Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Archive for the tag “Moondance”

Sirkus @ Myllymäki Soi, Hämeenlinna 15.08.2026

Sirkus-yhtye perustettiin Hämeenlinnassa 1992, ja jo seuraavana vuonna Mipu Music julkaisi sen esikoisalbumin ”Ikävää”. Levyltä lohkaistu samanniminen sinkku nousi nopeasti vuoden 1993 isoon radiosoittoon ja pysytteli soitetuimpien joukossa monta kuukautta. Sirkuksen nuorilla janttereilla oli nopeat nousut, keikkaa riitti ympäri Suomen. Kakkospitkäsoiton julkaisi paikallispienimuotoishämeenlinnalainen Humble House Records vuonna 1996, ja jotenkin realistis-enteellisesti levyn nimikin oli ”Mennyt loisto”. Bändin jäsenille tuli muita kiireitä ja niitä traditionaalisia sitoutumisvaikeuksia, ja homma hiipui. Alun alkaen nelimiehinen, ja raikasta ja omintakeista suomirockia soittanut Sirkus palasi 2000-luvun kuluessa triona, ja väsäsi vuodeksi 2009 paluualbumin ”Hiluhilu”. Sillä tyyli oli muuttunut aivan huomattavasti kansanmusiikin suuntaan, albumin peräti neljä raitaa oli säveltänyt trad., ja monella tapaa meininki oli aika eri.

Mutta, mutta. Viime, ellei peräti tämän vuoden kuluessa, Sirkus on aloittanut hissukseen-tyyppisen paluun julkaisemalla kaksi sinkkua, ”Varas” ja ”Silmät auki”. Ne löytyvät suoratoistopalveluista riittävän lähellä sinua. Ja vieläpä niin, että Sirkus tekee paluuta täydessä bändimuodossaan. Orkesterin ytimen ovat aina muodostaneet gospeltaustaiset Keinosen veljekset Petri (laulu ja kitara) ja Keijo (basso), jotka kumpainenkin aloittivat levytysuransa jo 80-luvulla. Rummuissa on ollut alusta asti Topi Kurki, ja puhaltimissa ja harmonikassa Esa Fagerholm. Levyttävän Sirkuksen tuorein jäsen on yksi ja ainoa Pekka Gröhn koskettimissa. Gröhn ei aivan tajuttomasti esittelyä kaipaa, miehen tämän hetken työpaikkoina ovat mm. Wentus Blues Band, J.Karjalainen ja Juliet Jonesin Sydän, kiirettä pitää.

Hämeenlinnalaisen rockhistorian siipi, ellei jopa suomirockhistoriankin siipi, havisi aurinkoisen ja ultrasympaattisen 45-minuutin ajan, kun Sirkus soitti comeback-keikkansa herratietää kuinka pitkän tauon jälkeen. Lähdekirjallisuus ei edellistä live-esiintymistä tiennyt, eikä bändi itsekään sitä välttämättä muista. Petri Keinonen on välissä tehnyt trubaduurikeikkaa, mutta (melkein) koko bändille elokuisen puolipäivän veto jo jokakesäiseksi muodostuneessa kaupunginosatapahtumassa Myllymäki Soi, oli merkittävä ja tärkeä hiljaiselon katkaisu. Rumpali Topi Kurki ei tällä comeback-vedolla ollut mukana, mutta bändiä sen sijaan ryyditti viuluineen ihastuttava Tilda Kylväjä. Sirkuksen paluuvedon oli hetkeä aiemmin lämmitellyt sen oma jäsen, kun Esa Fagerholm soitti lyhyen setin Johann Sebastian Bachin sellolle säveltämiä tansseja, mutta nyt Fagerholmin itse käyrätorvelle sovittamina. Sinänsä musiikillisesti mielenkiintoinen setti meni osin harmillisesti harakoille. Fagerholm oli sijoitettu soittamaan aivan liian kauas, aivan liian ilman äänentoistoa, ja aivan liian paljon ja äänekkäästi kuulumisia vaihtaneen yleisön pulinan alle. Fagerholmin tarinat ja taustat Bachista olivat vilpittömästi mielenkiintoisia, mutta toki niitä kuulumisiakin pitää vaihtaa, jos ei ole moneen päivään tai tuntiin nähty.

Sirkuksen setti sujui mainituin termein paremmin ja rauhallisemmin, toki bändi olisi silti voinut soittaa hieman kovemmallakin volyymilla. Myllymäen kaupunginosan historiallisen Tykkikallion telttalavan ääreen kokoontunut väki ei ehkä ihan läpikotaisin tunnistanut keikan merkitystä paikallisrockhistorian kaanonissa, tai sen merkitystä bändille itselleen. Sirkus aloitti esikoisalbumin avausraidalla vuodelta 1993, golden days. ”Tarinan kertojat” soi kuulaasti kesän mahdollisesti viimeiseen hellepäivään, ja tavallaan kertoi bändistä itsestään. Me ollaan ne. Petri Keinosen lauluääni osoittautui olevan edelleen erinomaisessa kunnossa, eikä miehen muistelut ja välisupliikitkaan olleet hetkeksikään musiikilta pois. Esikoisalbumilta ”Ikävää” kuultiin myös ”Haikea haitari”, nyt ehkä enemmänkin edellispäivän treeneissä bändiin liittyneen Tilda Kylväjän haikealla viululla tuettuna. Tildan viulu olisi saanut olla enemmänkin kuuluvilla, samoin Fagerholmin käyrätorvi ja harmonikka. Äänikuvaa hallitsi Petri Keinosen akustinen kitara ja laulu, muu kuului juuri ja juuri riittävästi.

Vuonna 2009 Humble Housen kautta julkaistulla ”Hiluhilu”-albumilla Sirkus sukelsi suomalaisen guns’n’musiikin syvempään päätyyn, kauemmas P.Keinosen esikuvista Led Zeppelin ja vaikkapa Tom Waits. Tältä albumilta, Sirkuksen hiljaiselon elonmerkiltä, kuultiin ”Pelimannipoika”, ”Illan syliin” ja tietenkin julkaisuvuotensa radiohitti ”Hiluhilu”. Kansa’n’musaa eli ei, mutta nyky-Sirkuksen comebacksetissä kaikki kuulosti kuitenkin samalta bändiltä, viis sinänsä vuosista tai tyylisuunnista. Hämeenlinnan Myllymäen helteiseen alkuiltapäivään soi aivan järjettömän hienosti myös Van Morrison-cover ”Into The Mystic”-biisistä (klassikkoalbumilta ”Moondance”), paikallakin olleen Liisa Kuivalahden suomenkielisin sanoin. Biisi odottaa julkaisuoikeuksiensa selkeytymistä, prosessit ovat hitaita, mutta löytyy toivottavasti Sirkuksen hissukseen synnytteillä olevalta paluualbumilta.

Petri Keinonen ilmaisi syvän kiitollisuutensa koko bändin puolesta kaikille paikalle saapuneille, ja (melkein) lupailikin, että keikkoja olisi tulossa lisää, ja että viulisti Tilda voisi olla peräti vakiojäsen. Ja että kyllä se uusi albumikin sieltä valmistuu. Sirkus saapui kaupunkiin. Olimme paikalla. Persoonallisia suomenkielisiä lauluntekijöitä ei pyöri liikaa ulkona tuolla, toivomme Sirkukselle kaikkea hyvää ja yhä pitenevää ikää. KG

Obscurus Orbis (lv), Greenrose Faire @ Hämeen Keskiaikamarkkinat, Hämeenlinna 17.08.2014

Hämeen Keskiaikamarkkinat järjestettiin Hämeen linnan maastossa nyt jo 14. kerran. Tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta, ja sen oheisohjelma käy jatkuvasti myös laadukkaammaksi ja mielenkiintoisemmaksi. Alkuun on myös todettava, että tapahtuma on ainakin itselle jo vuosittainen traditio, täällä on aina hyvä meininki, ja tapahtuman tarkoittamaan tunnelmaankin pääsee hetkittäin varsin hyvin. Ei tarvitse olla mikään historiafriikki tai larppinörde viihtyäkseen täällä. Kriitikoitakin riittää, ja aina joku huutelee poteroista, miten te voitte tietää millaista on ollut keskiajalla? Melko pitkälti nykyään voi. Eikä toki kukaan pysty elävöittämään satojen vuosien historiaperiodia kattavasti, vaan jokainen lohkoo itselleen  siivun ja keskittyy siihen.

Yhä keskeisemmäksi tapahtuman kasvaessa on noussut myös sen musiikkitarjonta, ja pääsylipulle (päivälippu 15 euroa) saakin mahtavasti lisäkatetta, jos malttaa tsekata muutaman artistin muun markkinahumun keskellä. Periaate on se, että bändit viettävät alueella 2 tai 3 päivää, ja soittavat parhaimmillaan kuusikin vetoa. Lauantain illassa on sen lisäksi yleensä pistokeikan heittävä bändi. Mutta että jos missaa yhden vedon, voi asian paikata samana päivänä myöhemmin. Mainio systeemi, jota voisi rajatussa mittakaavassa soveltaa jopa ihan oikeillekin rokkifestareille, toki vain pienemmän mittakaavan artisteilla.

Tamperelainen Greenrose Faire on jo pitkään pitänyt tsekata elävänä, ja vaikka sekin heitti viime vuoden taphtumassa peräti vissiin 5 vetoa, onnistuin tyrimään ne kaikki. Bändi on Hämeenlinnan tapahtuman vakiokävijä, ja sopiikin markkinain musiikkitarjonnan ykkösairueeksi kuin hullu kuninkaaksi. Greenrosella on takanaan kaksi mainiota albumia, ja yksi EP. Kolmas pitkäsoitto on työn alla, ja siltä sunnuntain iltapäivän noin kolmevarttisessa setissä kuultiinkin maistiaisina upea biisi, jonka nimi varmistuu itsellenikin, kun levy on ulkona.

Greenrose Fairea voisi väittää Suomen Blackmore’s Nightiksi, mutta oikeutta se ei tekisi kummallekaan, niinkuin ei juuri mikään vertailu maailmassa. Greenrose on suoraviivaisempi, kaikki Blackmoren progressiiviset otteet puuttuvat. Mutta yhteisiä nimittäjiä ovat tietenkin naispuolinen vokalisti ja keskiaikainen poljento, mitä ikinä sekään tarkoittaa. Toki bändien visuaalisessa ilmeessä on myös paljon samaa. Greenrosen esiintyminen nojaa pitkälti Salla Rimmin viehättävään lavaesiintymiseen ja upeaan ääneen, mutta ennenkaikkea erittäin kovaan, omaan biisimateriaaliin. Esimerkkinä bändin esikoisalbumi ”Neverending Journey” (2011). Voisi jopa väittää, ettei siellä yhtään varsinaista täyteraitaa ole. Monilla Greenrosen ralleilla voisi maailmalla tahkota ihan oikeaa rahaa, ja merkittäviä summia.

Bändi alkaisi olla todella kovassa keikkatikissä ulkomaillekin, mutta ei ole käsittääkseni missään Suomen ulkopuolella vielä koskaan soittanut. Kotimaassa bändi keikkailee ahkerasti, ja sille kannatta antaa mahdollisuus, vaikka tuo ”keskiaikaisuus” sen poljennossa ei ehkä ensi alkuun immelmanneja hyppyyttäisikään. Kyse on kuitenkin vain hyvästä musiikista, maailmanluokan biiseistä, sekä meiningistä, josta ei voi jäädä paha mieli. Ja kuunteluun kannattaa, harrastuneisuuden ja mielenkiinnon venyessä, ottaa yhtyeen kakkosalbumi ”My Home Is Where My Heart Is” (2013) ja sieltä vaikkapa ”By the River”. Kun siis puhuin siitä, että jonkun muun katalogissa näillä lauluilla tulisi ihan oikeasti toimeen. Itse keikalla parhaiten säväyttivät avaaja ”Dance Til Morning Light”, ja bändistä pois (tämän nimenomaisen keikan myötä) jättäytyvän viulisti Anni Latva-Pukkilan liidaama instrumentaali ”Moondance”.

Latvialainen Obscurus Orbis oli itselle yksi keskeisiä syitä palata tänä kesänä Linnanpuistoon, noin niinkuin oheisohjelman puolesta siis. Bändi on perustettu vuonna 2007 ja sen nykykokoonpano on vakiintunut neljään karpaasiin ja yhteen ladyyn. Soitinvalikoima on jo lähtöjään mielenkiintoinen; kahdet rummut, kaksi säkkipilliä, rauschpfeife, irlantilainen bouzouki, ja jopa hurdy-gurdy, jota ei tosin Hämeenlinnan keikoilla kuultu. Obscurus ammentaa musiikkiaan muinaisista lähteistä, ja koko Euroopan mitalla. Se kutsuu ilmaisuaan joissain yhteyksissä Medieval metalliksi, ja on sikäli jäljillä, että jos tämänmuotoinen-ja sointinen bändi olisi vaikuttanut jossain päin Eurooppaa 1366, olisi se ollut aikansa heavya. Sekin on muistettava, että populaarimusiikkia on ollut niin kauan kuin ihminen on musiikkia luonut, vaikka rock’n’roll onkin keksitty vasta ihmiskunnan viimeisimmällä nanosekunnilla.

Obscurus Orbis soitti sunnuntain iltapäivään tapahtuman viidennen vetonsa, eikä esitysten määrä ainakaan energian puutteena näkynyt. Paikkana oli ns. pikkulava ja bändin taustana Hämeen linna vallihautoineen. Välillä yleisön ja bändin välistä köpötteli hevonen vankkureita vetäen. Puitteet siis kunnossa. Taiteilijanimellä Barbarian operoiva perkussionisti läväytti keikan käyntiin ja takasikin tuhdit kompit nimittäin. Tämän jampparin tahdissa voisi ylikävellä isommastakin separatistijoukosta. Kaveri oli myös ajatellut ihan oikein, että esiinnytään ilman paitaa vasta sitten, kun on paidan alla jotain näytettävää. Taiteilijanimi lunastuu.

Bändiä johtaa säkkipillisti Lord Mortis, joka hoiti myös mikittämättömät välispiikit. Joihin valitettavasti tuuli tarttui, mutta ydin tuli läpi. Vain jäsen Sergein bouzouki oli sähköistetty, muuten mentiin ajan tapaan unplugged. Kahden säkkipillin vuoropuhelu oli kertakaikkiaan upeaa kuultavaa, ja sellaista kahden rumpalin kokoonpanoa en ole vieläkään nähnyt, joka ei olisi toiminut. Perinteisemmän rumpusetin takana jäsen Nick toi lisäpotkua rytmiikkaan, onhan bändin useammassakin biisissä marssin poljento. Obscurusin levyllä voi kuulla muutamia laulettujakin kappaleita, mutta ei täällä ja tänään, ja ihan hyvä niin.

Bändiltä on ulkona pitkäsoitto ”Primus Inter Pares”, ja sillä monikin raita on sovitettu suorastaan meditatiivisen pitkään muotoon. Keikalla oltiin kompaktimpia ja puolen tunnin tiukka setti riitti aivan mainioon otantaan yhdestä alansa johtavista komboista. Nämä ovat kiertäneet ahkerasti paitsi vastaavia historiatapahtumia, myös pakanametallifestareita, ja jopa black metal-alan jortsuja. Eikä ihme, asenne on tumma ja tulinen, vaikka pilke silmäkumassa ja akustisesti vedetäänkin. Lady Veina Marquis Dea keventää bändin soturiolemusta merkittävästi, instrumentteinaan säkkis ja upeasointinen rauschpfeife, jota on nimensä velvoittamana kuultu vuosisatoja sotajoukkojen nokilla, kun Euroopan rajoja kurmootettiin lähemmäs nykymuotoaan.

Hieno bändi, jonka soisi näkevänsä uudelleenkin, ehkä jossain entistäkin tuimempitunnelmaisessa taphtumassa. Se nimittäin se ”kiinalaisten sotureiden marssi kuolemaan” oli jo ihan häkelyttävän kovaa kamaa.

Suosittelen poikkeamaan Hämeenlinnassa Keskiaikamarkkinoiden aikaan, vaikka et historiahämy olisikaan. Itselle ainakin tulee joka kerta täällä mieleen, näiden käsityöläisten ja tämänmuotoisen musiikin äärellä, että kyllä tässä vielä hyvin käy. Että kyllä ihmislajilla on vielä toivoa. KG

Post Navigation