Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Archive for the tag “Borknagar”

Borknagar (no), Atena (no), Shade Empire @ Nosturi, Helsinki 29.11.2014

Norjalaisen raskasprogen, avantgardemetallin ja rajoja rikkovan blackin mestaribändi, Bergenissä vuonna 1995 perustettu Borknagar, saatiin Suomeen keikalle urallaan vasta toista kertaa. Ja kun edellisestäkin keikasta oli vierähtänyt jo kymmenisen vuotta, oli luvassa siis herkun harvinaisuutta. Mutta mutta, kohtalo oli puuttunut peliin, ja lavalla nähtiin hiukan alakuloinen ja vajaamiehinen Borknagar. Tapahtui nimittäin niinä päivinä, että vuodesta 2000 lähtien bändissä lauluvastuuta jakanut Ruotsin mies Vintersorg, oli viikkoa aiemmin telonut itsensä sairaalakuntoon. Hiukan epämääräinen uutisointi kertoi jotain pään ja betonilattian kohtaamisesta. Mies toipunee täysin, ja vieläpä suhteellisen nopeasti, mutta pään alueen vammat ovat aina miettimään pistävä asia. Ja kyllä tuo iso huoli bänditoverista näkyi myös Borknagarin esiintymisessä, ilmiselvänä valmistautumattomuutena ja keskittymisen puutteena. Ajatukset olivat osin muualla, ja toisaalta Vintersorgin poissaolo vokaalirintamasta tuntui myös isosti.

Bändi taisteli sankarillisesti läpi 13 biisin kompaktin setin, joka kellotti karvan päälle tunnin encoreineen. Toisaalta, en ollut odottanutkaan mitään puolentoista tunnin päälle. Keikka oli siis varsin kelpo, kun tiesi ja ymmärsi, mistä sen puutteet johtuivat.

Avausbiisi ”The Genuine Pulse” meni vielä hakiessa soundia, ja tuntumaa illlan yleisöön. Soundit kyllä löytyivät, ja yleisön myötäolokin loppua kohden paremmin. Vokaaliosuudetkin hoituivat, vaihtelevin järjestelyin. Välillä lauloi tietenkin basisti ICS Vortex (joka tunnetun ansiokkaasti laulaa myös paitsi omannimisessään bändissä, myös Arcturusissa), välillä bändin livesolismia tukevoittava Athera, tuttu mies Chrome Divisionin ja Susperian riveistä. Apua antoi myös kosketinsoittaja Lazare (bändissä jo vuodesta 1999). Ainakaan Atheran ääni ei tänään ollut kunnossa, mutta näin syksyisin syitä voi olla monia.

Viimeisimmän ”Urd”-albumin (2012) avausraita ”Epochalypse” polki jo sitten tosi komeasti, ja hienoa niin, se omistettiin lasareetissa makaavalle bänditoverille. Omissa korvissani upeimmin soi kuitenkin tänään ”Ad Noctum”, kolmosalbumilta ”The Archaic Course” (1998). Kahden kitaran (Jens Ryland, sekä ainoa alkuperäisjäsen Oystein Brun) voimalla ajava Borknagar oli siinä tänään jotenkin väkevimmillään. Myös siksi ehkä, että loppua kohden keikkaa raskas viikko ja tietty jännittäminen alkoivat vaatia niskalenkkiä. Muutama loppupään biisi vedettiin jo ns. pois kuleksimasta, kuten nyt vaikkapa varsinaisen setin päättänyt ”Universal”. Siihen asti oli kyllä soiton puolesta kaahattu ihan komeasti, ei olisi ollut syytä luovuttaa. Mutta varsinkin Vortex tuntui ottaneen hiukan häppääkin, ja alkoihan tuo sitten pikku hiljaa näkyäkin. Setin päättäneiden ”Frostriden” ja ”Universalin” aikana Atheraa ei näkynyt lavalla lainkaan.

Rumpali Baard Kolstad sai soolotilan keskellä settiä, kun vokaaliosasto otti huilitauon. Bändin tuorein vakkarirekrytointi (2012-) hoitikin homman todella mallikkaasti, yleisön kannustamana. Todella harvoin näkee paikallaolon arvoisia rumpusooloja, mutta nyt oli sellaisen aika. Soolosessio tosin loppui odotettua aiemmin, Baardin pudotettua toisen kapulansa. Hetki ei kuitenkaan ollut millään tavalla nolo, Borknagar osoitti monellakin rintamalla tänään, että kiertävään soittamiseen on mahduttava myös inhimillisyysvara. Se teki oikeastaan illan vedosta, joka oli ensikosketukseni bändiin livenä, aika ainutlaatuisen ja odottamattomalla tavalla laadukkaan. Erityisesti ilahdutti itseäni myös se, että bändin todellinen klassikko, eli esikoisalbumi ”Borknagar” (1996) on edelleen edustettuna livesetissä, itselleni erittäin tärkeä kiekko. Borknagarin osalta siis kaiken kaikkiaan aivan mainio ilta. Vintersorgille pikaista paranemista, uutta levyä odotellessa. Sen ilmestyttyä bändi saadaan toivottavasti hiukan iskuvalmiimpana rykmenttinä takaisinkin suht pian.

Illan avasi hädintuskin parikymppisten kloppien norjalaiskvartetti Atena, joka soitti muodikasta hardcorelta ohuesti haiskahtavaa djenttiään, tai mitä lie. Sekunniksikaan en onnistunut innostumaan, mikä on kohdallani paljon sanottu. Bändi mainostaa olevansa kokeellista metallia. Kannattaisi olla myös käytännössä. Bändi on logostaan ja nimestään lähtien tuomittu hukkumaan nuorten bändien ikuiseen vellomaan, niiden tuhansien joukkoon, jotka saavat kaksi lämppärirundia Euroopassa, ja sitten sammuu motivaatio. Nuorten miesten introvertti huppupääpumppaus on keskimäärin niin haukotuttavaa, että siksi en lakkaa kehumasta Amenran taannoista Supermassiven keikkaa. Siellä tuli ns. sanoma läpi. Toisin sanoen, Norjan Drammenin pikkukaupungin paras bändi on tämänkin jälkeen huikea Myrskog.

Lauteilla nähtiin myös kuopiolainen Shade Empire, joka on levyillä todella kova bändi, ja niiden kautta tulee ansaitsemaan omaakin jatkokuunteluani. Illan veto oli kuitenkin jollain tapaa niin koppava, että itse poistuin eturivin maastosta takalinjoille, odottamaan isompien ja parempien vetoa. Toki bändiä helposti häiritsee, jos yleisö on kylmää, ja sitä on liian vähän. Mutta tapoja suhtautua asiaan on yhtä monia, kuin on kylmiä ja pieniä yleisöjäkin. Silti, esikoisalbumin ”Sinthetic” (2004) raita ”Human Sculpture” kulki todella räyhäkkäästi.

Yleisön vähyydestä puheenollen, missä kaikki olivat? Toki on marraskuu, ja helpointa on linnoittautua himaan pelaamaan sotapelejä ja repimään kosteaa. Mutta jos Borknagar käy kerran 10 vuodessa Suomessa, olettaisi tuvan olevan täynnä. Toisaalta, hyvä ettei ollut, Nosturi on täyteen tungettuna, sekin, varsin piinallinen paikka. Jo mainittukin Arcturus soittaa Nosturissa 7. helmikuuta, oletan silloin väen olevan liikkeellä paremmalla jalalla, ja runsaslukuisempana. Tarkoitus on olla itsekin itseäni edustamassa. KG

Arcturus (no), Clockwork Spirit @ Nosturi, Helsinki 17.03.2012

Keikkagurun raportointihistorian ensimmäisen liveillan aloitti mainion, eponyymin esikoisalbuminsa viime syksynä julkaissut helsinkiläisorkesteri Clockwork Spirit Nosturin Alakerran ahtaalla lavalla.  CS:n tasan puolen tunnin setti oli tiukka rutistus levyltä tuttua progressiivista tummaa metallia, ilman turhaa välispiikittelyä ja lässytystä. Näin juuri. Valitettavasti, ja tämä on mielipide, Nosturin Alakerta ei  keikkojen soittamiseen kovinkaan hyvin sovellu. Ei ainakaan, jos liiteri on loppuunmyyty, niinkuin nyt jo ennakkoon oli. Vaikka bändi yritti positiivisen kautta ja ehdottomasti parhaansa, näköesteisyys lavalle ja soundin ruotoisuus oli heitä vastaan. Äänimies pääsi mukaan loppua kohden, mutta sitten olikin jo aika panna pillit pussiin. Bändin levyltä tuttu, rikas sovitusajattelu ja toisaalta raskaat louhintaosuudet eivät tulleet läpi. Ehkä Alakerta soveltuisi paremmin akustisiin iltoihin, lauluntekijäklubeihin, mutta pelkästään äänentoisto ja näkyvyys lavalle tulevat tällaisina tunkuiltoina vastaan. Ja ymmärrän kyllä, että ne kaksi paksua pylvästä kannattelevat rakennusta, mutta yhtä paljon ne ovat myös näköesteenä, elleivät enemmän. Soisin näkeväni Clockworkin isommilla lauteilla jatkossa, mutta nytkin veto oli ansiokas kovassa paikassa, legendasbändin lämppärinä nimittäin. Setin päättänyt Dawn of Deliverance on niin hyytävänkomea tuutulaulu, että tämän kuullessaan kannattaa tuplatsekata kenen käsi sitä kehtoa oikein keinuttaa.

Sitten siirtymä yläkertaan ja tanakka haara-asento limupuolen takalattialta. Helsingin kevään norjalaisvierailuista se itselleni odotetuin oli Arcturus, vaikka bändin neljä albumia käsittävä tuotanto ei itselleni aivan läpituttu ollutkaan. Vuonna 1987, eli hyvissä ajoin ennen Norjan blackmetallin kakkosaaltoa, kasattu avantgardistinen (mutta ei koskaan erityisen black) Arcturus teki viime syksynä paluun 4 vuoden sapatin jälkeen ja olihan sitä todistettava. Itselleni syyksi raahautua paikalle olisi pelkästään riittänyt, että toisena alkuperäisjäsenenä Arcturuksen rumpupesäkkeessä istuu itse Hellhammer, alias Jan Axel Blomberg, Mayhemistakin tuttu ihmiskonekivääri. Joka tällä kertaa oli maalannut kasvonsa hopealla ja näytti hämärässä joltakulta jolla on todella pahat mielessä. Se toinen perustajajäsen on kosketinsoittaja ja pääasiallinen säveltäjä Steinar Johnsen. Palanneen bändin solistiksi on otettu monissa tummissa liemissä keitetty, ja lyhyesti jo ennen hajoamista bändissä vaikuttanut ICS Vortex (Borknagar, ex-Dimmu Borgir), jolta ääntä ja raamia löytyy kyllä, mutta jonka hämmentävä lavakeekoilu häiritsi isosti muutamien biisien ajan alussa. Hissukseen siihenkin tottui, kun ymmärsi että mies ei vain pitkissä instrumentaaliosuuksissa keksi mitään tekemistä. Tuskin keksisin itsekään. Mutta kukaan ei voi väittää etteikö Vortex olisi laulumiehiä. Eniten 14 soitetusta biisistä tuli odotetusti bändiä yhä pitkälti määrittelevältä ja sen tyylillisen nahan luoneelta kakkoskiekolta La Masquerade Infernale (1997), sekä 2005 julkaistulta Sideshow Symphonies-albumiltaVarsinkin itämaisia sävyjä sisältävät kierot keitokset The Chaos Path keikan puolimaissa ja Shipwrecked Frontier Pioneer toimivat itselleni kovastikin. Hämmentävää on, miten Hellhammer onnistui nopeissa osuuksissa kuulostamaan toiselta maailmansodalta ja äkisti vaihtamaan suorastaan  jazzahtaviin progeosuuksiin. Sanokaa, mitä sanotte, mutta minusta Jan Axel on yksi rockhistorian ehdottomasti tärkeimmistä rumpaleista. Niistä muista joskus myöhemmin tällä palstalla. Reunionkokoonpanoon liittyneet basisti Skoll ja kitaristi Knut Valle hoitivat osuutensa etulinjassa tyylillä ja taidolla, aivan kuten kiipparisti Steinarkin. Peräti 90-minuuttinen keikka suljettiin, aivan oikein, esikoisalbumin Aspera Hiems Symphonia parilla komealla tykityksellä eli To Thou Dwellest in the Nightilla ja Raudt Og Svartilla, joista ensinmainittu oli ainakin meikäbloggarille se keikan paras veto. Kaiken kaikkiaan tai yhtäkaikki, hyvä ilta. Kannatti lähteä. Ja seuraava tilaisuus nähdä Arcturus Suomessa onkin jo kesällä, Tuska Open Airin perjantaissa 29.6.

Loppuun on syytä todeta, että muutamien johtavien keikkapaikkojen, kuten Tavastian ja Nosturin nykyinen tapa ilmoittaa tarkat soittoajat ja pitää niistä yhteistyössä bändien kanssa kiinni, on aivan mahtava asia. Elämä on, myös Keikkagurulla, liian lyhyt lusia mielenkiinnottomia lämmittelybändejä. Tieto on tätä päivää. Enkä usko, että keikkapaikkojen anniskeluliiketoimesta juurikaan on pois, jos osa porukasta osaa tulla juuri ennen bändivetoja sisään. Hyvästä tiedonjakamisesta ja täsmällisyydestä jää parempi mieli, ja samaan paikkaan palaa mieluusti kohtapuoliin uudestaan.

Keikkaguru SUOSITTELEE kuunneltavaksi; Clockwork Spiritin esikoisalbumi ”Clockwork Spirit” (2011).

Post Navigation

%d bloggaajaa tykkää tästä: