Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Archive for the tag “Emperor”

Agalloch (us), Fen (uk) @ Klubi, Tampere 05.05.2013

Väitänpä, että 1990-luvun aivan alun Norjasta pyyhkäissyt black metallin ns. kakkosaalto oli, ja on edelleenkin, yksi koko rockin historian tärkemmistä kehityssuunnista. Ja tarkoitan tietenkin noin musiikillisesti, en sitä oheishässäköintiä, joka sai välillä hyvinkin surullisia muotoja. Huomaan kotioloissa palaavani periodin klassikkolevytyksiin yhä uudestaan, ja tuleepa seurattua myös alan pioneerien nykytekemisiä. Plus että laadukkaille bläkkiskeikoille pitää aina tilaisuuden tullen sluibata. Edellisistä johtuen, lippu yhdysvaltalaisen Agallochin Tampereen Klubin keikalle oli hankittuna jo marraskuussa, mikä kertoo omalla kohdalla enemmänkin mielenkiinnosta genreä ja sen sivupolkuja kohtaan.

Vaan eihän nykymuotoinen Agalloch, joka perustettiin Oregonin Portlandissa jo kakkosaallon jälkimainingeissa 1995, ole enää varsinaisesti black metallia. Bändi on laajentanut ilmaisuaan alkuaikojen tuotannostaan hyvinkin kauas, ja soittaa nykyisellään kiehtovaa sekoitetta raskaskätistä progressiivista rockia. Jonka sanaparin, progressiivinen rock, jos joku ottaa kirosanana, niin ottakoon.

Illan avasi mainio brittibändi Fen, jonka syntysanat lausuttin East Anglian Fensissa vuonna 2006. Triolla on vyönsä alla kolme pitkäsoittoa ja ahkeraa kiertämistä, nytkin yhdessä Agallochin kanssa peräti 28 vetoa pitkin Eurooppaa. Eikä siinä, erittäin perinnetietoista ajoa toimitti Fen kolmisen varttia, ja hoiti ikäänkuin kunniakkaasti sen illan varsinaisen bläkkisosuuden pois. Kitaristi-solisti The Watcherilta lähtee tulkinta ihan mainiosti ns. alakerrasta, mutta varsinkin viime vuonna ruotuun liittyneen rumpali Derwyddin rentoa työskentelyä oli ilo seurata. Alkuvuodesta ilmestyneen ”Dustwalker”-albumin raita ”Spectre” loi asiallisen suvannon nopean tikkaamisen keskelle. Ja vaikka biisi lähtikin jotenkin epävireisen hapuillen liikkeelle, nousi se varsin komeisiin eeppisiin mittoihin silkkaa kestoaan, ja muistutti jo hetkittäin romanialaisesta Negura Bungetista, jota itse sivumennen sanoen pidän yhtenä kaikkien aikojen keskesimmistä blackryhmistä. Toisin sanoen, Fen on hieno bändi. Ja perinteinen black elää ja voi hyvin, jos se tällaisissa käsissä saa jatkaa.

Tähän väliin kehut ohjelmatoimisto Blow Up That Gramophone’lle, joka illan oli järkännyt. Toimiston tuontityö on suomalaisittain erittäin ansiokasta ja rohkeaa. Mille tahansa Gramophonen keikalle on tähän asti voinut mennä, eikä ole tarvinnut pettyä. Ja aina löytää jotain uutta. Seuraavaksi firma on tuomassa mm. Jex Thothin kesäkuussa peräti viidelle vedolle Suomeen. Lisätietoa täältä: www.blowup.fi/site/

Entä itse Agalloch? Puolitoista tuntia raskaskätistä ja periaatteessa varsin innovatiivista rockmusiikkia, jossa toki yhä kaikuu nopeissa kitaralinjoissa melodinen, vahvasti Emperor-henkinen itku ja hammastenkiristys. Toki kitaristi John Haughm’n laulu on sitä itseään, ja oikeastaan ainoa muistutus, muutamien mainittujen melodiakulkujen ohella, bändin juurista. Ja hyvä niin, kyllä perinneblack on hyvissä käsissä, kuten äsken totesin. Ja kyllä silläkin saralla niitä umpiturhia yrittäjiä on kyllästymiseen asti. Eli hyvä niin, että Agallochin kaltaiset bändit lähtevät lähivuonoja etäämmälle turskaan. Orkesteri soitti materiaalia tasaisesti koko uransa varrelta, yhden stygen myös esikoisalbumiltaan (”The Pale Folklore”, 1999) eli ”The Melancholy Spirit”. Itselleni parhaiten tänään upposi komea luenta ”In the Shadow of Our Pale Companion”sta. Biisi löytyy klassiselta ”The Mantle”-albumilta (2002), joka tulee todennäköisesti säilymään uusrockin kanoniassa jonkinasteisena merkkipaaluna pitkäänkin. Varsinaisen setin päätti Agallochille (käsittääkseni) harvinaisesti coverbiisi, eli legendaarisen Sol Invictus-yhtyeen katalogista löytyvä ”Kneel to the Cross”. ”

Muutaman encorenkin Agalloch vielä soitti, mutta kun en pääosin ole encoremiehiä, seurasin ensimmäisen matkalla eteiseen, ja jälkimmäistä en ollenkaan. Tänään itselle, en edes osaa selittää täysin miksi, lämppäribändi Fen veti pidemmän korren. Ehkäpä siksi, että olen kuitenkin enemmän perinteisen blackin kannattajia. Mutta hyvä silti nähdä Agalloch, bändi on tärkeä osa nykyhetken uutta etsivää raskasprogea. Tässä vielä kuullut biisit: http://www.setlist.fm/setlist/agalloch/2013/klubi-tampere-finland-7bd80670.html  KG

Post Navigation

%d bloggaajaa tykkää tästä: