Cradle of Filth (uk) @ Nosturi, Helsinki 07.03.2018
Cradle of Filth perustettiin Englannin Suffolkissa black metallin kakkosaallon aivan eturivin hetkillä, samana alan kuumana vuotena 1991 kuin vaikkapa Marduk, Enslaved, Burzum, Belphegor ja Behemoth. Ehkä esikoisalbumiaan ”The Principle of Evil Made Flesh” (1994) lukuunottamatta, Cradle of Filth ei koskaan ole kuitenkaan täysillä identifioitunut ja ankkuroitunut blackveljistöön, vaan on levy levyltä ajautunut yhä kauemmas alkuaikojen geneerisestä tikkauksesta kohti sinfonisempaa extreme metallia, monimuotoisia sävelteoksia ja, jos sallitte, laajempaa katsantokantaa synkkyyteen. Lisäksi bändin yksinoikeutetun tekstittäjän, solisti ja nokkamies Dani Filthin lyriikat ovat aina ammentaneet kauhuelokuvien ja viktoriaanisen makaaberiuden hurmeisesta sammiosta, Filth ei ole koskaan ollut suoranaisesti Vihtahousulle mitään velkaa. Jos Jack The Ripperin aikaisessa dekadentissa Lontoossa olisi voinut pyörittää sähköistä bändiä, Cradle of Filth olisi ollut se kaikkein kuumottavin friikkisirkus.
Orkesterin kahdestoista studioalbumi ”Cryptoriana: The Seductiveness of Decay” ilmestyi viime vuoden syyskuussa ja sitä promoava maailmankiertue on täydessä iskussa. Rundin neljäskymmenes veto osui tuikitavalliseen keskiviikkoiltaan Helsingin Nosturissa. Ja kyllähän 39 askelta tänne, oli hionut bändin aikamoiseenkin keikkatikkiin, ei voi valittaa. Ja kun yleisökin oli arki-illaksi ihan hyvässä lyönnissä ja liiteri lähestulkoon loppuunmyyty, saatiin aikaiseksi vallan mainio extreme metal-ehtoo.
Illan isoin pettymys koski taatusti niitä, jotka olivat ostaneet lippunsa varhimmin. Siis jo silloin, kun Portugalin goottimetallilegenda Moonspellin oletettiin, tai suorastaan tiedettiin olevan illan avausaktina. Aikamoinen double-bill 40 eurolla. Sitten jotain tapahtui, ja Moonspell skippasi, tai laitettiin skippaamaan nämä Euroopan takakolkkien keikat. Koskaan emme saa tietää miksi, mutta kun jengi sitten maksoikin neljäkymmentä euroa vain Cradle of Filthista, oli se omiaan nurisuttamaan. Cradle of Filth, sanottakoon se tässä ääneen, teki kaikkensa antaakseen takuukatteen lipun hinnalle. Ja Dani Filth muisti myös pahoitella Moonspellin poissaoloa, mutta näin asiat nyt menivät. Ja Moonspell hoidettakoot pian omalle keikalleen Stadiin.
Comme si, comme sa. Cradle of Filthin taustalakanasta lavan takaseinässä sai jo pelkästään hyvät hyrinät, kun sitä oli aikaa silmäillä tekniikkasäädön vielä kestäessä. Olin itse ainakin odottanut näkeväni bändin aivan lausumattoman monta vuotta. Puhutaan alan erittäin tärkeästä orkesterista, jos kohta muutamankin alan, sen verran hankalaa ja tarpeetonta Cradle of Filhtia on lokeroida. Pelkästään Dani Filthin ääniala ja tapa tulkita ovat jotain poikkeuksellista koko metallimaailmassa. Mies murisee ja vuoroin kirkuu, kuulostaa välillä laulamaan loihenneelta Klonkulta, ja käsittämättömin osuus on se, kun miettiin, kuinka yksikään kurkku maailmassa voi kestää tuota rääkkiä illasta toiseen.
Settilista oli aiemmalta rundilta tutuksi tullut, 13 vetoa ja pois. Alun ”Guilded Cunt” on vuoden 2004 ”Nymphetamine”-albumilla hiukan rymistelyn makuinen, mutta toimi nyt mainiona setin avaajana. Eka biisi menee yleensä soundia ja paikkoja haeskellessa, mutta ei merkittävästi tänään. Viimeistään neljäntenä soineessa tuoreen albumin raidassa ”Heartbreak and Seance” saatiin esimerkiksi kitarakaksikon Marek Smerda ja Richard Shaw soitto erittäin erottelevalle ja miellyttävän kuuloiselle tolalle. Kummankin liidit tulivat vähintäinkin kohtuudella läpi, eikä kulloisenkin komppaajan murjonta syönyt toverin sooloa, mikä valitettavan usein uhkaa tapahtua. Saksalaisessa Masterplanissa neljän vuoden power metal-stintin paukuttanut tsekkirumpali Martin Skaroupka oli (ainakin täällä) tänään laitettu äänieristepleksin taakse kannuttamaan, ja mainiota niin. Saatiin nimittäin myös Lindsay Schoolcraftin koskettimet, ja aivan hillittömän kaunis sopraanolaulu kuulumaan asianmukaisesti läpi. Omaan makuuni Danin monimuotoista toimitusta voisi huomattavsti enemmänkin tukea livetilanteessa Schoolcraftin vokaaleilla.
Eniten omalla kohdalla odottamani ”Beneath The Howling Stars” soitettiin heti kakkosena ja kärsi ehkä naksun tai pari paikastaan näin alulla settiä. Biisin puolivälin valssiväliosa kun on about toiseksi kauneinta metallissa ikinä, ja olisi hyvinkin voinut soida erotellummin ja pidempään. Onneksi levyt ja repeat on keksitty. Alkupäässä settiä ehdottomasti komein ajo oli ”Blackest Magic in Practice”, häkellyttävän upea tango melancolico, joka onneksi on jäänyt settilistaan viimeistä edelliseltä albumilta ”Hammer of The Witches” (2015). Kolmiosainen ”Bathory Aria” kunnioittaa settilistassa paitsi bändin (viimeistäänkin) läpimurtoalbumia ”Cruelty and The Beast” vuodelta 1998, mutta myös levyn teeman mukaisesti kreivitär Erzsebet Bathoryn kyseenalaista ja kohtuu hurmeikasta elämäntyötä 1500-luvun Euroopassa, kun ihmisoikeuksien ja alaikäisten koskemattomuuden suhteen ei oltu vielä niin nökönuukia.
On vereen piirretty viiva, soittiko Cradle of Filth viisi encorea, vai jakoiko se settinsä vain kahteen osaan ja piti kahdeksan biisin jälkeen pienen hengitystauon. Todennäköisesti jälkimmäisempää, mutta tulkintakysymys. Eka puoliaika kuitenkin päättyi ensin illan ehdottomasti uljaimpaan kiskaisuun ”The Death of Love”. Bändin kataloogissa suorastaan yllättävän popmainen biisi on sekin teema-albumilta, ”Godspeed of Devil’s Thunder” kertasi ilmestyessään vuonna 2008, 1400-luvulla huseeranneen ranskalaisen paronin, sotamarsalkan ja lievästi ilmaistuna despootin, Gilles de Rais’n tarinaa. Herramme nöyrän palvelijan omallatunnolla lienee hirttosilmukan lopulta päätettyä urakan, ollut eri arvioiden mukaan jopa 140 kidutettua, sekaannuttua ja tapettua lasta, poikia tietenkin suurin osa. Synkkä tarina louhi upeasti koko orkesterin alakertaisella iskuvoimalla, ja kaiken kruunasi kauniin kanadalaisen, Lindsay Schoolcraftin vokaalit. Ensimmäisen puoliajan viimeisenä soi tuoreen albumin raita ”You Will Know the Lion By His Claw”. Cradle of Filthissa on soittanut yli kaksikymmentä vakimuusikkoa livenä, plus studiossa käytetyt kaupan päälle, yhteispääluku on pitkälti yli 40:n. Ovi on siis ollut ahkerassa käytössä, mutta nykyisen kokoonpanon soisi säilyvän jonkinkin aikaa. Bändi on aina kirjoittanut kaikki sävellyksensä käytännössä koko senhetkisellä kokoonpanollaan (lyriikoihin Danilla on aina ollut yksinoikeus), ja pari uutuuskiekon soitettua raitaa todistivat hyvää. Biisit eivät häpeilleet klassikompiensa joukossa.
Bändi antoi odotuttaa itseään relatiivisen kauan, sitten rumpali Skaroupka syöksyi takaisin pleksien taakse ja sai pariinkin otteeseen huiskia taskulampulla miksaustiskin suuntaan, saadakseen taustanauhan pyörimään. Kakkosjakson avannut ”The Promise of Fever” oli näissä biisiseuroissa aikamoisen tylsä nykymetallirymistely, mutta sitä seurannut ”Nymphetamine Fix” polki jälleen sohjot korvista. Yleisö lauloi mukana, nyrkkiä nousi ilmaan. ”Nymphetamine” jäi jollain tapaa loppupuoliskon parhaaksi vedoksi, ehkä paukuista kovimmat olivat jo paukahtaneet ennen taukoa. No jaa, kyllähän koko homman paketoinut bändin nimikkobiisi ”From The Cradle to Enslave” oli toki kuulemisen ja kokemisen arvoinen nykäisy kaikkien näiden odottelun vuosien jälkeen. Miksi nämäkin piti nähdä vasta nyt, onhan bändi Suomessa käynyt harva se kiertue?
Tällä menolla seuraava Cradle-albumi ilmestyy loppuvuodesta 2019 ja taatusti bändi saadaan tänne sitäkin promoamaan. Niin ainakin Dani Filth spiikissään lupasi, että see you next time. Kaikki extreme metal-bändit eivät ikäänny näin laadukkaasti. Se homma on miehen ikään ehtineellä Cradle of Filthillä hanskassa, joten mikä jottei, see you hyvinkin mielellään next time. Sitä ennen laitan ”Beneath The Howling Starsin” repeatille. KG