Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Archive for the tag “Rotten Roots”

Sami Yaffa @ Tavastia, Helsinki 21.03.2024

Sami Yaffa julkaisi pitkään uumoillun, odotetun ja myös kypsytellyn esikoissooloalbuminsa syyskesällä 2021. ”The Innermost Journey To Your Outermost Mind” oli paketointia myöten mietitty kokonaisuus, miehen ihkaomilla biiseillä etenevä musiikillinen katsaus Sami Yaffan henkilökohtaiseen rock’n’roll-historiaan. Levyllä rymisteltiin punkisti ja lepposteltiin reggaesti. Jo esikoissooloilun aikaan oli selvää, että jatkoa mitä ilmeisimmin seuraa. Välissä Sami jalkautui tietenkin paitsi ahkerasti keikkailevan päätyönantajansa Michael Monroen kanssa tien päälle, mutta myös rohkeasti ja ansiokkaasti mies-ja kitara-kiertueelle yksin, soittamaan ja turinoimaan tarinoita uransa monipolviselta matkalta. Sooloalbumi numero kaksi, hengästyttävältä nimeltään ”Satan’s Helpers War Lazer Eyes and The Money Pig Circus”, julkaistiin kuluvan maaliskuun ekalla viikolla, eli ihan äskettäin. Oli siis aika jalkautua levyä promoavalle lyhytrundille, ennenkuin kevään ja kesän muut keikkakiireet koittavat. Nyt koettava pikkukiertue mahtuu maaliskuun sisään ja sisälsi/sisältää viisi vetoa ympäri eteläistä Härmää, Helsingistä Kouvolaan. Syksymmällä Samin remmi saattaa lähteä myös ulkomaan keikoille, ja tuo remmihän on, kummallakin nyt julkaistulla albumillakin soittava ydintrio Janne Haavisto (rummut), Linde Lindström (kitara) ja Burton Puurtinen (koskettimet).

Ennen rundin avannutta Tavastian nykäisyä olin ehtinyt kahlata uutuuskiekon tasan kahdesti läpi. Ja todeta, että levy aukeaa, ystävällisesti ja umpirehellisesti ilmaistuna, huomattavasti hitaammin kuin Samin esikoinen. Biisimateriaali ei kautta linjan ole esikoisplatan vahvuuksissa, mutta huippuhetkiäkin löytyy isommin etsimättä toki muutama. Levy on tuotettu Samin itsensä ja Erno Laitisen yhteistyöllä, mietitytti vain albumia kuunnellessa, että olisiko sille osastolle joku ulkopuolinen katse tai peräti korva tehnyt hyvää. Levyn ulkoinen paketointi eroaa esikoisrieskan vastaavasta hyvinkin raikkaalla tavalla, B-elokuvahenkisine kansitaiteineen, mutta sisäisen paketoinnin eli musan ylöspanon olisi suonut eroavan huomattavasti enemmänkin. Ja miten tämä kaikki sitten siirtyikään livetilanteeseen?

Tavastian napakan, tunti ja parikymmentä kellottaneen keikan jälkeen toivoin, että en olisi ryhtynyt rundin avauskeikalle, vaan nähnyt tiukaksi ja ääriammattimaiseksi toki tälläkin vedolla osoittautuneen rykmentin hieman myöhemmin, kun kiertuelämmöt on jo ylhäällä. Jokin nimittäin vaivasi, sekä lavalla, että katsomossa. Näitä näkökohtia jouduimme, asioita keskimäärin hyvin tuntevan keikkaseurueemme kanssa jälkikäteen analysoimaan, että miksi ei ihan välittynyt? Niinkuin juuri tämän remmin keikan kuuluisi välittyä. Oliko kyseessä rundin avaavaa keikkaa vaivannut jännitys? Ja jos, niin miksi, kun miehistö on maapallonsa jo moneen kertaan eri yhteyksissä kiertänyt? Levy on saanut hyvän vastaanoton ja lähtenyt nykytermein asiallisesti myymäänkin, yleisö oli hyvällä jalalla liikkeellä ja Tavastiakin ihan hyvin kansoitettu, joskaan ei loppuunmyyty. Paikoin tuntui kuin Samin bändi vetäisi viimeisiä viimeistelytreenejä, ja yleisö saisi sattumalta olla seuraamassa. Muitakin mielipiteitä-ja aloja saliin ihan taatusti mahtui, ja mahtavaa niin.

Keikka polkaistiin käyntiin ihan tehokkaalla tamppoolla uutuuslevyn nimiraidalla. Ja sanottava on, kun kerrankin pääsee sanomaan, että en muista Tavastian pitkään pitkään aikaan kuulostaneen näin hyvältä ja erottelevalta, illan volyymit oli kuitenkin aika isot. Ja vaikka Tavastia kuulostikin niin hyvältä, että ilahtumaan joutui, niin perinteisellä suomihetteiköllä silti tarvottiin. Toisin sanoen, Burton Puurtisen kiippareiden osalta mentiin kyllä luvattoman monta biisiä, ennenkuin ne saatiin kuulumaan edes auttavasti. Mutta, ei elämässä eikä keikoilla, kaikkea voi saada. Kakkosena ”Silver Or Lead”, aivan kuten albumillakin, ja keskittymiskyvyttömämpi alkoi jo olettaa että no nyt ne soittaa koko kakkoslevyn läpi ja sitten muutaman muun. Mutta ei onneksi, keikka koostui ihan mukiinmenevästi kummankin albumin täsmäraidoista. Uutuuskiekolta kuultiin lyhyellä matikallani rapiat puolet, mutta kuvaavaa jotenkin on, että ”Outermost”-kokonaisuudelta niinikään aika tarkkaan puolet. Eli luotto ykköslevyyn on iso edelleen, toki emme voi tietää kuinka rajattua yhteisen treeniajan löytyminen uusien biisien äärelle on ollut.

Uusista biiseistä komeimmin ja raikkaimmin kulki myös yleisiä tempoja hetken hengähdykseksi alas laskenut ”Down Home”, jota pohjusti Samin ylipitkäksi venähtänyt, mutta ihan hauska stoori biisin synnystä koronasähläilyjen jälkeisissä lentomatkustelumainigeissä, 36 kosteaa tuntia Köpiksen lentokentälle saapumisen ja kotiinpaluun välissä. ”Down Home” rullasi komeana amerikkalaisena heartland rockina, ja määritti suuntaa keikan laadullisesti nousujohteiselle loppupäälle. Pettymys sen sijaan oli ”Crashing Downin” yleisluontoinen rymistely, biisi joka kertoo melko suorasti Hanoi Rocksin romahduksesta vuodenvaihteessa 1984/85. Biisin levyversioon Samilla olisi ollut mahdollisuus koota elossa olevien klassikko-Hanoiden vinyylireunion, raidalla vierailevat nyt jo Michael ja Nasse Suicide, vain Andy jäi puuttumaan. Mutta, vai olinko se vain minä, luukuttiko Lindström ”Crashing Downiin” kovinkin andymäisen soolon?

Korostan, että bändin iltapuhde jäi plussan puolelle, paikoin hyvin, paikoin hiukan heikommin, mutta plussan puolelle. Illan kohokohtia oli esikoisalbuminkin huippuhetkiin lukeutuva ”Rotten Roots”, joka keskisuvannollaan äityi pitkäksi dub-lepposteluksi, lavan taustalakanaan printatun sound systemin hengessä. Oli myös ilo muistuttaa itseään siitä, kuinka tanakka rock’n’roll-rumpali Janne Haavisto edelleen on. Toki mies kannuttaa J.Karjalaisen bändissä hyvinkin erilaista tavaraa, mutta nyt ainakin lähti niin että takarivi tärisi. Encoreina kuultiin kolme lisänumeroa, ja encoreihin lavalle saapuikin se bändi jonka olisi suonut saapuvan alunperinkin. Encoret Sami Yaffa Sound System veti rennon takakenoisesti, niistä ”Down at St.Joe’s” rullasi erityisen upeasti. Ilta päättyi kuten taannoin mies-ja kitara-keikat, Samin ensimmäiseen ikinä levytykseen, Pelle Miljoona Oy-klassikkoon ”Olen kaunis”. Ollaan kaikki. KG

Post Navigation