Arcturus (no), Clockwork Spirit @ Nosturi, Helsinki 17.03.2012
Keikkagurun raportointihistorian ensimmäisen liveillan aloitti mainion, eponyymin esikoisalbuminsa viime syksynä julkaissut helsinkiläisorkesteri Clockwork Spirit Nosturin Alakerran ahtaalla lavalla. CS:n tasan puolen tunnin setti oli tiukka rutistus levyltä tuttua progressiivista tummaa metallia, ilman turhaa välispiikittelyä ja lässytystä. Näin juuri. Valitettavasti, ja tämä on mielipide, Nosturin Alakerta ei keikkojen soittamiseen kovinkaan hyvin sovellu. Ei ainakaan, jos liiteri on loppuunmyyty, niinkuin nyt jo ennakkoon oli. Vaikka bändi yritti positiivisen kautta ja ehdottomasti parhaansa, näköesteisyys lavalle ja soundin ruotoisuus oli heitä vastaan. Äänimies pääsi mukaan loppua kohden, mutta sitten olikin jo aika panna pillit pussiin. Bändin levyltä tuttu, rikas sovitusajattelu ja toisaalta raskaat louhintaosuudet eivät tulleet läpi. Ehkä Alakerta soveltuisi paremmin akustisiin iltoihin, lauluntekijäklubeihin, mutta pelkästään äänentoisto ja näkyvyys lavalle tulevat tällaisina tunkuiltoina vastaan. Ja ymmärrän kyllä, että ne kaksi paksua pylvästä kannattelevat rakennusta, mutta yhtä paljon ne ovat myös näköesteenä, elleivät enemmän. Soisin näkeväni Clockworkin isommilla lauteilla jatkossa, mutta nytkin veto oli ansiokas kovassa paikassa, legendasbändin lämppärinä nimittäin. Setin päättänyt Dawn of Deliverance on niin hyytävänkomea tuutulaulu, että tämän kuullessaan kannattaa tuplatsekata kenen käsi sitä kehtoa oikein keinuttaa.
Sitten siirtymä yläkertaan ja tanakka haara-asento limupuolen takalattialta. Helsingin kevään norjalaisvierailuista se itselleni odotetuin oli Arcturus, vaikka bändin neljä albumia käsittävä tuotanto ei itselleni aivan läpituttu ollutkaan. Vuonna 1987, eli hyvissä ajoin ennen Norjan blackmetallin kakkosaaltoa, kasattu avantgardistinen (mutta ei koskaan erityisen black) Arcturus teki viime syksynä paluun 4 vuoden sapatin jälkeen ja olihan sitä todistettava. Itselleni syyksi raahautua paikalle olisi pelkästään riittänyt, että toisena alkuperäisjäsenenä Arcturuksen rumpupesäkkeessä istuu itse Hellhammer, alias Jan Axel Blomberg, Mayhemistakin tuttu ihmiskonekivääri. Joka tällä kertaa oli maalannut kasvonsa hopealla ja näytti hämärässä joltakulta jolla on todella pahat mielessä. Se toinen perustajajäsen on kosketinsoittaja ja pääasiallinen säveltäjä Steinar Johnsen. Palanneen bändin solistiksi on otettu monissa tummissa liemissä keitetty, ja lyhyesti jo ennen hajoamista bändissä vaikuttanut ICS Vortex (Borknagar, ex-Dimmu Borgir), jolta ääntä ja raamia löytyy kyllä, mutta jonka hämmentävä lavakeekoilu häiritsi isosti muutamien biisien ajan alussa. Hissukseen siihenkin tottui, kun ymmärsi että mies ei vain pitkissä instrumentaaliosuuksissa keksi mitään tekemistä. Tuskin keksisin itsekään. Mutta kukaan ei voi väittää etteikö Vortex olisi laulumiehiä. Eniten 14 soitetusta biisistä tuli odotetusti bändiä yhä pitkälti määrittelevältä ja sen tyylillisen nahan luoneelta kakkoskiekolta La Masquerade Infernale (1997), sekä 2005 julkaistulta Sideshow Symphonies-albumilta. Varsinkin itämaisia sävyjä sisältävät kierot keitokset The Chaos Path keikan puolimaissa ja Shipwrecked Frontier Pioneer toimivat itselleni kovastikin. Hämmentävää on, miten Hellhammer onnistui nopeissa osuuksissa kuulostamaan toiselta maailmansodalta ja äkisti vaihtamaan suorastaan jazzahtaviin progeosuuksiin. Sanokaa, mitä sanotte, mutta minusta Jan Axel on yksi rockhistorian ehdottomasti tärkeimmistä rumpaleista. Niistä muista joskus myöhemmin tällä palstalla. Reunionkokoonpanoon liittyneet basisti Skoll ja kitaristi Knut Valle hoitivat osuutensa etulinjassa tyylillä ja taidolla, aivan kuten kiipparisti Steinarkin. Peräti 90-minuuttinen keikka suljettiin, aivan oikein, esikoisalbumin Aspera Hiems Symphonia parilla komealla tykityksellä eli To Thou Dwellest in the Nightilla ja Raudt Og Svartilla, joista ensinmainittu oli ainakin meikäbloggarille se keikan paras veto. Kaiken kaikkiaan tai yhtäkaikki, hyvä ilta. Kannatti lähteä. Ja seuraava tilaisuus nähdä Arcturus Suomessa onkin jo kesällä, Tuska Open Airin perjantaissa 29.6.
Loppuun on syytä todeta, että muutamien johtavien keikkapaikkojen, kuten Tavastian ja Nosturin nykyinen tapa ilmoittaa tarkat soittoajat ja pitää niistä yhteistyössä bändien kanssa kiinni, on aivan mahtava asia. Elämä on, myös Keikkagurulla, liian lyhyt lusia mielenkiinnottomia lämmittelybändejä. Tieto on tätä päivää. Enkä usko, että keikkapaikkojen anniskeluliiketoimesta juurikaan on pois, jos osa porukasta osaa tulla juuri ennen bändivetoja sisään. Hyvästä tiedonjakamisesta ja täsmällisyydestä jää parempi mieli, ja samaan paikkaan palaa mieluusti kohtapuoliin uudestaan.
Keikkaguru SUOSITTELEE kuunneltavaksi; Clockwork Spiritin esikoisalbumi ”Clockwork Spirit” (2011).