Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Archive for the tag “Hämeen Keskiaikamarkkinat”

Metsatöll (est), Idisi (rus), 7 Stout Clan @ Hämeen Keskiaikafestivaali, Linnanpuisto, Hämeenlinna 17.08.2018

Edellisestä otannasta eestiläisen Metsatöllin keikkakuntoon oli kulunut jo peräti kuusi vuotta, mutta kun Hämeen Keskiaikafestivaali (joka täksi vuodeksi oli muuttanut nimensä siis markkinoista festivaaliksi) tarjoaa mahdollisuutta nähdä bändin peräti kotikaupungissa, on tietenkin oltava paikalla. Ja toki luvassa on festivaalin musiikkitarjonnassa muutakin mielenkiintoista, ainakin paperilla.

Metsatöll on yksi parhaista eestiläisistä bändeistä ikinä, ja käsityskykyni rajoissa myös kaikkien aikojen eniten myynyt edelleen, tai ainakin kärkikahinoissa. Se ammentaa melodiansa ja lyriikkansa maansa muinaisuudesta ja mytologiasta. Bändi soittaa pitkälti alkuaikojensa kokoonpanossa, Markus Teeäär (kitara ja laulu) ja Lauri Öunapuu (perinneinstrumentit) täysin alkuperäisinä jäseninään vuodelta 1999. Basisti Kuriraivo Piirsalu liittyi mukaan jo seuraavana vuonna. Miehet kannujen takana ovat vaihtuneet, pitkäaikaisin rumpali Marko Atso jätti bändin viime vuonna, uusi mies Tonis Noevere on lunastanut paikkansa mainiosti, ainakin Hämeenlinnan keikan perusteella. Ja hei, olenko se vain minä, mutta onko bändissä nyt kaikin puolin parempi fiilis? Ainakin tunnelma yleisön suuntaan näytti erittäin hyvältä,  joskus takavuosien useammallakin keikalla aistittavissa ollut nihkeys loistaa poissaolollaan. Tiedän sikäli mistä puhun, että olin ennen Keskiaikafestivaalien vetoa nähnyt virallisesti kahdeksan Metsatöll-keikkaa ja muutaman vielä lavan takaa siihen päälle. Oli todella hieno fiilis nähdä näin hyväntuulinen ja veljellinen Metsatöll kotinurkkien lauteilla. Sitäpaitsi, keikka oli samantien yksi parhaista bändiltä näkemistäni. Rentous, vapautuneisuus, rutiini, taituruus; siinä Metsatöllia tänä päivänä leimaavia avainsanoja. Eikä siinä kaikki, yhdeksän nähtyä keikkaa takaavat orkesterille edelleen jatkuvan ykkössijan useimmin näkemänäni ulkomaan bändinä.

Metsatöll aloittaa todella tymäkasti muutamalla lyhennetyllä biisiversiolla, ikäänkuin esitelläkseen itseään ja soundiaan myös ensikertalaisille, joita taatusti tämäntapaisen festarin yleisö paljonkin sisältää. Alueella on illan aikana liikkunut hämmentävän vähän väkeä, paljon takavuosia niukemmin, mutta Töllin aloittaessa lavanedusta tiivistyy, ja aikaiseksi saadaan kuin saadaankin kunnon kinkerit. Bändi soittaa Linnanpuiston ulkolavalla ja soundi onkin kertakaikkisen mainio. Metsatöll soittaa aina todella kovaa, ja aika monta otantaa bändistä onkin itsellä Tallinnan RockCafen betonipylväiköstä, missä lujaa luukutettu folk metalli ei välttämättä aina ole kuulostanut täydellisen timantilta. Mutta nyt kuulostaa. Laurin ja Markuksen vuorolaulu tulee komeasti läpi, kummankin ominainen soundi myös. Ja ennenkaikkea, Laurin säkkipilli, kantele, jouhikko ja muut perinnesoittimet saadaan esille arvoisellaan tavalla, sillä ilman niitä ja eestinkielistä runouttaan Metsatöll ei olisi edes olemassa, tai se olisi yksi kymmenestätuhannesta tylsästä alan louhijasta.

Metsatöll.

Alulla keikkaa tehokkaimmin tamppaavat ”Metslase Veri” ja ”Must Hunt”, kumpikin bändin viimeisimmältä studioalbumilta ”Karjajuht” (2014). Tämäkin on ilahduttavaa, tuoreehkot biisit ovat välittömiä keikkaklassikoita jo pian synnyttyään, biisikynä ei ole tylsymään päin. ”Karjajuhtin jälkeen ilmestyi kokoelma vuonna 2016, ja nehän ovat aina välitilinpäätöksiä, sitten vaihtui rumpali. Ja nyt näyttää bändillä olevan uusi smurgula katapultissa, tuoreet tervat airoissa. Seuraavalta studiolevyltä on helppo odottaa aikamoisen hyvää.

Markus ja Lauri spiikkaavat kumpikin erinomaisella suomen kielellä, ja lauluvastuukin jakaantuu nyt takavuosia enemmän herrojen kesken. Moniin biiseihin stemmalaulu lähtee peräti koko bändin voimin. Suomelle omistettu ”Kivine Maa” herättää yleisönkin jo viimeistään, vastaanotto pimenevässä elokuun illassa on mainio. Keskiaikaleirin savut, kärtsättävän sian, nuotioiden ja taottavan raudan dunkkikset risteilevät ilmatilassa, lavan taustalla kohoaa iltavalaistu keskiaikainen linna; kyllä täällä halutessaan tunnelmaan pääsee.

Perinnesoittimia hallinnoivan Laurin tulkitsema ”Saaremaa Vägimees” on nykysetin vanhin biisi, vuoden 2004 esikoisalbumilta ”Hiiekoda”. Eestin kieltä jonkin verran, jos ei nyt tohdi sanoa osaavana, mutta relatiivisen paljon ymmärtävänä, Metsatöllin tekstien seuraaminen on keskimäärin helpompaa kuin keskivertokeskiaikakansalaiselle. Silti, jokin bändin tavassa toimittaa on sellaista, että sanoma tulee läpi, väitän, vaikka ei tajuaisi sanaakaan. Välispiikit auttavat toki. Metsatöllia on vuosien mittaan taatusti painostettu ryhtymään geneeriseksi thrash metal-juntaksi ja vaihtamaan kielensä enkuksi, mutta muun muassa siksi, ettei se ole suostunut, arvostan bändiä todella paljon. Ja voin nähdä bändin keikan milloin tahansa, missä tahansa, semminkään kun se ei vaikuta soittavan huonoja vetoja.

Vastikään kymmenen vuotta täyttäneeltä ”Iivakivi”-albumilta soi hiljattain ohjelmistoon kaivettu ”Veelind”, ja hyvä niin, se tuo asiallista vaihtelua nykysettiin. ”Ulg”-albumin (2011) jälkeinen ärhäkkä thrash metal-vaihe tuntuu olevan bändin tyylihistoriassa ohimennyt, itse näin sillä kaudella toki muutaman todella raivokkaan keikan, mutta kyllä juurilleen uskollinen, folkimpi Metsatöll on kuitenkin se oikeampi. Eestin susi ulvoo edelleen, ja jos joku väittäisi, että elämänsä kunnossa, allekirjoittaisin.

Tuoreimman albumin täsmäiskuisin raita on tänään ”Torrede Kohtudes”, mutta koko mainion, rennon ja energisen Tölli-illan kruunaa kuitenkin oma ehdoton suosikkini, ensimmäisenä encorena kuultava, viiltävän kauniisti kansanmusiikkipoljentoinen ”Minu Kodu”. Suorastaan yllättävän pitkään bändi saa luvan soittaa, vaikka lava ja soitto suuntaa itsensä kaupunkiin päin, ja lähikortteleiden asujaimistossa taatusti joku asukasyhdistysaktiivi jo a) narskuttaa proteesejaan, ja b) laatii vielä bändin soittaessa tekstaria Kaupunkiuutisiin, miten kaikki yhteisöllisyys, viihtyminen ja laadukkuus pitää siirtää Linnanpuistosta pois. Poissa silmistä, poissa mielestä.

Keskiaikafestivaali ei siis enää ole markkinat, vaan vähemmän rahvaanomainen festivaali. Mutta mitäpä, jos nimenvaihdoksen myötä mietittäisiin myös uudistuksia konseptiin. Tai muistettaisiin vaikka ensi vuonna myös markkinoida tapahtumaa, ennenkuin se kuihtuu keskiaikaharrastajien keskinäiseksi pikku piirien larppailuksi. Jos väki katoaa, tai ei ymmärrä tulla, myyjät ja esiintyjät kaikkoavat ja tapahtuma kuihtuu. Ja vaikkapa vain, koska kaikella nykytietämyksellä Metsatöllin keikka on ainoa Suomessa koko kuluvana vuonna, olisi tapahtuman tiedottamiseen kannattanut käyttää muutakin metodia, kuin ihmisten luontaista uteliaisuutta.

Venäläinen, neljän nuorehkon naisen kollektiivi, moskovalainen Idisi soittaa instrumentaalista muinaisfolkiaan kahden sylirummun, säkkipillin ja nimeämättömäksi jäävän…niin, pillin säestyksellä. Rapia puoli tuntia on toisiaan muistuttavia biisejä aivan riittävästi, vaikka sanottava on, että Idisin setti on varsin viihdyttävä. Hyvää vaihtelua esitykseen tuo Finntroll-cover, joka sekin vedetään instrumentaalina. Kansa vaatii Idisiltä pari encoreakin, siksi hyvin Venäjän eteeristen valkyrioiden keski-ja myöhempienkin aikojen folkmelodiat käyvät kantahämäläisen jalaston alle. Sitäpaitsi, korkealle nousee hattu aina, kun joku on opetellut laadukkaasti soittamaan säkkipilliä. Itse kerran vempeleen äänentuottoa kokeilleena voin todeta, että jos pihinä kuuluu äänentuottajan klyyvarista, tai alempaa ja taaempaa, joku ei ole oikein.

Idisi.

Kotimainen kelttipunkbändi 7 Stout Clan soittaa, no jalkain alle niinikään mahdollisesti kovastikin käyvää…no, kelttipunkkia. Mutta olepa näissä lajityypeissä persoonallinen, niin ei olekaan enää ihan helppoa. Bändillä on omiakin biisejä, joista ”Bastards Clap Your Hands” nostattaa kiltin helmat korkeimmalle, mutta silti Hämeenlinnan keskiaikaan painuvassa illassa coverit soivat parhaiten, niinkuin nyt se pakollinen Pogues-veto, tosi komea tulkinta. Myös 1800-luvun irlantilaisen folk-klassikon ”Mrs.McGrath” ottaminen ohjelmistoon on erittäin arvostettavaa, mutta kun kerran on kuullut tämän livenä Bruce Springsteenin ja Seger Sessions Bandin toimittamana, ei voi olla takaraivonsa mustassa laatikossa haluamattaankin vertailematta, mikä ei tokikaan tee oikeutta kenellekkään. KG

Obscurus Orbis (lv), Greenrose Faire @ Hämeen Keskiaikamarkkinat, Hämeenlinna 17.08.2014

Hämeen Keskiaikamarkkinat järjestettiin Hämeen linnan maastossa nyt jo 14. kerran. Tapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta, ja sen oheisohjelma käy jatkuvasti myös laadukkaammaksi ja mielenkiintoisemmaksi. Alkuun on myös todettava, että tapahtuma on ainakin itselle jo vuosittainen traditio, täällä on aina hyvä meininki, ja tapahtuman tarkoittamaan tunnelmaankin pääsee hetkittäin varsin hyvin. Ei tarvitse olla mikään historiafriikki tai larppinörde viihtyäkseen täällä. Kriitikoitakin riittää, ja aina joku huutelee poteroista, miten te voitte tietää millaista on ollut keskiajalla? Melko pitkälti nykyään voi. Eikä toki kukaan pysty elävöittämään satojen vuosien historiaperiodia kattavasti, vaan jokainen lohkoo itselleen  siivun ja keskittyy siihen.

Yhä keskeisemmäksi tapahtuman kasvaessa on noussut myös sen musiikkitarjonta, ja pääsylipulle (päivälippu 15 euroa) saakin mahtavasti lisäkatetta, jos malttaa tsekata muutaman artistin muun markkinahumun keskellä. Periaate on se, että bändit viettävät alueella 2 tai 3 päivää, ja soittavat parhaimmillaan kuusikin vetoa. Lauantain illassa on sen lisäksi yleensä pistokeikan heittävä bändi. Mutta että jos missaa yhden vedon, voi asian paikata samana päivänä myöhemmin. Mainio systeemi, jota voisi rajatussa mittakaavassa soveltaa jopa ihan oikeillekin rokkifestareille, toki vain pienemmän mittakaavan artisteilla.

Tamperelainen Greenrose Faire on jo pitkään pitänyt tsekata elävänä, ja vaikka sekin heitti viime vuoden taphtumassa peräti vissiin 5 vetoa, onnistuin tyrimään ne kaikki. Bändi on Hämeenlinnan tapahtuman vakiokävijä, ja sopiikin markkinain musiikkitarjonnan ykkösairueeksi kuin hullu kuninkaaksi. Greenrosella on takanaan kaksi mainiota albumia, ja yksi EP. Kolmas pitkäsoitto on työn alla, ja siltä sunnuntain iltapäivän noin kolmevarttisessa setissä kuultiinkin maistiaisina upea biisi, jonka nimi varmistuu itsellenikin, kun levy on ulkona.

Greenrose Fairea voisi väittää Suomen Blackmore’s Nightiksi, mutta oikeutta se ei tekisi kummallekaan, niinkuin ei juuri mikään vertailu maailmassa. Greenrose on suoraviivaisempi, kaikki Blackmoren progressiiviset otteet puuttuvat. Mutta yhteisiä nimittäjiä ovat tietenkin naispuolinen vokalisti ja keskiaikainen poljento, mitä ikinä sekään tarkoittaa. Toki bändien visuaalisessa ilmeessä on myös paljon samaa. Greenrosen esiintyminen nojaa pitkälti Salla Rimmin viehättävään lavaesiintymiseen ja upeaan ääneen, mutta ennenkaikkea erittäin kovaan, omaan biisimateriaaliin. Esimerkkinä bändin esikoisalbumi ”Neverending Journey” (2011). Voisi jopa väittää, ettei siellä yhtään varsinaista täyteraitaa ole. Monilla Greenrosen ralleilla voisi maailmalla tahkota ihan oikeaa rahaa, ja merkittäviä summia.

Bändi alkaisi olla todella kovassa keikkatikissä ulkomaillekin, mutta ei ole käsittääkseni missään Suomen ulkopuolella vielä koskaan soittanut. Kotimaassa bändi keikkailee ahkerasti, ja sille kannatta antaa mahdollisuus, vaikka tuo ”keskiaikaisuus” sen poljennossa ei ehkä ensi alkuun immelmanneja hyppyyttäisikään. Kyse on kuitenkin vain hyvästä musiikista, maailmanluokan biiseistä, sekä meiningistä, josta ei voi jäädä paha mieli. Ja kuunteluun kannattaa, harrastuneisuuden ja mielenkiinnon venyessä, ottaa yhtyeen kakkosalbumi ”My Home Is Where My Heart Is” (2013) ja sieltä vaikkapa ”By the River”. Kun siis puhuin siitä, että jonkun muun katalogissa näillä lauluilla tulisi ihan oikeasti toimeen. Itse keikalla parhaiten säväyttivät avaaja ”Dance Til Morning Light”, ja bändistä pois (tämän nimenomaisen keikan myötä) jättäytyvän viulisti Anni Latva-Pukkilan liidaama instrumentaali ”Moondance”.

Latvialainen Obscurus Orbis oli itselle yksi keskeisiä syitä palata tänä kesänä Linnanpuistoon, noin niinkuin oheisohjelman puolesta siis. Bändi on perustettu vuonna 2007 ja sen nykykokoonpano on vakiintunut neljään karpaasiin ja yhteen ladyyn. Soitinvalikoima on jo lähtöjään mielenkiintoinen; kahdet rummut, kaksi säkkipilliä, rauschpfeife, irlantilainen bouzouki, ja jopa hurdy-gurdy, jota ei tosin Hämeenlinnan keikoilla kuultu. Obscurus ammentaa musiikkiaan muinaisista lähteistä, ja koko Euroopan mitalla. Se kutsuu ilmaisuaan joissain yhteyksissä Medieval metalliksi, ja on sikäli jäljillä, että jos tämänmuotoinen-ja sointinen bändi olisi vaikuttanut jossain päin Eurooppaa 1366, olisi se ollut aikansa heavya. Sekin on muistettava, että populaarimusiikkia on ollut niin kauan kuin ihminen on musiikkia luonut, vaikka rock’n’roll onkin keksitty vasta ihmiskunnan viimeisimmällä nanosekunnilla.

Obscurus Orbis soitti sunnuntain iltapäivään tapahtuman viidennen vetonsa, eikä esitysten määrä ainakaan energian puutteena näkynyt. Paikkana oli ns. pikkulava ja bändin taustana Hämeen linna vallihautoineen. Välillä yleisön ja bändin välistä köpötteli hevonen vankkureita vetäen. Puitteet siis kunnossa. Taiteilijanimellä Barbarian operoiva perkussionisti läväytti keikan käyntiin ja takasikin tuhdit kompit nimittäin. Tämän jampparin tahdissa voisi ylikävellä isommastakin separatistijoukosta. Kaveri oli myös ajatellut ihan oikein, että esiinnytään ilman paitaa vasta sitten, kun on paidan alla jotain näytettävää. Taiteilijanimi lunastuu.

Bändiä johtaa säkkipillisti Lord Mortis, joka hoiti myös mikittämättömät välispiikit. Joihin valitettavasti tuuli tarttui, mutta ydin tuli läpi. Vain jäsen Sergein bouzouki oli sähköistetty, muuten mentiin ajan tapaan unplugged. Kahden säkkipillin vuoropuhelu oli kertakaikkiaan upeaa kuultavaa, ja sellaista kahden rumpalin kokoonpanoa en ole vieläkään nähnyt, joka ei olisi toiminut. Perinteisemmän rumpusetin takana jäsen Nick toi lisäpotkua rytmiikkaan, onhan bändin useammassakin biisissä marssin poljento. Obscurusin levyllä voi kuulla muutamia laulettujakin kappaleita, mutta ei täällä ja tänään, ja ihan hyvä niin.

Bändiltä on ulkona pitkäsoitto ”Primus Inter Pares”, ja sillä monikin raita on sovitettu suorastaan meditatiivisen pitkään muotoon. Keikalla oltiin kompaktimpia ja puolen tunnin tiukka setti riitti aivan mainioon otantaan yhdestä alansa johtavista komboista. Nämä ovat kiertäneet ahkerasti paitsi vastaavia historiatapahtumia, myös pakanametallifestareita, ja jopa black metal-alan jortsuja. Eikä ihme, asenne on tumma ja tulinen, vaikka pilke silmäkumassa ja akustisesti vedetäänkin. Lady Veina Marquis Dea keventää bändin soturiolemusta merkittävästi, instrumentteinaan säkkis ja upeasointinen rauschpfeife, jota on nimensä velvoittamana kuultu vuosisatoja sotajoukkojen nokilla, kun Euroopan rajoja kurmootettiin lähemmäs nykymuotoaan.

Hieno bändi, jonka soisi näkevänsä uudelleenkin, ehkä jossain entistäkin tuimempitunnelmaisessa taphtumassa. Se nimittäin se ”kiinalaisten sotureiden marssi kuolemaan” oli jo ihan häkelyttävän kovaa kamaa.

Suosittelen poikkeamaan Hämeenlinnassa Keskiaikamarkkinoiden aikaan, vaikka et historiahämy olisikaan. Itselle ainakin tulee joka kerta täällä mieleen, näiden käsityöläisten ja tämänmuotoisen musiikin äärellä, että kyllä tässä vielä hyvin käy. Että kyllä ihmislajilla on vielä toivoa. KG

Post Navigation

%d bloggaajaa tykkää tästä: