Martyrdöd (swe), Famine Year, Grunt @ Kuudes Linja, Helsinki 29.11.2012
Joskus käy niin, että illan keikasta jää aivan harvinaisen vähän jälkipolville kerrottavaa. Vaikkakin odotusarvot ovat olleet korkealla, ja on onnistunut suhtautumaan illan antiin varsin avoimin mielin. Kuudennen Linjan torstai-illassa oli päävieraana ruotsalainen Martyrdöd, joka luokitellaan ulkona tuolla crust punkiksi ja d-beatiksi. Mutta, kuten täälläkin on todettu moneen kertaan, luokittelut voi aina jättää pitkälti omaan arvoonsa. Minusta Martyrdöd toimitti hyvin varhaista kakkosaallon blackmetallia, alkuaikojen Mayhemin ja Darkthronen hengessä, mutta ihan ennenkaikkea esikuvansa Bathoryn.
Siitäkin on ollut puhetta, että Ruotsi on sikäli hieno maa (vaikka ei tätä nyt niille itselleen kannata sanoa), että minkä tahansa bändivieraan sieltä voi käydä katsomassa ja aina on luvassa vähintäinkin jonkinlaista laatua. Vain kerran olen onnistunut näkemään huonon ruotsalaisen bändin. Martyrdödin keikka kiinnosti peräti ennakkolipun arvoisesti. Siksi, että Ruotsi on erittäin tärkeä ja antelias maa, mitä tulee nykyhardcoreen ja sen suuntauksiin. Ja siksi, että mikä tahansa bändi, joka ilmoittaa vaikuttajakseen Bathoryn ja on tosissaan, pitää nähdä. Ja siksi, että tulen arvostaneeksi korkealle Blow Up That Gramophone-ohjelmatoimiston tuontipolitiikan.
Illan aloitti kotimainen, jo vuodesta 1993 noiseaan, ja ihan konkreettista meluaan, tarjoillut Grunt. Alakerran narikkaan tämä SM-naamioihin sonnustautunut duo kuulosti loppusijoituspaikan rakennustyömaalta, eikä yläkerran salissa äänikuva ollut yhtään jäsentyneempi. Rehellisyyden nimissä on sanottava, että en ole noisen kohderyhmää, ja seurasinkin keikan baarin puolelta sivukorvalla. Ikäänkuin Gruntin ääniseinän sivukorvailu nyt olisi ollut erityisen mahdollista. Grunt on alansa legendoja, ja kiertänyt Japania ja Yhdysvaltoja myöten ja taatusti ansainnut paikkansa ja kulttisuosionsa. Pitää arvostaa näin pitkiä ja tinkimättömiä tekemisen kaaria jo sinänsä.
Illan kakkosakti Famine Year latasi parikymmentä minuuttia ärhäkkää hardcoreaan ja muutama biisi onnistui hetkeksi jäämään mieleenkin. Hemmojen setti oli sopivan kompakti, tällaisena iltana kaksi lämppäriä nimittäin tuntuu paljolta, toisin sanoen toinen tuntuu ylimääräiseltä. Gruntin kohdallahan oli asia ajateltu aivan oikein, ei lämppäribändin tarvitse soittaa likimainkaan samankaltaista kamaa kuin pääbändin. Tahtoo sanoa, että FY ei ollut huono, mutta ehkä vähän huonossa raossa.
Itse Martyrdöd on Ruotsin crust punk-skenen arvostetuimpia bändejä. Eikä tavallaan suotta. Uunituoretta ja kovasti ylistettyä ”Paranoia”-rieskaa en ole onnistunut vielä kuulemaan, mutta bändin edellinen pitkäsoitto ”In Extremis” on lajityypissään suorastaan loistava platta ja omassakin kuuntelussa pyörinyt erittäin ahkerasti. Meikäläisen sydän sykkii nimittäin blackmetallin kakkosaallolle ja etenkin sen keskeisille norjalaisille vaikuttajille, ja niiden suoraa perimäähän Martyrdödin melodinen ajo on. Ja ihan suorimmin se toki periytyy jo mainitustakin, legendaarisesta Bathorysta. Bändin 50-minuuttisen vedon aikana tulikin aikamatkattua 90-luvun alkuun ja hiukan taaemmaskin. Kitarat itkivät ja solistin kiusattu ääni laittoi jopa kadehtimaan sitä kourallista väkeä, joka oli paikalla Leipzigin Eiskeller-luolassa 22 vuotta ja 3 päivää tätä hetkeä aikaisemmin (eli kun Mayhemin merkkipaalulivelevy ”Live in Leipzig” äänitettiin).
Tällä bändillähän on oikeastaan aika hyviä biisejä, mutta kyllä lähes tuntinen keikka vääjäämättä monotoniseksi kävi. Silti, hyvä veto ja pitäähän se uutuuskiekkokin kuunteluun kaivaa. Eikä siinä kaikki, jos ja kun, ruotsalaisen crustin/grindcoren/tumman kaahauksen laatu on tätä luokkaa, nosti Martyrdödin keikka pikkuisessa alavireydessäänkin nähtävien bändien listalle myös svedukollegat Skitsystem, Victims ja Totalt Jävla Mörker. Näistähän Victims on nähtävissä jo heti tammikuussa, kotimaisen grindmestarin Rotten Soundin vieraana. Martyrdödin keikka muistutti myös hienolla tavalla, ja siitä iso kiitos bändille, ihan niistä perimmäisistä perusasioista. Eli pakkohan se oli heti kotiin takkatulen ja moukun ääreen päästyään laittaa soimaan paitsi Bathoryn ”Blood, fire, death”, että Darkthronen ”Transilvanian Hunger”. Että kun puhutaan tiukasta melodisesta ajosta. Osattiin sitä kaahata ennenkin. Ja ehkä just nimenomaan silloin. KG