Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Archive for the tag “Candlemass”

Jess and The Ancient Ones, Spiritus Mortis, Seremonia @ Klubi, Tampere 06.01.2018

Svart Records tekee erittäin tärkeää työtä pitäessään vinyyliformaattien lippua korkealla, ja julkaistessaan jo umpiunohdettuja klassikoita vuosikymmenten takaa nykykuulijoidenkin nautittavaksi. Silloin tällöin Svart järkkää myös nimissään tapahtumia, ja näinpä keikkavuosi 2018 olikin mahdollista aloittaa Svart Fest II-otsikon alla Tampereen Klubilla.

Illan avasi nyt kolmatta kertaa todistamani tamperelainen Seremonia. Neljättä albumiaan illan isännälle eli Svartille valmisteleva bändi ei koskaan ole kuulunut kuumimpiin suosikkeihini kotimaan livekartalla. Ei ole oikein voinut kuulua, kun en kertakaikkiaan ymmärrä bändin retroilukonseptia niin, että saisin siitä henkilökohtaisesti nyhdettyä juuri mitään irti. Nyt on kuitenkin sanottava, että tällä kertaa Seremonia kuulosti kolmesta otannastani ehdottomasti parhaalta, ja eniten oikealta rokkibändiltä. Ville Pirisen, ja Death Hawksissakin soittavan Teemu Markkulan kitarat soivat tänään hienosti yhteen, Noora Federleyn epälaulu ei juurikaan ärsyttänyt ja muutenkin oli jo vallan kivaa olla ajoissa paikalla. Ehkä Seremonia on matkalla kohti työvoittoa, ja toki hyvinkin ansaittua sellaista. Bändissä ei ole mitään vikaa, mutta en ole kohderyhmää. Parhaiten Seremonia suoriutui tänään aivan alkuaikojensa biiseistä, mutta kärsi valitettavasti illan epätäsmällissimmistä soundeista, jotka soundit toki paranivat bändi bändiltä. Ymmärtämättömyyttäni paikkaamaan, lupaan tsekata Seremonian uuden levyn, kun Svart sen (todennäköisesti) myöhemmin tänä vuonna pukkaa ulos.

Spiritus flyer Tampere

Ellei illan päätösakti  Jess and The Ancient Ones olisi ollut kahden aiemmin näkemäni huikean vedon takia meikäläisen tai meitsin päähoukutin Klubin doomahtavaan psykedeeliailtamaan, olisi sen homman jokatapauksessa hoitanut varsin harvoin keikkaileva Spiritus Mortis. Kansainvälisestikin suorastaan kulttimainetta nauttiva bändi perustettiin Alavudella jo peräti vuonna 1987, ja näin muodoin se oli Suomen ensimmäinen doom metal-bändi koskaan. Imatralainen Unholy aloitti vasta seuraavana vuonna, mutta sen jälkeen oli vuosia hiljaisempaa, joten kaksi mainittua saivat kantaa raskasta doompioneerin manttelia vuosia, aikana jolloin Härmässä aika moni joutui sitäpaisti kyselemään, että iskä mitä se doom metal oikein on? Lajityyppi kun oli nimeltäänkin vasta ihan pari vuotta vanha, tiedämmehän kaikki että ruotsalaisen Candlemassin jumialbumiklassikon ”Epicus Doomicus Metallicus” (1986) jälkeen vasta ylipäätään doomista alettiin alagenrenä edes puhua. Sitäpaisti, edellämainituista uranuurtajista Unholy pisti pillit pussiin viitisen vuotta sitten, Candlemassia tuskin massiivisessa mitassa enää tien päällä nähdään, mutta sinnikkäiden eteläpohjalaisveljesten Teemu (basso) ja Jussi Maijala (kitara) ansiosta Spiritus Mortis on edelleen vireänä, mainituilla kahdella alkuperäisjäsenellä varustettuna. Ja itseasiassa bändi on aika hillittömän kovassa tikissä, ottaen varsinkin huomioon että se heitti nyt Tampereella vasta toisen keikkansa uunituoreen uuden solistin, Kimmo Perämäen kanssa. Tulikaste oli ollut edellisiltana Turun Gongissa.

Kollektiivisiin korviimme oli kantautunut, että Perämäen Turun debyyttikeikka meni hyvin, joskin henkilökohtaisiin sellaisiini kantautui myös Klubin hämärissä mutinaa solistivalinnan aiheuttamasta pettymyksestä.

Spiritus Mortis jyskäsi tappavan tehokkaan 50-minuuttisen varsin kelvollisilla ja erottuvilla soundeilla. Teemu Maijalan erittäin alakertainen Rickenbacker, sekä Kari Lavilan soolokitara nostavat tämän orkan jo monta pykälää useimpia muita omaa hiihtoaan hiihtäviä doomkisaajia korkeammalle. Podiumsija irtoaa tietenkin uranuurtajastatuksen lisäksi genressään kovilla biiseillä, joita bändillä on ammentaa nyt jo neljältä pitkäsoitolta. Ja sitten on tietenkin Jussi Maijalan komppikitara. Näin soitetaan doomia, näin soitetaan vanhan liiton heavya (ja tiedämme toki miten heavy tässä yhteydessä lausutaan). Luontevimmalta Spiritus Mortisilta kuulostaa nopeampi ja keskitempoinen ryske, niinkuin nyt vaikkapa alummalla settiä kuulluissa ”Death Walkingissa” tai ”Heavy Drinkerissa”. Näihin vetoihin Perämäen ääni ja ilmaisu paremmin venyy.  Varsinainen hautajaislanaus ja arkunkanto ei niin hyvin Spiritus Mortisilta taitu, tuntuu että hitaat hinaukset vaatisivat rumpuosastolta (sinänsä tanakat takalinjat takaava Jarkko Seppälä) sovituksellisesti jykevämpää tulitukea. Kuten nyt vaikkapa viimeisimmän ”The Year Is One”-albumin (2016) raidalla ”Holiday In The Cemetery”. Perämäen ääni ei ihan vielä ole ehkä doomeista doomeimpaan valmis. Kenties keikkojen myötä. Sinänsä loistava idea toki ottaa bändin nokille mies doom-maailman ulkopuolelta. Ja sinänsä loistava idea itseltäni nähdä alan kotimainen pioneeri juuri nyt, kun se näyttää olevan uuden ja vielä kartoittamattoman edessä, mutta tykissä ja vakaassa lyönnissä. Tässä on sen luokan jytäbändi, että paikallislehtien pikkuilmoituksia ja konsertteja-palstoja kannattaa kyllä seurailla. Nämä saatetaan jopa kuulla: https://www.setlist.fm/setlist/spiritus-mortis/2018/klubi-tampere-finland-7be11af4.html

Kun Klubin punaiset verhot vedettiin eteen roudaustauon merkiksi, laittoi tiski (enkä puhu nytkään baaritiskistä) soimaan Ramonesien aivan liian vähän tähän maailmaan soitetun vuoden 1985 sinkun, ”My Brain Is Hanging Upside Down (Bonzo Goes To Bitburg)”. Hienoa, laatua laatua pohjustamaan. Jäljellä oli vielä Jess and The Ancient Ones. Superlatiivimies sanoo, kolmen parhaan kotimaisen livebändin joukkoon itsensä viimeistään nyt kolmannella otannalla hoitanut ryhmä ei pettänyt tälläkään kertaa.

Seurasin keikkaa varsin edestä. En yleensä seuraa keikkoja näin edestä, koska näillä hoodein soundi ei ole ideaali. Ok, olin aika edessä laulaja Jessin takia, mutta oli siellä nyt muitakin. Ja ilman tiukkaa Ancient Ones-miehistöä Jessin ainutlaatuinen, häkellyttävä ja maailmanluokan upea lavapreesens ja ääni eivät välittyisi. Tämä orkesteri on todennäköisesti lähin mahdollisuus kokea muistumia ajalta ja osastolta Big Brother and The Holding Company ja Janis Joplin, jollain sanfranciscolaisella klubilla kauan sitten, kun liiterin seinätkin hikoilivat happoa. Kyllä, jotain tämänkaltaista sen on täytynyt olla, muuten asiain jälkimaine ei olisi sitä mitä se vielä nykyäänkin on. Itsellä lipsuu helposti ylisanojen puolelle, ja JATAOn setin puolimaissa tuntui että nekin loppuvat kesken, joten voi vain lämmöllä suositella ottaa tämä bändi ihan itse livenä haltuun. Toki myös levyiltä. Pitkäsoittoja on nyt ulkona kolme, viimeisin ”The Horse and Other Weird Tales” ilmestyi joulukuun alussa. Ja on siis todella kova kiekko, nytkin Klubilla vedetty ”(Here Comes) The Rainbow Mouth” vaikkapa vain ihan esimerkkinä, yksi illan kovimmista nykäisyistä muutenkin.

JATAOn otsiin lyöty psykedelialeima ei tee oikeutta bändille eikä sen musiikille, välillä homma menee iloisesti tumman veden surfiksi, välillä rumpali Yussuf nakuttaa napakat psychobillyn makuiset kompit, ja siinä missä niin moni muu bändi aloittaisi ketäänkiinnostamattomat ja sisäänpäin kääntyneet jamit juuri nyt, pannaankin biisi kompaktisti pakettiin. Jess and The Ancient Ones on bändi, jolla on annettavaa ja joka kehittyy, joka silminnähden nauttii soittamisesta ja keikoista ja saa silla tavalla helposti yleisön puolelleen. Tämmöistä lisää. Tästä tulee kova keikkavuosi. KG

Candlemass (swe) @ Nosturi, Helsinki 17.01.2014

Tukholmassa vuonna 1984 tuomionjakelun aloittanut Candlemass on merkittävin, tärkein ja yhä monella tapaa paras niistä bändeistä, jotka ovat ikäänkuin Black Sabbathin suoria perillisiä. Muutakin mieltä saa olla, itse olen äsken todettua. Candlemass on osin vastuussa jopa nykypäivän doom/sludge/hidastelu/jumittelu-boomista, orkesterin merkityksen myöntävät jopa sen perustamisen jälkeen syntyneet kuhnurit. Toisin sanoen, bändi on aina tilaisuuden tullen nähtävä. Eikä niitä tilaisuuksia välttämättä loputtomiin ole. Bändin perustanut nokkamies, biisintekijä ja basisti Leif Edling on kertonut toissavuotisen ”Psalms for the Deadin” jäävän bändin viimeiseksi studioalbumiksi. Ajatus oli lopettaa levyttäminen laatukiekkoon, ennenkuin antaa itselleen luvan alkaa rahasta suoltamaan jäähdytettyä kuraa, ja ajatushan on kunniakas toki. Sikälikin, että ”Psalms” on itseasiassa todella kova rieska, eikä häpeile bändin 11 albumin katalogissa. Edling on sittemmin vedellyt hiukan sanojaan takaisin ja jättänyt oven auki levyttämiselle.

Ja hyvä niin. Nyt bändi elää nimittäin uutta tulemista jälleen. Edellisen solistin (amerikanmies Robert Lowe) virherekrytointi on nyt kuin muinainen uni vain, bändin vokalistina jatkaa vanha ystävä ja Edlingin bänditoveri Krux’sta, Mats Leven (ex-Yngwie Malmsteen, Therion yms.). Leven on ajan mittaan laulanut myös demoraitoja Candlemassille ja seurannut yhtyettä läheltä, ja on nyt ikäänkuin otettu kotiin. Levenin edellisiä solisteja rockimpi ja jäbämpi olemus tekee itseasiassa hyvää Massin eturiviin. Ei mene ihan niin synkäksi touhu koko ajan.

Candlemassin kiistaton klassikkoalbumi, vuoden 1988 ”Ancient Dreams” täytti hiljan 25 vuotta, ja sitä juhlistaakseen bändi lähtikin valikoitujen paikkaseutujen kiertueelle, soittamaan levyn läpi. Useamman vedon kertauskuuntelu ”Dreamsiin” todisti, että ei se suotta ole doom metallin keskeisintä kanoniaa. Ei yhtään väliraitaa, lajissaan monipuoliset sovitukset ja levynaikainen solisti Messiah Marcolin laulaa kuin ei huomista olisi.

Nosturin keikka oli ilmoitettu alkamaan erittäin ihmisläheisesti jo klo 21.30, ja vieläpä ilman lämppäriaktia. Hyvä Nosturi. En tiedä taustoja hämmentävän aikaiselle perjantain showajalle, mutta meikä komppaa. Ei Nosturi ole mikään paikka imuuttaa naulaa päähän, nautitaan hyvät keikat pois, ja jos jotakuta naulattaa, niin voi naulita keskustan juottoloissa. Eikä tämmöinen bändi, varsinkaan jotenkin näin albumiklassikkokeikalla, tarvitse lämppäriä.

Soitto päräytettiin käyntiin kymmenisen minuuttia ilmoitetun jälkeen, ja vaikka oli alkuilta, niin asiansa ymmärtävät doomarit olivat paikalle löytäneet. Enemmänkin olisi toki mahtunut. Keikan alkuintroon muutama klassikko (”Under the Oak” ja ”Bewitched”) muistuttamaan muustakin kunniakkaasta menneisyydestä kuin ”Dreams”, sekä pari viimeisimmän levyn raitaa (”Prophet” ja ”Psalms for the Dead”). Hyvillä soundeilla mentiin, eihän toki Nosturissa keskimäärin kauhean luokattomilla mennäkään. Käsittämätöntä että tästäkin pitää olla osapossen kanssa eri mieltä. Monet ovat sanoneet karttavansa Nosturin keikkoja, ”kun siell on niin paskat soundit”. Tä? Silti sama porukka ravaa ihan liekeissä Loosessa ja Tavastialla, eikä paska soundi häiritse yhtään. No, kukin harrastaa tyylillään. Itse luokittelen Nosturin keikkapaikkana lähes kansainväliseen tasoon, ja soundit nyt vähintäinkin ovat monesti erittäin hyvää luokkaa.

Ancient Dreams”-albumi soitettiin siis täten alusta loppuun, niinkuin albumiklassikot kuuluukin (vai mitä Metallican pellet ja Miljoonan Pelle?). Levyn biisilistan voi halukas tarkistaa muualta interwebistä kättä kääntämällä. Muutama, muodikkaasti ilmaistuna ”nosto”, tähän kuitenkin. Albumin nimiraita on yksi koko doomin historian kovimmista levytteistä ja soi tänäänkin todella komeana luentana. Olin nähnyt Candlemassin kerran aiemmin, surullisesti juuri Robert Lowen kaudella (Oulun Jalometallissa 2007) ja pakko on kyllä sanoa, ettei ukko meikäläistä vakuttanut. Jos kohta pitkässä juoksussa itse bändiäkään. Ääntä lähti komeasti Lowestakin, mutta sinä päivänä kun karismaa jaettiin, hemppa ei ollut kulmilla. Mats Leven sen sijaan täyttää pillifarkkunsa ja bootsinsa kuin mies, ja vaikka Messaiah Marcolin onkin Candlemassin uran legendaarisin solisti, ei sellaista sotaa ole vieläkään sodittu, joka olisi yhtä miestä jäänyt kaipaamaan. Ai niin, albumiklassikon tulkinnasta nousi se toinenkin raita yli muiden, ja se oli se, joka sen jo levylläkin tekee, eli eeppisiin mittoihin runottu ”Epistle no.81”.

Vaikka basisti Edling onkin yksi koko metallihistorian tärkeimmistä muusikoista, niin lavalla Candlemass vaikuttaa silti demokratialta. Edlingin ei tarvitse tunkea itseään eturiviin yhtään enempää kuin muidenkaan. Ja kun jaksetaan jaamata siitä, kuka on alkuperäisjäsen ja kuka ei, niin nykykokoonpanossa esim. rytmikitaristi Mappe Björkman on. Ihan aito alkuperäisjäsen vuodelta 1984. Rumpali Lindh ja soolokitaristi Johansson ovat olleet mukana myllerrysten vuodesta 1987, eli kyllä tässä jotenkin erittäin Candlemassista minusta puhutaan.

On mahdotonta nähdä Candlemassin poistuvan vanhalta telakka-alueelta soittamatta pakollista Black Sabbath-medleyta, eikä siinä mitään, historiankirjoitus on aina lähtenyt tosiasioiden tunnustamisesta. Encoreina vielä tuoreimman albumin ”Black as Time” ja tietenkin se kaikkein ilmeisin, mihin Candäri-keikat ovat jo, kuka edes muistaa miten kauan päättyneet, eli ”Solitude”, doom metal-maailmaa hirvittävän pitkälle muokanneelta, ellei peräti doom metallia synnyttäneeltä esikoisalbumilta ”Epicus Doomicus Metallicus”. Vaikkakin valitettavasti, sen biisin aikana olikin hyvä syöksyä pakkaseen, myöhäkyyti ei nimittäin miestä odota, vaikka mies joskus odottaakin myöhäkyytiä. Tämä ei saa jäädä viimeiseksi Candlemass-keikakseni. Ei, hoidan homman niin. KG

Post Navigation

%d bloggaajaa tykkää tästä: