Keikkaguru

Puntala Rock 2025: Rat Cage (uk), Sanctus Iuda (pl), Nao (de), Ruidosa Immundicia (at), Diskelmä, Ien, Putkipommi, Flags of Unity, Hero Dishonest, Kismet, Disappoint @ Puntala, Lempäälä 25.07.2025

Tässähän ei enää ihan mikään rippikouluskloddi ole itse kukaan, mutta niin vaan piti aika kauan maapallon lisälitistyä napojen kohdilta, ennenkuin meikämannerheim pääsi korkkaamaan Lempäälän legendaarisen DIY-punk-festivaalin, elikkäs Puntala Rockin. Monasti ihmiselämässä oli ollut mielessä mennä, mutta aina oli ns. jäänyt. Tänä vuonna Puntalan line-up ei sisältänyt mitään pakko-nähdä bändejä (vaikka sellainen ihan hyvin olisi voinut olla lauantain päättänyt Newtown Neurotics), mutta onneksi Puntalan perjantain keikkaseurana toiminut Keikkaseura sai houkuteltua messiin ja meininkiin, ja niinpä neitsyyden (jos sallitte) vieneestä Puntalasta muodostuikin varsin positiivinen ja henkevä kokemus. Niin positiivinen ja henkevä, että taas piti ihmetellä, miksi kesti näin kauan, ja että miksipä ei laatisi tästä jokakesäistä traditiota itselleen, niin kauan kuin viimeiset polvet elikkäs lonkat festarinurmia-ja mutia kestää. Eli, Del Monte-mies sanoo ”kyllä”.

Ensimmäinen asia, mikä a) hämmästytti, ja b) kummastutti pientä kulkijaa oli se, että Puntala ei myy perjantaille päivälippua, eli jos omalle kohdalle onnistuu vain perjantai, pitää silti ostaa kahden päivän lippu. Silti, lauantaille myydään päivälippua, jolloin näkee puolet enemmän bändejä 20 euroa halvemmalla. Ihan ei omat lyhyen logiikan opintopisteet tämän ymmärtämiseen riittäneet, mutta näin on ollut aina, ja kun omalle kohdalle vain perjantai oli mahdollinen, niin turvat kiinni ja kukkaro auki. Toinen hämmentävä asia oli, ja on, se että Puntalaan saa viedä omat janojuomat, kunhan ei vie lasipulloissa. Kukaan ei portilla pullojen valmistusmateriaalia tosin tsekkaa, joten DIY ja vastuu on jokaisella itsellään. Kolmas hämmennyksen aihe oli kaiken pienuus ja plutuisuus, kannentiiviste-ja vaihdelaatikkovikainen Subaru maaseututien varteen parkkiin, ja alle 10 minuutissa olet jo yyteröimässä ekaa bändiä. Oma, tärkeä Lempäälän S-Marketin muovipussi kainalossa, keskikilj..kaljaa puolillaan messiin, ja portista heittämällä sisään. Ja pakkohan Puntalaan on ottaa omat evulit, niin kauan kuin tässä sääntöyhteiskunnassa se on mahdollista. Ja vielä kun sattui olemaan oma ja syvästi henkilökohtainen syntymäpäivä, eipä sitä ihminen olisi hellepäivälle paljonkaan parempaa päätöstä voinut kuvitella.

Puntalassa on kaksi lavaa, Mökkilava, ja alle minuutin katkokävelyn päässä Nurmilava. Siinä välissä noin 15 asiakaspaikan terassi ja yksi safkateltta, josta kokolihaa, kebabia ja siankylkeä on turha kysellä. Ja hyvä niin. Bändit soittavat minuuttiaikataululla vuorotellen kummallakin lavalla, ja vaikka tapahtuman henki on punk, minuuttiaikataulu pitää. Tänä vuonna, ja miksei mahdollisesti muinakin vuosina, kaikki ehdottomasti tärkeämpi tapahtui pienemmällä Mökkilavalla.

Illan avanneen, ja Möksälavan korkanneen jyväskyläläisen Disappoint-yhtyeen vedosta tuli nähtyä noin 12 minuutin otanta, mutta oleellinen ehti mainiosti välittyä. Onko Jyväskylästä koskaan tullut yhtään huonoa bändiä? Oliko Rajuilma jonkun mielestä huono? Jos ei, vastaus on ”ei”. Disappoint jyysti illan ankarassa ja helteisessä myötävalossa erittäin tummanpuhuvaa raakapunkiaan ja d-beatiaan vimmalla, joka jäi kättelyssä mieleen. Viimevuotinen EP ”Peace..Achieved By War” välittää oleellisimman niille, jotka eivät nytkään päässeet paikalle. Nämä pitää nähdä uudestaan Lepakkomiehessä, jos missään.

Alkuillasta Puntalassa ajellaan puolen tunnin slotteja, ja monelle alkuillan bändille siinäkin on 10 minuuttia liikaa. Loppuehtoosta toimitetaan jo 40-minuuttisia settejä, joissa on mahku vähän välispiikata pidempään, ja luoda katsetta koko uran varrelle. Ja tässä on Puntalan yksi hienouksista, jos joku bändi ei ihan iske, kaikki on ohi parissakymmenessä minuutissa, eikä encoreja soitella. Ei tarvitse nukahtaa tuhatvuotiseen ikiuneen, kun joku von Amorphis Brothers laatii musiikillista hiukkaskiihdytintä tai suhteellisuusteoriaa kaksi tuntia kasaan. Soitetaan, ja pois.

Päälavan korkkaamiskunnian sai tänä suvena kvartetti nimeltään Kismet. Jos joku keksii miksi, ottakaa yhteyttä apinaan, kiinnostelee kovasti. Puoli tuntia sinänsä sympaattista, mutta niin huojuvaa oletettuihin muniin puhaltelua, että oli pakko kuluttaa aikaa jollain muulla metodilla ja käydä tsekkaamassa merkkaritelttaa, joka Puntalassa toki on tuplasti isompi kuin ruokatarjonta. Merchandisepisteen tyylikkäin t-paita oli se, jossa Muumipeikko hakkaa vasaralla hakaristiä paskaksi. Maailmojen sota.

Mökkilavalla nuori oululainen Putkipommi yllätti edestäpäin. ”Sattuneesta” syystä nuoren orkesterin solisti Atte oli estynyt, mutta kitaristi Osku paikkasi oman toimen ohella niin mainiosti, että kukaan ei jäänyt ketään kaipaamaan. Ja Putkipommi soittikin Puntala-perjantain ehdottoman työvoiton. Bändin Bandcamp-sivulta löytyy digi-LP ”Tuhottu tulevaisuus”, ja siihen kannattaa ihan oikeastikin tutustua. Putkipommi todistaa, yhtenä muista, mutta myös yhtenä etevimmistä, että miksi Kaaos (1980-2005) oli niin järjettömän merkittävä bändi, maailmankinlaajuisesti. Oulun jannut jatkaa siitä, mihin Kaaos jäi. Laittakaapa soimaan vaikkapa ”Miksi” tai mainiosti keikalla polkenut ”Politiikka”. Putkiksen vedolla viritettiin ensimmäistä maltillista lavanedustan kirnuakin.

Jo vuonna 1999 aloittaneen Hero Dishonestin olin nähnyt kerrattain aiemmin, Oulun Tukikohdassa mainiolla ja energisellä vedolla joskus kauan sitten. Nyt vain ei päälavan mitalta oikein lähtenyt. Kaikesta ei aina tarvitse digata, ja bändi itsekin tuntui olevan vähän läpikävelykeikalla, joten maailmaakin ahkerasti kiertävä ja mainetta nauttiva Hero Dishonest, ensi kertaan. Puntalaa 2025 kuvaa hyvin se, että Hero Dishonest oli avausillan toiseksi iäkkäin bändi. Ihan ei oltu nykykustannustasoilla saatu punkin legendaosastoa paikalle, tai sitä mitä siitä nyt on jäljellä. Tiedän, että Sex Pistols tulee Poriin, ja tiedän, että meidellä oli lippu sinne, mutta ei nyt puhuta siitä miksi en pääse paikalle.

Mökkilavalla seuraavaksi, erikoisella tavalla itsensä nimennyt helsinkiläinen Ien-yhtye toimitti mainion, mutta biisimatskultaan valitettavasti monotoniseksi kääntyneen puolituntisensa Killing Joken ja Siouxie Siouxin hengessä, eli vahvasti post-punk oli homman nimi. Kertakaikkiaan ihastuttavasti esiintyneen solistinsa Alisan kanssa bändi voi yltää jälkipunkskeneissä pidemmällekin, minkä näyttää vain aika. Nämä voisi illan kotimaisista nähdä uudelleenkin.

Tamperelainen, vasemmistosti julistava Flags of Unity voisi olla genreissään kova bändi, sillä on kuitenkin historiaa takanaan jo aika pitkälti. Mustaksi maalattu banjo, joka saatiin jopa päälavan relatiivisen keskeneräisillä soundeilla kuulumaan, oli ilahduttava lisä, mutta jos yhteissoitto (syystä tai ketään kiinnostamattomasta syystä) ei toimi, puolisen tuntia ei riitä todistamaan mitään. Flags Of Unity on antifasistinen ska/punk-bändi, ja hyvä niin, harvahan tässä nyt varsinaisesti fasistinen haluaa olla, ja jos haluaa, niin Puntalasta ei soittoslotti irronne. Tahtoo sanoa, ja sanonkin, illan bändeistä ne, jotka julistivat yhtään mitään, olivat ylivoimaisesti mielenkiintoisimpia. Ottamatta julistamiselta mitään pois. Tiedän, että Puntalassa on tapana julistaa, mutta jokainen sivistynyt ihminen tietää jo, että Palestiinassa on menossa kansanmurha, ja Ukrainassa hieman eri tavalla etenevä vastaava. Pakko antaa Flags of Unitylle jossain toinenkin mahku tai mahdollisuus, olette kuitenkin erittäin hyvällä asialla.

Maukas hamppuburgeri safkateltalta äänihuulien läpi, ja lyhyt siirtymä takaisin Mökkilavalle, jossa itävaltalainen Ruidosa Immundicia päätti 24-minuuttisessaan, että vankeja ei oteta, eikä vaihdeta (jos sallitte). Ankaraa hardcorepyyhintää multikansainvälisellä miehistöllä. Solisti Carolina ei ollut yhtään punk (mitä ikinä sekään on koskaan ollut, ja ainakaan tänä päivänä enää on), tämän ladyn voisi yhyttää ennemmin jostain Wienin lähiöstä hiekkalaatikon reunalta, mutta niin vain lähti rouvalta väkevästi julistava hoocee Lempäälän iltaan. Sanaakaan en saanut selvää tai ymmärtänyt, mutta tajusin että asiaa oli, ja siksi Ruidosa Immundician jäätävän vakuuttava veto oli yksi illan kovimmista, mutta myös poliittisimmista. Ei se, mitä sanotaan, vaan miten sanotaan.

Oman esikois-Puntalan illassa yksi havainto oli ylitse muiden, ulkomaan bändit soittivat ja asennoituivat kotimaamme yrittäjät ainakin jossain määrin suohon. Anteeksi nyt vaan. Niin ei tarvitsisi automaattisesti olla, ulkomaalaisuus ei ole itseisarvo tietenkään, mutta jos bändi tulee Euroopan toiselta puolelta, niin todennäköisemmin se ei lässytä helteen rankkuudesta mikrofoniin, ja todennäköisemmin se käyttää joka fucking arvokkaan sekunnin soittaakseen punk-musiikkia niin kovalla raivolla, kuin kunakin iltana suinkin lähtee. Vaikka päälavalla soittanut, ja kovastikin arvostettu Diskelmä veti aivan sinänsä raivokkaan setin, itävaltalaisten ajon jälkeen se ei tuntunut juuri miltään. Diskelmä on kova bändi, ja sen veto oli laadukas, mutta itävaltalaisten kaahaus oli vastikään ollut vieläkin laadukkaampi.

Saksalainen Nao todisti juuri sitä samaa seuraavaksi Mökkilavalla, että ei kandee Härmägeddoniin asti tulla jäähdyttelemään. Naolla on solistinokillaan kovasti nuoren (onneksi ei vanhan) Nina Hagenin mieleen tuova Morgana, ainakin nyt noin 7,5 metrin päästä yytsittynä. Naon hardcoreajo oli yksi ehdottomasti illan kovimmista seteistä. Bremen on Saksan punkeimpia kaupunkeja, ja sieltä tulee myös Nao.

Nurmilavalla, jota ei ole nimetty Paavo Nurmen, vaan nurmen mukaan, jatkoi puolalainen Sanctus Iuda. Bialystokissa herran vuonna 1995 perustettuna sillä oli kunnia olla illan veteraanein bändi, joka viettää pitkähköjä hiljaiselon aikoja, ja taas kokontuu yhteen soittamaan. Puolapunkin harvinaisempaa herkkua siis. Sanctus Iudalla oli välispiikeissään paljon asiaa, mm. Palestiinasta, mutta sillä oli myös aivan jäätävän kovia biisejä. Bialystokin vennaskond toimittikin yhden illan parhaista vedoista, ja päälavan parassoundisen. Bändi julkaisi splitin vuonna 1997 hämeenlinnalaisen, jo edesmenneen Sharpeville-yhtyeen kanssa, ja tuolta splitiltä kuultiin ymmärtääkseni ”Wolny Wybor, Wolne Zycie”, joka polkikin todella mainiosti setin loppuliu’ussa. Jäi mieleen, kun bändi koki dissata vasiten spiikissään toki sinänsä raskaspompöösiä Katolisen kirkon paavi-instituutiota. Ja miksipä ettei, onhan siinä dissattavaa siinäkin paljon, mutta esimerkiksi edellinen ja edesmennyt paavi teki rauhan ja solidaarisuuden eteen enemmän näkyvää työtä kuin yksikään puolalainen never-heard punkbändi nyt, tai tyyliin ikinä.

Oli melkein odotettavissa, kun ilta pimeni ja Lempäälän marketin harmaa muovipussi tyhjeni, että illan henkilökohtaisesti odotetuin bändi, Britannian Sheffieldistä paikalle hoidettu Rat Cage saisi jäädä illan päättäjäisbändiksi. Ja niin sitten kävikin. Rat Cage oli myös se illan bändeistä, jonka tuotantoa olin kahlannut suurimmalla mielenkiinnolla ennakkoon läpi. Ja kannatti. Ja aina kannattaa, Iso-Britannia on aina ollut, ja tulee aina olemaan maailman tärkein rockmaa, josta ei tänne asti lähetetä keikalle juurikaan muuta kuin pelkkää laatua. Lempäälän pimenevässä ehtoossa Rat Cage nakutti kaikki ennakko-odotukset täyttäneen 40-minuuttisen. Tuokaa nämä jonnekin, Vastavirralle, Looseen, Torveen, Lepikseen, olen paikalla. Dischargen perintö elää, brittiläinen punk voi hyvin. Epäilevämpi tuomas voi laittaa soimaan vaikka toissavuotisen ”Live in Sundeland”-liven, kuule ja ihmettele.

Rat Cagen jälkeen kotimaisen Puhelinseksin slotti Nurmilavalla tuntui lähinnä epäreilulta, ja silkasta kunnioituksesta kaikkia kohtaan, oli seurattava vierestä laatikko-ja kannentiivistevikaisen Subarun käynnistyminen, ja poistuttava kohti Kanta-Hämettä. Ensi kesään, Suomen suvaitsevaisin ja rennoin festivaali, Puntala Rock. KG