Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Archive for the tag “Pentagram”

Pentagram (us), Ranger, Seremonia @ Klubi, Tampere 22.05.2014

Vuonna 1971 Yhdysvaltain Virginiassa perustettu doom metallin pioneeri Pentagram, ja ennenkaikkea sen laulusolisti ja primus motor Bobby Liebling, on kulkenut hirvittävän pitkän polun voidakseen soittaa Tampereella kaksi iltaa putkeen keväällä 2014. Ja myydä niistä jälkimmäisen ennakolta loppuun. Matkan varrelle on mahtunut 36 soittajaa, vuodet aliarvostettuna alan undergroundorkesterina ja Lieblingin sitkeä taistelu huumeita vastaan. Mutta ilman kivistä polkuaan Pentagram ei olisi Pentagram. Eikä ilman kaikkia kokemiaan ponnisteluja, bändin varmuus asiastaan olisi sitä luokkaa, kuin Klubin illassa kuultiin.

Vielä toistakymmentä vuotta perustamisensa jälkeen Pentagram oli kulttimainetta nauttinut amerikansalaisuus, jonka jotkut olivat nähneet, mutta joka ei koskaan tuntunut pääsevän levylle asti. Maailma vouhkasi Black Sabbathista, mitä tulee raskasriffiseen ja hitaahkoon heavy rockiin, ja kaikkia Sabbath-julkaisuja odotettiin kieli pitkällä. Samaan aikaan Pentagram soitti keikkoja, vaihteli kokoonpanoaan ja hajosi. Ja tuli taas takaisin, yhteisenä nimittäjänään yksi rockhistorian persoonallisimmista nokkamiehistä, Bobby Liebling. Viimein vuonna 1985 bändi sai kauan odotetun esikoisalbuminsa ulos, ja senkin vain itse julkaisemalla. Ja siinä vaiheessa materiaali oli ehtinyt sekin olla jo kolmisen vuotta nauhoitettuna.

Ensimmäisen albumin kokoonpanosta on jäljellä 1980 rivistöön liittynyt kitaristi Victor Griffin, joka on ollut Lieblingin tärkeä sivustamies ja bändin toiseksi olennaisin osa biisinkirjoittajanakin. Griffin oli ruodusta poissa esimerkiksi koko viime vuoden, mutta lupautui taas kuluvan alussa olemaan käytettävissä. Ja hyvä niin, ilman Griffinin kitaraa olisin sanonut nähneeni ehkä enemmänkin Bobby Liebling Bandin, mutta nyt ehdottomasti doomlegenda Pentagramin.

Bändin veto starttasi parikymmentä minuuttia ilmoitettua myöhemmin, mikä nyt ei valmiissa maailmassa tunnu juuri missään. Mutta sellaista hyvää ei olekaan, jota ei kannattaisi odottaa. Väkevästi homma käyntiin viimeisimmän albumin eli ”Last Ritesin” (2011) raidalla ”Treat Me Right”. Lapikas lattiaan hyvillä ja rouheilla alapääsoundeilla. Alusta lähtien oli selvää, että bändin nuorekas rytmiryhmä eli Sean Saley rummuissa ja Greg Turley bassossa, on tuonut Pentagramin ilmaisuun aivan häkellyttävän grooven. Vanhan liiton doomia nykykierteellä, ja homma toimii. Viimeisimmältä albumilta kuultiin kolme raitaa, mikä on itseasiassa tämän ikäiselle orkesterille suhdelukuna mainio. Sitäpaitsi ”Last Rites” ei Pentagram-katalogissa häpeile itseään.

Aivan oikeutetusti esikoisalbumi ”Pentagram” saa nykysetissä peräti seitsemän biisin katsauksen. Niistä ehkä vakuuttavimmin tänään groovasivat, keikan jo pidemmälle edettyä kuullut ”Death Row” ja ”Dying World”. Jos on Liebling legendaarinen ukkeli, niin sitä on myös miehen lavapreesens. Välillä voi olla varma, että mielenterveys jättää tuon miehen millä tahansa annetulla sekunnilla, välillä taas, että se on lähtenyt pakosalle jo kaukana 70-luvulla. Pitkä huumehistoria näkyy Lieblingin olemuksessa, mutta silti on mahdotonta sanoa, mikä on mitäkin. Toki miehen sanalla sanoen hallitsevan intensiiviset öögat paljastavat, että muutakin on vedetty kuin vessaa.

Victor Griffinin kitara soi mureasti, ja ennenkaikkea pitkissä sooloissaan mies päästi itsestään suorastaan pirun irti. Ehdottomasti komeimmin, itselleni, lähti tänä iltana Griffinin säveltämä ”Wartime”, joka polki suorastaan southernisti. Biisihän löytyy kakkosalbumilta ”Day of Reckoning” (1987). Loppupäähän varsinaista settiä luukutettiin jälleen ensimmäistä ja viimeisintä levyä, ja jokainen ensisointu kirvoitti lavan eteen pakkautuneesta jengistä ”just näin”/”tää on kova”-tunnistusäänen. Ilahduttavaa olikin, että jälkimmäisenä myyntiin tullut torstain lisäilta oli saanut sekin possea ihan mukavasti liikkeelle. Ja ennenkaikkea, että tämän ikäisellä bändillä on nuorta kannattajakuntaa. Heavyjengi on perinnetietoista, ja osaa arvostaa alansa legendoja. Mahtavaa. Sitäpaitsi, Liebling on sen verran hyvässä kuosissa ja päihteistä puhtaana, että jos nyt jää jostain syystä näkemättä, niin Pentagram tulee vielä.

Illan lämmittelybändeinä toimivat tamperelainen Seremonia ja helsinkiläinen Ranger. Molemmat bändit ovat saaneet osansa ylistävästä vaahtoamisesta rockmediassa, itselleni jäi auki tänäkin iltana, että miksi. Seremonian näin nyt toista kertaa, ja sanottava on, että ei aukea. Ei livenä, eikä levyillä. Kiitos vaan. Ranger polki oman puolituntisensa todella ansiokkaalla otteella ja kulkevilla, omilla biiseillä. Mutta mitään erityisen euforista oloa bändin paahto ei ainakaan meitsissä aiheuttanut. Olisiko pikku temmonvaihtelut keneltäkään pois?

Pitkä kuiva (eli keikkaraportiton) kausi päättyi siis mainioon, laadukkaaseen iltaan, kiitos pelkästään Pentagramin. Pitkää ikää ja terveyttä siis, Bobby Liebling ja Victor Griffin. Kun hidasteluheavyn historiaa kirjoitetaan kiveen, Pentagramin nimi taltataan sinne muiden tärkeiden joukkoon. Ja itse ainakin näen 2010-luvulla paljon mieluummin livenä nykykuosisen Pentagramin, kuin Black Sabbathin, josta yksi kantava voima, veli Ward, on ahneuden ja nihilismin takia pudotettu pois. Sabbathin uutuusalbumia olen jaksanut puolitoista biisiä. Ja taannoisella Helsingin-keikallaan en ollut, pelkästään sympatiasyistä Wardia kohtaan. Mutta Pentagramin seuraavaa liikettä jään odottamaan. KG

 

 

Witchcraft (swe), Seremonia @ Klubi, Tampere 11.01.2013

Olin useampaan otteeseen ja aivan vilpittömällä mielellä antanut mahdollisuuksia tamperelaisen Seremonia-yhtyeen samannimiselle esikoisalbumille, joka julkaistiin päättyneenä vuonna. Olihan bändistä puhuttu ja kirjoitettu paljon, ja olihan se saanut tulokkaalle suopean vastaanoton mediassa. Vaan kun ei lähde, niin ei lähde. Aloitin levyn milloin alusta, milloin keskeltä ja yrittämällä yritin rakentaa siitä jonkinlaista kokonaisuutta. Ei. Levy on yksinkertaisesti huono, minun mielestäni. Ja kaikki tässä blogissahan toki on henkilökohtaisten fiilisten ja mielipiteiden ilmausta, yleisemmät totuudet pitää etsiä muualta.

Edellämainituista syistä olin jättänyt myös Seremonian keikat näkemättä, en erityisemmin niitä väistellen, mutta muutaman aivan ilmeisen tilaisuuden skipaten. Tampereen Klubilla kuitenkin Seremonia sai lämmiteltäväkseen niin kovan ja kiinnostavan bändin, että pakko oli paikalla olla, uutta elävän musiikin vuotta vihdoin avaamassa. Ja Tampereelle ajellessa oikein muistutin itseäni siitä, että suhtaudupa Seremonian lämppärislottiin ilman taustapaineita, vaikka bändi levytettynä ei useista (korostan tätä) yrityksistä huolimatta uponnutkaan. Bändi soitti sinänsä asiallisen vedon, reilut puoli tuntia ja hyvillä soundeilla, albumilta tuttua psykedeliasävyin maustettua retroheavya suomeksi. Melodiat Seremonialla on kyllä ihan hallussa. Mutta keneltä olisi pois, jos bändillä olisi ihan selkeästi parempi solisti? Nythän Noora Federleysta ei voi edes puhua laulajana. Väitänpä, että olisi pois eniten konseptista, sillä Seremonia on konsepti, ei bändi. Levy on konseptilevy konseptikansilla. Federleyn lausunta on konsepti. Se, että hipsterit laulavat (tai lausuvat) suomeksi Saatanasta ja lämpimästä verestä, on konsepti. Ei bändi, ei ilmaisun muoto. Siksi minä en kaadu kohderyhmään. Retroheavyn Musta Köksä onnistui kuitenkin saamaan varsin tiiviin kannattajakunnan lavan eteen, ja kysyntää selkeästi on. Mutta tämäkin lavanedusleiviskä jää hyödyntämättä, kun esiintyminen on niin (tarkoituksellisen toki) flegmaattista, osana konseptia. Bändi on joutunut useammassakin haastattelussa vastaamaan kysymyksiin siitä, onko Seremonia tosissaan vai ei, ja että mitä on ironia näissä retroilukuvioissa. Se on ironiaa, että kun bändi kävelee lavalta pois puolen tunnin konseptoinnin ja flegmailun jälkeen, niin levyltä pärähtää soimaan Uriah Heepin klassikko ”Look at Yourself”. Ironia on kova laji, mutta niin vanha ettei sitä kannata 2010-luvulla yrittää keksiä uudestaan, tai alkaa selittelemään pois.

Tänäkin iltana siis bändien soittojärjestys oli ihan oikea. Ruotsalainen Witchcraft oli, ja on odotettu vieras, siispä Klubi vaikuttikin varsin täydeltä, joskaan ei ollut käsittääkseni loppuunmyyty. Solisti ja biisintekijä Magnus Pelanderin johtama joukko tulee Örebrosta ja perustettiin vuonna 2000, takana on nyt neljä pitkäsoittoa. Kolme ensimmäistään Witchcraft levytti Cathedral-mies Lee Dorrianin (ex-Napalm Death) levylafkalle Rise Above, mutta muutti isompaan asuntoon viimevuotisella ”Legend”-albumillaan, eli saksalaisen suuryhtiö Nuclear Blastin hoteisiin. Ja sai tuottajaksi kotikaupungin pojan Jens Bogrenin, jonka CV kestää ns. tarkastelua. Niinpä omissa kirjoissani ”Legend” onkin yksi viime vuoden ehdottomasti kovimmista pitkäsoitoista, ilman mitään genrerajauksiakin. Kuunnelkaapa.

Alkuaikojen Pentagram- ja Black Sabbath-vaikutteisesta psykedeliaheavysta Witchcraft on tehnyt upean kaaren nykymuotoiseen itseensä, yhdeksi maailman vääjäämättä kovimmista stonerbändeistä. Joka määritelmänä nyt varmaankin nykymenoa on kaikkein lähimpänä, stoner siis. Settilista painottui tänään aivan ymmärrettävästi uuden levyn materiaaliin, ja hyvä niin, siksi uskomattoman kova rieska on kyseessä. Yhtään täyteraitaa sisältämätöntä kiekkoa kelpaa keikoilla kertailla. Ja jos tuli alan bändeistä kehuttua männäsyksynä Corrosion of Conformitya paitsi kovasta vedosta, myös vedon kompaktiudesta, niin samainen kiitos Witchcraftille. Varsinainen setti kesti vain 50 minuuttia ja rapsakat päälle, ja meikä tykkää. Mieluiten näin, kuin laajaa ja puuduttavaksi käyvää jamittelukatsausta koko tuotantoon. Pääseehän bändi tänne uudestaankin. Kiinnostus ynnä vastaanotto on nyt sitä luokkaa, että Provinssirock jo tarttuikin tilaisuuteen, ja tuo bändin kesällä jälleen Suomeen.

Itselle keikka oli ensimmäiseni mitä tulee itse bändiin, nokkamies Pelanderin olin nähnyt akustisella duokeikalla taannoin Helsingin PRKL-Klubilla. Joka sekin keikka todisti, että maailmanluokan biisit toimivat muodossa kuin muodossa. Ja hattu nousi siinäkin kohdin tänään, kun Witchcraft soitti sen kaikkein ilmeisimmän biisin uudelta levyltä, eli ”It’s Not Because of You” jo varhain setin puolimaissa. Ei tarvinnut säästää encoreihin, vaikka biisi oli taatusti yksi illan odotetuimpia. Koko materiaali nimittäin kestää, ja on viimeistäänkin bändin nykykäsittelyssä kaikki yhtä ”hittipotentiaalista” (älkää ymmärtäkö väärin).

Kaikki tärkeä ja tuore materiaali kuultiin, mutta myös muutama hienö täky ykköslevyltä (2004) eli ”Witchcraft, Take I” ja ruotsiksi laulettu ”Schyssta Logner”.

Asiallinen avaus siis Livevuodelle 2013, tästä on hyvä jatkaa, nyt kun nihkeän ja tapahtumaköyhän vuodenvaihteen jälkeen homma alkaa pikkuhiljaa muotoutua. Hyvää keikkavuotta itse kullekin lukijalle/sivustolla vierailijalle. Äänestetään jaloillamme elävän musiikin ja sitä tarjoavien paikkojen puolesta. KG

Post Navigation

%d bloggaajaa tykkää tästä: