Keikkaguru

Steelfest Open Air, Hyvinkää 18.05.2012

Oli tullut aika avata festivaalikesä ja urheasti uusi metallitapahtumatulokas, Hyvinkään Steelfest Open Air, olikin sijoittanut itsensä käytännössä lähes puoliväliin toukokuuta. Mikä tilastollisesti onkin varmasti hyvä hahlo avata kesää, mutta sateinen viikko piti ulkoilmatapahtuman vielä melko galsana. Mutta kunnon mättöhän lämmittää aina.

Tapahtuma on kaksipäiväinen, itselläni oli mahdollisuus vain ensimmäiseen ja illan suurimpana houkuttimena tietenkin legenda itse eli Entombed. Siitä kohta lisää. Iltapäivän avanneet kotimaiset Hellboozer Union, Ominous ja Valoton jäivät silkkaa varhaisuuttaan näkemättä, mutta uskonpa menettäneeni varsin vähän. Festivaaliportin ulkopuolella saapujille huuteli jollain kristillisellä ala-agendalla liikkunut miesryhmä. Ehdin vain kuulla, ”siitä portista älkää pojat menkö, siellä odottaa vain itku ja hammasten kiristys”. Mahtavaa, niistähän tänne tultiinkin kuulemaan. Hyvin olivat kristittysmiehet illan bändeistä ja genreistä selvillä.

Portilla kaikki toimi sujuvasti. Lokaatiohan oli Vanha Villatehdas, jonka sisäpihalle oli rakennettu kaksi lavaa ja oheiset. Puitteet siis ihan kunnossa. Ensimmäinen todistettu bändi oli kylän omien karpaasien, vuodesta 1995 blackmetalliaan tikannut Azaghal. Maskit naamalla mentiin ja kovaa ajettiin. Jaksoin yhden miehen seurueeni kanssa noin vartin, sitten järjetön ja monotoninen kaahaaminen sai riittää. Olutteltta kutsui, kuuluihan se kaaos sinnekin. Tämäntyyppisiä livebändejä on maailmassa aika monta, ja Watain, Enthroned ja kumppanit hoitavat tämän niin paljon paremmin. Levyllä Azaghal on aika erilainen ja huomattavasti persoonallisempi orkesteri. Bändin yksi erikoisuus on laulaa (hmmm) sekä englanniksi että suomeksi.

Tässä vaiheessa juomapisteellä oli vielä järkeä käydä, myöhemmin muodostui infernaalisen hitaita jonoja, joille ensi kesäksi yksinkertaisesti on syytä tehdä jotain. On toki hyvää palvelua saada telttaolosuhteissa maksaa pankkikortilla, mutta se hidastaa entuudestaan sitä arpovaa vellomista ja yhdestä juomayksiköstä voi helposti joutua haaveilemaan puolikin tuntia. Toinen juomateltta lisää ensi vuodelle, jookos?

Jos Azaghal olikin pettymys, niin seuraava orkesteri pikkulavalla ei ollut. Kuusamon ikämiehet A.R.G. näytti missä kuukkelilla on munat. Äijäthän ovat ensilevystään lähtien kutsuneet musiikkiaan porometalliksi ja hyvinhän tuo poljentoaan kuvailee. Ei minkäännäköistä anteeksipyytelyä, vaan suoraan päin ja peräti 45 minuuttia niin että biisimateriaali kesti hamaan loppuun. Ilkeää, likaista ja nopeaa thrashmetallia Slayerin hengessä, mutta omalla otteella. Puolen tunnin setti olisi ollut vielä kovempi juttu, mutta bändihän ei slotilleen mitään voi. Jälleen on mainittava hyvät muistot Wacken Open Airista, missä tikataan puolen tunnin settejä ja vain isot nimet saavat tunnin. Joutuu puoleen tuntiin jo vakavasti miettimään mikä edellä mennään. Mutta siis, huikea veto A.R.G:ltä, joka aloitti taipaleensa jo suomirockin suurena vuotena 1985, mutta jäi aina eteläisempien rässääjien varjoon. Tämän bändin kuuluisi kiertää maailmaa ammatikseen, mutta ei se aina mene niin. Kuusamon miesten jyystäessä nähtiin illan ensimmäinen pitti, mutta vielä maltillisesti pyöri noin kymmenen thrash-harrastajan kirnu.

Kuopion Deathchain tuli sivukorvailtua jälleen ruokahuoltopisteestä, ei ollut ennakkokiinnostus sitä luokkaa, että olisi jaksanut raahautua päälavan eteen. Ja illan tärkeälle ykkösnyrkille oli säästettävä energiaansa. Joku toinen kerta sitten Deathchain.

Seuraavan bändin näkemistä olin odottanut vuosia kuin mustaa kuuta nousevaksi, mutta keikan jälkeen pitikin sitten ihmetellä, että miksiköhän? Nyt puhutaan siis Oulun panssarinyrkki Impaled Nazarenesta. Kaikki oli periaatteessa kohdallaan; pikkulavan soundit, kasvava väkimäärä ja tietenkin Impukoiden ollessa kyseessä, myös porukan pukukoodi. Aika harvalla keikalla  näkee jengin joraavan kaasunaamari päässä. Onhan bändin vauhti ja osaaminen aika häkellyttävää tavaraa, mutta se esiintyminen ei oikein tunnu kuuluvan vahvuuksiin. Toisaalta, fanipohja on uskollista ja rutiininomaisempikin salamasota niittää satoaan. Kuultujen joukossa oli mm. vakiokeikkahitti ”Nyrkillä tapettava huora” ja ainakin omalla kotikoneellani lähes päivittäin soiva (älkää kysykö mistä johtuu) mieletön extrememetalliralli ”The Lost Art of Goat Sacrificing”. Ja pitti pyöri. Mutta vähän jätti onton maun. Takaan toki saman tien, että jossain kellariloukossa Väli-Amerikassa kaahattu keikka samalta bändiltä ei taatusti olisi jättänyt. Että onhan näissä ulkoilmahommissakin omat puutteensa.

Pienen odottelun jälkeen nousi lavalle, ainakin omaa musiikkitietoisuuttani ankarasti laajentanut juontajaherra Klaus Flaming  ja kuulutti sen, mitä tänne oltiin ehdottomasti tultu kuulemaan. Vanha kunnon Enska, yksi kaikkien aikojen keskeisimmistä metalliorkestereista eli ruotsalainen Entombed. Ja homman nimi oli puolitoista tuntia turpaan. Ei kovin iso, mutta sitäkin uskollisempi fanijoukko todisti huimaa poljentaa, tuttuja melodisen raskasrock’n’rollin klassikoita kaikilta dödömaaillmaa muuttaneilta avainalbumeilta. Tiedättehän. Ihan on edelleen vedossa L.G.Petrov, ihmisviemäri, ja niinikään alkuperäinen kitaristi  Alex Hellid. Jotain äärettömän keskeistä tapahtui musiikissa 1989, kun demoasteelle jäänyt Nihilist hajosi ja jakautui kahdeksi eli Entombediksi ja Unleashediksi. Ja tässä nyt sen kaaren kesävyyttä todistettiin monttu auki ja nyrkki pystyssä. Ihanaa. Eikä antanut kohdallani odottaa kuin 23 vuotta. Kannatti tosin.

Nopeasti saatiin tyhjennettyä festivaalialue ja kaikkien huulilla oli yksi sana, ”Entombed”. Jeesus-väkikin oli jo mennyt valottomiin koteihinsa ynnäämään päivän saldoa ja jengi valui kohti jatkoklubipaikkaa eli ravintola Pelikenttää. Sen ovella tuli ohikävellessä sen verran poikettua, että kävin kertomassa A.R.G.-kitaristi Jari Kelloniemelle kuinka kovan keikan bändi kuin ohimennen nykäisi. Tämä on parhaimmillaan kahdensuuntaista toimintaa.

Lopuksi. Ihan mallikkaasti tuntui ensimmäinen Steelfest olevan järjestetty ja mietitty. Paitsi se juoma-alue. Mutta profiloitumistahan kannattaa toki pohtia, Hammer Open Air Liedossa hoitaa tätä samaa leiviskää ja osin myös Jalometalli Oulussa. Yksi oma juttu on tietenkin piikkipaikka kesän festarikalenterissa jo toukokuussa.