Beherit, Dieux des Cimetieres, Sum of R @ Korjaamo, Helsinki 01.08.2026
Omissa aikakirjoissani, ensimmäinen suomalainen black metal-bändi ja maailmanlaajuisestikin merkittävä alan kulttirykmentti elikkäs Beherit, on yksi kaikkien aikojen tärkeimmistä bändeistä. Koko rockmusiikin historiassa. Piste. Samaa merkittävyyttä levynä edustaa Beheritin varsinainen ja virallinen esikoisalbumi ”Drawing Down The Moon”, jonka pariin voi palata helposti viikottain edelleen, heti kun yhtään tuntuu siltä, että nyt rockmusiikki tekee kuolemaa. Ja siltähän usein tuntuu. Beherit sen sijaan ei tee, kuolemaa. Bändin ensimmäisen elämän kestettyä vain seitsemisen vuotta, ryhmä palasi vuonna 2007 ja pitkään jännitettiin, mitä paluu käytännössä tarkoittaa. Nyt 2020-luvulla se on tarkoittanut ilahduttavaa aktivoitumista keikkarintamalla ja Beheritin termein suorastaan ahkeraa rundaamista. Sikäli harvinaista herkkua bändin äärimmäiset show’t edelleen kuitenkin ovat, että kaikkiin lähialueen keikkoihin on suhtauduttava, ja tietenkin lipun ennakko-ostajana, muuten voi joutua nuolemaan syvästi henkilökohtaisia näppejään.
Beheritin myös Helsingissä harvinaisen keikan ympärille oli Töölön Korjaamolle rakennettu neljän artistin mystis-psykedeelis-esoteerinen kokonaisuus, joka alkoi jo varhain kello 18.00 Rihmaston vedolla vanhojen ratikkahallien väliin jäävällä tunnelmallisella sisäpihalla. Rihmaston suoritus jäi tällä erää näkemättä ulkomusiikillisten velvoitteiden takia, mutta nimi on korvan takana, sikäli mielenkiintoista kamaa Rihmis synnyttää. Eli joku toinen ilta, jossain.
Ilta oli siis jaettu sisäpihan ja Korjaamon isoimman tilan, eli Vaunusalin kesken, kaksi vetoa kummassakin. Ja jos nyt oikein annoin itseni ymmärtää, sisäpiha oli ilmainen ja ikärajaton, sisätila luonnollisestikaan ei. Tapahtuma ei liene ollut loppuunmyyty ennakkoon, ainakin silmämääräisesti possea olisi mahtunut enemmänkin mestoille. Itse en toki nytkään kaivannut täyteenmyytyä Korjaamoa, eli ihan kiva näin. Vaunusalin lavan korkkasi ja lämmitteli psykedeelisen raskaskrautin ja jumittavan doom-dronen kotimainen ykkösspesialisti, mm. Roadburn Festivalin kahdenkin eri vuoden soittokutsullaan siunaama Sum of R. Bändi syntyi vuonna 2008 sveitsiläisen Reto Mäderin projektina ja visiona, ja sellaisena se yhäkin jatkaa. Mäder hoitaa bassot ja efektit, ja kotimais-suomalaiset toverinsa Marko Neuman pohjanoiset, yleismetelit, laulun ja kiipparit, sekä mm. Atomikylästä ja Dark Buddha Risingista tuttu Jukka Rämänen rummut. Ja jälleen kerran, niinkuin niin monasti keikoilla kävijän elämässä, on lähes mahdotonta lähteä väittämään mitään siitä, mitä soitettiin ja mitä merkittävää jätettiin soittamatta. Kun ei bändin katalogia läpikotaisin tunne, eikä kukaan vaivaudu settilistaa yleiseen jakoon laittamaan, niin toteamme vain, että Sum of R pöyhi äärettömän laadukkaan 50-minuuttisen raskasta jumitustaan. Bändiin ennalta kohtuuperehtymätönkin jaksoi kaiken vaivatta läpi. Marko Neumanin (ei sukua Töölön Neumannille) vuoroin efektoituun mikkiin ja vuoroin efektoimattomaan toimittama huuto, Rämäsen tanakka, lähes funeraali komppi ja maestro Mäderin kellarinen basso takasivat psykedelian ja avantgarden ystävälle mainion startin iltaan.
Siirtymä Korjaamon sisäpihalle, josta jo ihan oikeasti voi käyttää epäsuomalaista ilmaisua tunnelmallinen. Arkkitehtoonisen kokonaisuuden sisällä, Mannerheimintien melulta suojassa, omenapuun katveessa kun vedetään, niin ei voi epäonnistua. Osa yleisöstä skruudaa, osa juo, osa vain seurailee keikkaa, on vapaus mennä ja tulla. Kotimaisen kesäillan kalsean kosteaa ruumiinkylmyyttä kun ei ota lukuun, niin on niinkuin ulkomailla olisi. Eikä missä tahansa ulkkareissa, vaan tyyliin Berliinissä. Diggaan, olen olemassa. Sisäpihan tunnelmassa Dieux des Cimetieres teki miehen työn ja otti vaateliaan, mutta aina myös mahtavasti suvaitsevaisen metalliyleisön puolelleen kolmen vartin show’llaan. Yksin, marssirytmisillä ambient-pohjillaan, myötävalossa ja varmaankaan kovinkaan monen osaamatta ennalta odottaa yhtään mitään. Kova laji. Kuvitteellinen hattuni nousi, ja väitänpä että aika monen muunkin.
Yhden miehen esoteerinen alias Vantaalta, uhkasi olla illan tärkein ja merkittävin artisti, niin rohkeaa ja henkilökohtaista oli Dieux des Cimetieresin toimittaminen. Monta stygeä kuultiin ”Säkeitä esoteerisesta Euroopasta”-albumilta (2024), mm. vaikuttava ”Ragnarök”. Kaikkein mykistävin oli kuitenkin tulkinta jantterimme ehkäpä pääteokselta, vuoden 2022 albumilta ”Stormens tidsålder” löytyvä, Touko Laaksosen alias Tom of Finlandin sodanaikaisiin muistoihin perustuva ”Blackout Men”. Tehkää perässä. Dieux des Cimetieresilta on ulkona jo seitsemän albumia, ja monta lyhytsoittoa, ja jos tummempi ambient, dungeon synth ja industriaali neofolk, sekä ylipäätään ajattelu ja maailman tila kiinnostaa, tämä taiteilija kannattaa ottaa tutkan ruudulle. Harvoin näkee livetilanteessa sellaista työvoittoa tehdyksi, kuin nyt Töölön illassa nähtiin. Arvostan.
Olin nähnyt Beheritin edellisen ja ensimmäisen kerran Helsingin Ääniwallilla nirkoset kaksi vuotta aiemmin, elokuun lopulla 2024. Eturivistä, Ääniwallin äärimmäisellä jälkiteollisella noisekaiulla ryyditettynä, Beherit rantautti sellaisen ikimuistoisen likaisen mustan tsunamin, että siitä ei ole oikein mitään pystynyt kertomaan niille, jotka eivät paikalla olleet. Keikan ainutlaatuisuus, valtavat odotukset ja nähdyn tärkeys suhteutettuna toimitettuun äärimmäisyyteen ja laatuun; ilta oli yksi kaikkien aikojen kovimmista, vaikka matkan varrella on tullut nähdyksi rapiat puolitoista tuhatta vetoa eri artisteilta, hyvinkin laajalti eri genreistä. Moni viisaampi olisi elänyt Ääniwallin muistoilla, mutta kun ei malttanut. Beherit piti nähdä uudestaan, ja pitää mahdollisesti vastakin. Korjaamon illassa Beherit veti niinkuin se vetää, bändi ei tee valmistautumattomana huonoja keikkoja. Niitä on niin harvakseltaan, että jokainen puhde on myös bändille ainutlaatuinen. Omat odotukset liian korkealla, hippasen alakanttiin valahtanut henkilökohtainen vireystila ja muutamat keikan kanssayytsijät takasivat sen, että järjestyksessään toinen Beherit-iltani olikin 7/10, kun edellinen oli 10/10.
Beherit äesti tunnin ja kuusi minuuttia kellottaneen äärimmäisen ja itselleen tyypillisesti ultralaadukkaasti syvän kynnön. Bändi oli lämmitellyt itse itsensä kuosiin edellisillan vedollaan black metallin alkukodissa, Norjan Bergenin Beyond The Gates-festareilla. Kuultiin kaikki tärkein Beheritin tuotannosta, joita bändi ei koskaan jättäisi soittamatta; upeasti hidastettutempoinen ”Pagan Moon”, myyttinen ”Salomon’s Gate”, yksi maailmankaikkeuteni tärkeimmistä ”The Gate of Nanna”, ”Nocturnal Evil” ja aivan veret samantien seisauttanut ”Witchcraft”. Mutta mutta. Tiedättehän, monasti tai lähes aina, bläkkiskeikoilla on näitä ”riivattuja”, joihin ”Saatana” asettuu keikan ajaksi. Epäennustettava liikehdintä täydellisessä epätahdissa suhteessa nopeasti tikkaavaan bläkkiin, ja aivan liian lähelle vieruslähimmäisen naamaa nousevat kyynärpäät ja holtiton kallo. Tanssi, ja pitti eli kirnu on ennustettavaa. Ota askel taaksepäin, niin pitti tai tanssiva lähimmäisoletettu ei ole reviirilläsi. Mutta kun oma henkilökohtainen reviiri on ihan yhtä suuri humppakeikalla, kuin black metal-keikallakin, ja omaan tomumajaan koskemiseen on täsmälleen nollatoleranssi, niin nytkin kävi niin että erästäkin voimakkaasti päihteillä stimuloitua bläkkisriivattua, joka tuli ihan naamalle asti säätämään, piti paeta useampi metri taaksepäin, ja hei arvatkaapa mitä? Kyllä, aivan oikein, mult meni fiilis. Keikka oli puolessavälissä, lavalla maailman yksi tärkeimmistä bändeistä ja meikämannerheimia vitutti kuin lammasta halalteuraalla. Olin valmis lähtemään himaan. Ei näin. Ajatus laukkasi kahden vuoden taa Ääniwalliin, kun Beheritin wall of sound, siis ääniwalli, käänsi paljon nähneet sisäkalut ympäri ja pudotti kylmän sodan aikaiset amalgaamit hampaista.
Muutama biisi myöhemmin, voimakkaasti stimuloitu lähimmäisoletettu saatettiin ulos vanhan ratikkahallin premisseistä, ja syvästi henkilökohtainen fiilis parani hieman, kohti Behiksen keikan raivoisaa loppuliukua. Ja siinä samalla sinetöityi päätös nähdä bändi vielä ainakin kerran, koska tämä ei nyt mennyt täysin oikein. Ainakin kerran vielä. KG