Pentagram (us), Ranger, Seremonia @ Klubi, Tampere 22.05.2014
Vuonna 1971 Yhdysvaltain Virginiassa perustettu doom metallin pioneeri Pentagram, ja ennenkaikkea sen laulusolisti ja primus motor Bobby Liebling, on kulkenut hirvittävän pitkän polun voidakseen soittaa Tampereella kaksi iltaa putkeen keväällä 2014. Ja myydä niistä jälkimmäisen ennakolta loppuun. Matkan varrelle on mahtunut 36 soittajaa, vuodet aliarvostettuna alan undergroundorkesterina ja Lieblingin sitkeä taistelu huumeita vastaan. Mutta ilman kivistä polkuaan Pentagram ei olisi Pentagram. Eikä ilman kaikkia kokemiaan ponnisteluja, bändin varmuus asiastaan olisi sitä luokkaa, kuin Klubin illassa kuultiin.
Vielä toistakymmentä vuotta perustamisensa jälkeen Pentagram oli kulttimainetta nauttinut amerikansalaisuus, jonka jotkut olivat nähneet, mutta joka ei koskaan tuntunut pääsevän levylle asti. Maailma vouhkasi Black Sabbathista, mitä tulee raskasriffiseen ja hitaahkoon heavy rockiin, ja kaikkia Sabbath-julkaisuja odotettiin kieli pitkällä. Samaan aikaan Pentagram soitti keikkoja, vaihteli kokoonpanoaan ja hajosi. Ja tuli taas takaisin, yhteisenä nimittäjänään yksi rockhistorian persoonallisimmista nokkamiehistä, Bobby Liebling. Viimein vuonna 1985 bändi sai kauan odotetun esikoisalbuminsa ulos, ja senkin vain itse julkaisemalla. Ja siinä vaiheessa materiaali oli ehtinyt sekin olla jo kolmisen vuotta nauhoitettuna.
Ensimmäisen albumin kokoonpanosta on jäljellä 1980 rivistöön liittynyt kitaristi Victor Griffin, joka on ollut Lieblingin tärkeä sivustamies ja bändin toiseksi olennaisin osa biisinkirjoittajanakin. Griffin oli ruodusta poissa esimerkiksi koko viime vuoden, mutta lupautui taas kuluvan alussa olemaan käytettävissä. Ja hyvä niin, ilman Griffinin kitaraa olisin sanonut nähneeni ehkä enemmänkin Bobby Liebling Bandin, mutta nyt ehdottomasti doomlegenda Pentagramin.
Bändin veto starttasi parikymmentä minuuttia ilmoitettua myöhemmin, mikä nyt ei valmiissa maailmassa tunnu juuri missään. Mutta sellaista hyvää ei olekaan, jota ei kannattaisi odottaa. Väkevästi homma käyntiin viimeisimmän albumin eli ”Last Ritesin” (2011) raidalla ”Treat Me Right”. Lapikas lattiaan hyvillä ja rouheilla alapääsoundeilla. Alusta lähtien oli selvää, että bändin nuorekas rytmiryhmä eli Sean Saley rummuissa ja Greg Turley bassossa, on tuonut Pentagramin ilmaisuun aivan häkellyttävän grooven. Vanhan liiton doomia nykykierteellä, ja homma toimii. Viimeisimmältä albumilta kuultiin kolme raitaa, mikä on itseasiassa tämän ikäiselle orkesterille suhdelukuna mainio. Sitäpaitsi ”Last Rites” ei Pentagram-katalogissa häpeile itseään.
Aivan oikeutetusti esikoisalbumi ”Pentagram” saa nykysetissä peräti seitsemän biisin katsauksen. Niistä ehkä vakuuttavimmin tänään groovasivat, keikan jo pidemmälle edettyä kuullut ”Death Row” ja ”Dying World”. Jos on Liebling legendaarinen ukkeli, niin sitä on myös miehen lavapreesens. Välillä voi olla varma, että mielenterveys jättää tuon miehen millä tahansa annetulla sekunnilla, välillä taas, että se on lähtenyt pakosalle jo kaukana 70-luvulla. Pitkä huumehistoria näkyy Lieblingin olemuksessa, mutta silti on mahdotonta sanoa, mikä on mitäkin. Toki miehen sanalla sanoen hallitsevan intensiiviset öögat paljastavat, että muutakin on vedetty kuin vessaa.
Victor Griffinin kitara soi mureasti, ja ennenkaikkea pitkissä sooloissaan mies päästi itsestään suorastaan pirun irti. Ehdottomasti komeimmin, itselleni, lähti tänä iltana Griffinin säveltämä ”Wartime”, joka polki suorastaan southernisti. Biisihän löytyy kakkosalbumilta ”Day of Reckoning” (1987). Loppupäähän varsinaista settiä luukutettiin jälleen ensimmäistä ja viimeisintä levyä, ja jokainen ensisointu kirvoitti lavan eteen pakkautuneesta jengistä ”just näin”/”tää on kova”-tunnistusäänen. Ilahduttavaa olikin, että jälkimmäisenä myyntiin tullut torstain lisäilta oli saanut sekin possea ihan mukavasti liikkeelle. Ja ennenkaikkea, että tämän ikäisellä bändillä on nuorta kannattajakuntaa. Heavyjengi on perinnetietoista, ja osaa arvostaa alansa legendoja. Mahtavaa. Sitäpaitsi, Liebling on sen verran hyvässä kuosissa ja päihteistä puhtaana, että jos nyt jää jostain syystä näkemättä, niin Pentagram tulee vielä.
Illan lämmittelybändeinä toimivat tamperelainen Seremonia ja helsinkiläinen Ranger. Molemmat bändit ovat saaneet osansa ylistävästä vaahtoamisesta rockmediassa, itselleni jäi auki tänäkin iltana, että miksi. Seremonian näin nyt toista kertaa, ja sanottava on, että ei aukea. Ei livenä, eikä levyillä. Kiitos vaan. Ranger polki oman puolituntisensa todella ansiokkaalla otteella ja kulkevilla, omilla biiseillä. Mutta mitään erityisen euforista oloa bändin paahto ei ainakaan meitsissä aiheuttanut. Olisiko pikku temmonvaihtelut keneltäkään pois?
Pitkä kuiva (eli keikkaraportiton) kausi päättyi siis mainioon, laadukkaaseen iltaan, kiitos pelkästään Pentagramin. Pitkää ikää ja terveyttä siis, Bobby Liebling ja Victor Griffin. Kun hidasteluheavyn historiaa kirjoitetaan kiveen, Pentagramin nimi taltataan sinne muiden tärkeiden joukkoon. Ja itse ainakin näen 2010-luvulla paljon mieluummin livenä nykykuosisen Pentagramin, kuin Black Sabbathin, josta yksi kantava voima, veli Ward, on ahneuden ja nihilismin takia pudotettu pois. Sabbathin uutuusalbumia olen jaksanut puolitoista biisiä. Ja taannoisella Helsingin-keikallaan en ollut, pelkästään sympatiasyistä Wardia kohtaan. Mutta Pentagramin seuraavaa liikettä jään odottamaan. KG