Bloodmother, Victimarum, Verenian @ Bar Loose, Helsinki 23.01.2025
Suomalainen death-ja black metal elää ja voi todella hyvin. Väitämpä, että näin laadukkaasti ei asiat ole kuolopuolella olleet sitten 80-ja 90-lukujen taitteen, ja blackasiain osalta ei nyt ainakaan sitten ysärin puolivälin. Entäpä jos sylttytehdas on Covid-19 ja ennenkaikkea sen sisällä kaiken normitoiminnan moneksi kuukaudeksi pysäyttänyt , ja itseilmaisualoihin kovimmin iskenyt lockdown, sulkutila, ulkonaliikkumieskielto? Nuorilla muusikonaluilla ja peräti ammattimaisuudesta haaveilevilla soittajilla oli aikaa kokoontua pikku porukoilla treenikämpille, oli aikaa demoilla, oli aikaa säveltää, ja lopun aikaa kuunnella alan pioneereita. Ei ollut keikkoja soitettavaksi eikä käytäväksi, mutta oli aikaa hioa timantteja, kokeilla kokoonpanoja ja olla iskussa, kun vapaus jälleen koittaa. Juuri mikään muu ei selitä sitä, että parin-kolmen viime vuoden aikana on levytys-ja keikkakantaan ilmaantunut aivan häkellyttävä määrä äärilaadukkaita death/grind/slam- ja bläkkisbändejä. Moni on julkaissut ekat demonsa lockdownin aikaan, ja ensimmäiset oikeat albumit tyyliin toissa-tai viime vuonna, tai ovat justsilleen julkaisemaisillaan. Sitäpaitsi, hillitön hampaiden kiristely ja kyrpiintyminen keikkatoiminnan sulkemiseen ja sosiaalisen elämän rajoittamiseen, senkin voi perustellusti kuulla aika monen alan yrittäjän tuotannossa. Muistikuvien mukaan lockdown ei vihaa ja raivoa ainakaan vähentänyt. Tuntuu, että kun keikkapaikkojen bändilistoja ja suoratoistopalveluiden uutuusjulkaisujen sivuja seurailee, löytyy käytännössä joka viikko kotimainen muutaman vuoden korkeintaan vaikuttanut, maailmalle täysin valmis raskaamman polun tallaaja, josta ei ole aiemmin kuullutkaan. Ei voi olla sattumaa.
Kolme ajan hengelle tyypillistä nuorehkoa bändiä esittäytyi talvisena torstai-iltana pienelle, mutta vastaanottavaiselle yleisölle Helsingin alakaupungin rokkikellari Bar Loosessa. Meisingit paiskasi käyntiin muutamaa minuuttia yli ysin, helsinkiläinen Bloodmother. Se ei ole ilmaissut selkeästi perustamisvuottaan, mutta pikku tiedustelulla sellaiseksi voi päätellä koronavuoden 2021. Bloodmotherilla on allaan, kumpainenkin viime vuodelta, erittäin kova ”Soul Crusher”-EP, ja sitä edeltänyt ja mahdollisesti vieläkin tiukempi kolmen biisin ”Death To All”-demo. Aika paljon tulee kotimaan bläkkisskeneä seurailtua, who’s in, who’s out, kuka on julkaissut mitäkin–mutta enpä muista montaakaan niin kovaa esikoislevytettä viime vuosilta kuin ”Death To All”.
Bloodmother toimitti puolisen tuntia nopeaa ja kylmää skandinaviablackia , ”nopeasti soittamisen ja norjalaisuuden ystäville”, niinkuin ennakkomainonnassa todettiin. Ja kyllähän ne maistui kumpikin, piti oikein itse itselleen todeta, että onpa ollut aivan liian kauan siitä, kun edellisen kerran pääsi laatuisan liveblackin äärelle. Myös joensuulaisten Mätäsielun ja Inharmonicin nokilla huutava Sami Pehkonen piti Bloodmotherin esiintymistä yksin yllä, muu bändi toimitti perinnetietoisesti ja eleettömän lakonisesti, aivan niinkuin tällaista ultranopeaa ajoa periaatteessa pitääkin lanata. Toisaalta piti oikein hämmentyä, että Bloodmotherin sanoista sai selvää, vaikka oltiin Loosessa ja Loosen kihisevän soundin armoilla. Toisaalta kaupungin kihisevin klitsu piti huolen siitä, että bändien soundi pysyi juuri sopivan ug:na, semminkin kun varsin kovaa ajatettiin.
Bloodmother avasi nimikkobiisillään, ja soitti yhteensä kuusi nopeatempoista vetoa, joista demobiisit ”Death To All” ja setin päättänyt ”Hellfire” tamppasivat tänään tehokkaimmin. Tässä vaiheessa bänditoimintaa puolen tunnin setti on juuri passeli, sen verran tasatempoista Bloodmotherin materiaali on. Mutta selviönä joutuu pitämään, että näistä kuullaan vielä.
Pienen ja häkellyttävän tehokkaan roudaustauon jälkeen lavalle asteli turkulainen Victimarum. Bändi on perustettu 2022 ja sen molemmat julkaisut on toissavuodelta, ”Demo 2023” ja kahden pidemmän biisin EP ”Tyhjyyden roviolla”. Jälkimmäiseltä löytyy myös Horna-cover ”Kuoleva lupaus”, ja toki mainitun iskäbändin vaikutus suomeksi laulavalla Victimarumilla kuuluu, mutta sillä on ehdottomasti oma ääni, Victimarum ei missään nimessä ole yksi puolesta tuhannesta pikkuhornasta. Päinvastoin, aivan kuten Bloodmotherin demo, myös Victimarumin vastaava on viime vuosien timanttisimpia esikoisia, ja on soinut henkilökohtaisen kotoisassa musacornerissa jo aivan loputtoman monta kertaa läpi. Lyhytkin Victimarum-biisi kellottaa levyllä yli 4 minuuttia, joten kovin montaa niitä ei puoleen tuntiin mahtunut. Mutta samantien kun bändi aloitti, oli selvää, että illan meininki on pelkästään tiukentumaan päin. Victimarum veti todella timmin ja napakan setin. Sitäpaitsi suomenkielinen black metal on ns. miesten laji, se ei ole osaamattomien hommaa. Victimarum pitää nähdä tässä joskus joku ilta uudestaan. Montaakaan keikkaa bändillä ei vielä ole vyön alla, mutta homma on nyt jo kansainvälisiin kehiin valmis. Lyhyen setin päättänyt pitkä ja harras ”Tyhjyyden roviolla” oli veret(jos sallitte)seisauttavan upea veto. Turkulaisille siunaantui myös arpapelillä illan kuulain soundi, ja nyt ei pidä ymmärtää kuulautta väärin. Selviönä on pidettävä, että Victimarumistakin kuullaan vielä.
Illan viimeinen bändi, helsinkiläinen Verenian perustettiin (kyllä vaan) koronavuonna 2022. Sen kamitsu on, ei välttämättä yhtään keveämpää kuin illlan muidenkaan bändien, mutta enemmänkin melodista death metallia, maustuen kunnon kourallisella blackia. Joskin solisti Tuomas spiikkasi Verenianin illan ”pop bändiksi”, mutta kyllä orkesteri ihan raskaalla kädellä louhi. Heti kun pääsi kunnolla louhimaan, illan arpapelillä koituneet tekniset ongelmat osuivat tällä kertaa Verenianille, ja keikan kunnollinen käynnistyminen otti hiukan aikaa. Kun äänimies rynnii taskulamppu kädessä sulaketaululle, kaikki ei välttämättä ole kunnossa. Toisen kitaran kanssa oli jotain häikkää, ja bändi pääsi oikeastaan kunnolla asiaan vasta kolmannessa biisissään, videostygessä ”Oppressor”. Sitä ennen oli ehditty vetää ihan mallikkaasti esikois-EP:n ”Echoes of Dissonance” avausraita ”King of Fools”. Illan volyymi oli noussut eksponentiaalisesti niinkuin tapana on, ja Verenianin kohdalla tuntui jo hiukan, että vola oli loosemaiseen tapaan lähtemäisillään lapasesta. Mitään en mistään tiedä, mutta voisiko tämäntyyppinen luola olla hiukan armollisempi, jos soitattaisi ihan hiukkasen hiljempaa, ja nyt ei pidä ymmärtää väärin hiljempaa. Omalta kohdalta Verenianin energinen setti jäi hieman yli puolen keikan mittaiseksi, transportaatiopoliittiset kokonaisratkaisut eivät antaneet odottaa itseään, valitettavasti, mutta ”Stalemate” soi silti yhä hyvinkin räyhäkkäästi. Verenianilla on etenkin kahden kitaran partio erittäin kunnossa, joka partio soittaa muuten yhdessä myös melodeath/metalcorebändi Saints For Mass Productionissa, yhdessä Verenian-kannuttaja Atte Tahvanaisen kanssa.
Oikeinkin laadukas black-ilta Bar Loosessa sai janoamaan alan keikkoja lisää. On otettava tutkan alle myös livenä näitä viime vuosien aikana syntyneitä metallialan yrittäjiä, poimittavaa ja tutkailtavaa tuntuu riittävän. KG
