistuneet visuaalit lento-ja kaukomatkailun luppanimmista päivistä tukivat biisin kerrontaa. Väliin tuntui että Herrala sai ehkä turhankin paljon soolotilaa, ainakaan itse en ole koskaan pitänyt kontrabassoa kummoisenakaan soolosoittimena, ja että toisaalta miljardissa liemessä keitetyn Lukkarisen virtuositeettiä pidettiin vakan alla. Mutta kyllähän ”Mountain Man Exitin” lopussa Lukkarinenkin soolonsa sai. Ja kun päästiin Lassyn hieman vanhempaan biisiin (livelevyltä niinikään löytyvään) ”African Rumbleen”, tarttui Herrala epäjazzisti sähköbassoon ja Lukkarinen pisti kapulat syrjään, ja sitten mentiin. Hurjaa ajoa, Lukkarinen hakkasi rumpujaan paljaaltaan käsipelillä ja soittipa harvinaisena herkkuna vielä ilman kapuloita soolonkin sillä vimmalla, että yksi tomi irtosi kiinnityksistään ja oli loppukeikan ajan pelistä pois. Herrala myötäili sähköbassollaan, ja kaiken yllä Lassyn viileän tyylitelty töräyttely. Pelkästään ”African Rumblen” takia koko iltanakin olisi riittänyt olla paikalla. Mahtava veto. Ja Huvilateltta soi tänäkin iltana erittäin kuulaasti, kummankin bändin kohdalla. Myöhempien aikojen tuuliverkkojen lisääminen Huvilateltan seinustoille on ollut tärkeä veto, nyt kaupungin äänet eivät enää niin vahvasti hiivi telttaan kesken keikkojen, eikä lämppäreiden aikana baarikatoksen puolelta kuulu jumalaton kilinä ja jorina, ainakaan lainkaa niin häiritsevästi kuin joskus takavuosina.
Aika tarkkaan ilmoitetusti klo 20.30 asteli lavalle Anoushka Shankar sitareineen ja istahti korokkeen reunalle soittamaan. Huvilateltta oli tässä vaiheessa ääriään myöten a) täynnä, ja b) odottavassa täpinässä. Ja vaikka Anoushka ensin hetken yksin tunnelmoikin, liittyi pian messiin ladyn mahtava bändi; myös Shankarin nykyisenä tuottajana toimiva Sarathy Korwar rummuissa, Tom Farmer pystybassossa ja ajoittain perkussioissa, sekä huikea Arun Ghosh klarinetissa. Keikan ytimeksi oikeastaan muodostuikin Shankarin sitarsoundin ja Ghoshin klarinetin ainutlaatuinen vuoropuhelu. Klarinetti on soinniltaan helposti tilaa ottava soitin, joka toimiakseen pitää huolella sovittaa ja laittaa oikeaan kontekstiin, mutta oh my ghosh kuinka tyylikkäästi liudan omiakin albumeita julkaissut Ghosh tyylitteli, ottamatta kuitenkaan sointuakaan pois muilta muusikoilta. Nimi mieleen. Illan ohjelmisto ja naksun päälle puolitoista tuntia kellottanut setti perustui pitkälti Anoushka Shankarin kolmen, teemallisen ”Chapter”-mini-albumin sarjaan, joista ensimmäinen, ”Chapter I: Forever, For Now” ilmestyi lokakuussa 2023, kakkososa ”How Dark It Is Before Dawn” huhtikuussa 2024, ja tuorein, trilogian sulkeva ”Chapter III: We Return To Light” tänä vuonna. Pimeyden ja epävarmuuden kautta valoon, siinä mini-LP-trilogian löyhä teema, ja niin myös illan konsertin.
Huvilateltan lavalle oli rakennettu soittokoroke Shankaria varten, ja se toki näytti korokkeelta jolla istutaan lootusasennossa ja heläytetään sitarista sointu silloin, toinen tällöin ja kaikki on äärimmäisen meditatiivista ja hidasta. Mutta ei, Anoushka Shankar on enemmänkin rockmuusikko ja monin paikoin tuli mieleen että sitarin käsittely oli kuin mitä tahansa sähkökitaran soittoa, soundi vain sattuu olemaan hiukka erilainen. Istumalla korokkeen reunalla, Anoushka selvästikin halusi myös olla lähempänä bändiään, ja muutenkin rikkoa sitarin soittoon liittyviä muinaismielikuvia. Anoushka Shankarin bändi oli ihan oikea rockbändi, välillä vedettiin toki jazzimmin, välillä progemmin, ja tarvittaessa raskaammallakin kädellä. ”Chapter”-trilogian biiseistä jollain tapaa upeimmin toimivat kakkoslevyn maaginen ”New Dawn” ja kolmosen ”Hiraeth”, mutta monin kohdin tuntui että viis biisien nimistä ja aihemaailmoistakin, tällaista musisointia ja bändiä voi seurata ihan pelkästään fiilksellä messissä, ja antaa ajatusten virrata muuallekin kuin lavan tapahtumiin.
Yleisön pyytämättäkin, mutta varmasti niin toivoen, Anoushkan piti toki nytkin settilistaan kaivaa ”Chapter”-biisien oheen muutama takakatalogin helmi. Vuoden 2016 ”Land of Gold”-albumin nimiraita olikin yksi setin kohokohtia, samoin heti perään kuultu ”Traces of You”-pitkäsoiton otsikkobiisi vuodelta 2013. Kyseinen albumi on Anoushkan uran keskeisimpiä, sillä kun vieläpä vierailee hänen sisarpuolensa Norah Jones vokaaleissa, ja kun albumin tuotti ja sille ohjelmointeja toimitti itse Nitin Sawhney.
Itse kun en ole oikein väkijoukkojen keskellä istuskelija, piti Shankarin setti tsiigailla seisten Huvilan ylätuhdolta, ja itseasiassa sinne keikka välittyi erittäin mainiosti. Huvilassa kun on ihan oikeasti nouseva katsomo, soundi toimii jokaiseen kuulokuvaan ja istuinsijaan erinomisesti, olet sitten edessä tai takana, ja varsinkin teltan aivan jäätävän tyylikkäät lavavalot nousevat peräti paremmin esiin, mitä kauempaa tapahtumia yyberöi. Ja takatuhdolta pääsee nopeasti pois, kun keikka julistetaan loppukumarruksineen päättyneeksi, ei tarvitse jäädä täyden teltallisen ruuhkauttamaksi.
Anoushka Shankarin varsinainen setti päättyi pariin äärikauniiseen ”Chapter”-raitaan, ”Amrita” ja ”Daybreak”, missään uskollisessa albumijärkässä biisejä ei ainakaan tänään soitettu. Hämärän ja epätietoisuuden kautta uuteen valoon, paitsi että näin upealla keikalla se hämärä ja epätietoisuus jäi siinä välissä kokematta. Shankar otti mainion bändinsä lavan eteen kiittämään kaulakkain, mutta tällä väkimäärällä ja jalkojen tömistelyllä Huvilasta ei nytkään ilman encorea poistuttu. Ja se encore oli tuttuun ja (to)tuttuun tapaan, kaiken illan laadukkuuden kruununa, ja tribuuttina isä Ravi Shankarille, edesmenneen maestron vuoden 1962 ”Improvisations”-albumin kakkosraita ”Fire Night”. Huikea päätösbiisi, jossa Anoushkan sitar soi kuin hieman eritavalla viritetty Stratocaster, muutama satavuotinen sitarsointi ja nykypäivä löivät upeasti kättä, ja itse Ravikin oli läsnä valona ja energiana. KG
