Last Victorian Death Squad (lv), A Farewell To Words (lv) @ Depo, Riga, LV 09.11.2019
Työkomennus Latvian pääkaupunkiin on ollut yksi vaativimmista pidempäänkin miesmuistiin, joten haave uppoutumisesta Riikan sinänsä ihan virkeään liveskeneen on viikkojen myötä murskautunut kuin daiju asfalttiin. Mutta yhden vähän suopeamman tihkusadepäivän jälkeen oli vielä hintsu energiaa jäljellä, ja jotain oli nähtävä, ellei peräti kuultava. Vakavana ja pitkään harkittuna vaihtoehtona oli käydä yyberöimässä saksalainen, aivan mainio death metal-lana Implore jossain keskustan laitakadun polkupyöräkorjaamon takahuoneessa, mutta ajatuskin dallata sieltä liian myöhään kaiken kastelevassa tihkiksessä takaisin tai odottaa puoli tuntia jossain katulyhdyn alla, että Bolt-Jevgeni noutaa Ford Focuksellaan, ei juuri nyt houkuttanut. Mukavuusalue vei voiton, Riikan vanhan kaupungin kahdesta tärkeimmästä rokkiklitsusta se toinen, eli Depo, kun sijaitsee 200 metrin raahautumisen päässä majoituksesta, samalla kadulla vieläpä. Ja jos on jo hehkuttamani Republika mainio rock’n’rollkellari, niin on sitä myös Depo. Yleisökapasiteetti ja maanalaisuus ovat suurinpiirtein samaa luokkaa, ja kummastakin edellämainitusta faktasta johtuen paikan soundikin pitkälti samanhenkinen, eli viihtyisiä ja umpihämyisiä rokkikellareita kumpikin. Näiden jyrkissä portaikoissa jos kovin flänägäneissä operoi, voi syytellä vain itseään. Valnu-kadun pieni ja intiimi Depo on näistä kahdesta se, jossa Latviassa soittavan härmäbändin voi varmimmin nähdä, Depon tarroilla ja flyereilla vuoratuilta seiniltä ja pylväiltä voi lukea ainakin nimet Demonic Death Judge, Then Came Bronson, Ikkuna, Coughdust ja kymmenet kymmenet muut yritteliäät suomibändit, joista ei kotona välttämättä edes ole kovin moni kuullut.
Depon lauantaiehtoossa soitti kaksi mainiota latvialaisbändiä, ellei peräti riikalaissellaista, jotka molemmat olin relatiivisen hyvin ehtinyt skouttaamaan etukäteen, ja jotka sitäkautta olivat kovankin kiinnostuksen ehtineet herättämään, nimittäin vuonna 2016 perustettu voimatrio A Farewell To Words, ja vasta toissavuonna aloittanut, pöyhkeän komeasti nimetty Last Victorian Death Squad. Ensinmainittu soittaa raskaskätistä instrumentaali-post rockia, jota voisi paikoin kuvailla shoegazeksi, paikoin post black metalliksi, ja paikoin vain aivan älyttömän taidokkaaksi musiikiksi. Itse vierastan näitä genrehommia kuin spitaalisen kättelyä, jätettäkööt genrepilkkujen viilaamiset maksetuille rocktoimittajille. Hyvä musa on hyvää, ja huono huonoa. LVDS on Latvian Ride ja Riikan Oasis, ei epäilystäkään, se ilmoittaa virallisestikin kumpaisenkin esikuvakseen, ja liittää kylkeen vielä The Jesus and Mary Chainin ja My Bloody Valentinen. Viimeistään Depon napakan gaze-illan jälkeen oli selvää, että Latvia on erittäin varteenotettava eurooppalainen rockmaa, jonka skenejä ja suuntauksia pitää muistaa seurata vielä täältä lähdettyäkin. Balttialaiseen tapaan instrumentaalinen post rock on nyt näillä nurkin kova juttu, bändejä on kovissa nousuissa olevan Tesan jäljissä syntynyt kuin mikrosievertejä Pripiyatissa. Instrumentaalinen louhinta on näissä kieli-issueiden maissa nerokas valinta, ei tarvitse päättää, laulaako latviaksi vai venäjäksi, laatusludge tai -gaze ei sanattomana loukkaa ketään. Pitkin Eurooppaa kiertävä Tesa on muuten tokikin pitänyt täällä katsastaa pariinkin otteeseen, mutta eivät ole askelmerkit / vapaapäivät osuneet yksiin.
Depon illassa oli paikan piskuisilla lauteilla helposti kaksi otantaa koko Latvian Top20-bändilistalta samaan aikaan. Tämän maan rockparhaus tulee tällä hetkellä ja ohuehkollakin asiantuntemuksella metallista ja post rockista. Illan avasi trio A Farewell To Words, jolta löytyy plakkaristaan vuoden 2017 ”Going Over The Top”-EP ja viimevuotinen lyhyt-LP tai pitkä-EP, miten vaan, ”Matter of Heart”, edeltäjäänsä keskittyneempi ja raskaskätisempi. Pelkästään jälkimmäisen levytteen avausraita, filosofiskurko Carl Jungin legendaarisella puheäänitteellä alkava ”Thin Thread” oli syy jo sinänsä raahautua 200 metriä Depoon. Eikä jalkojen toistaiseksi kantaessa edes tarvinnut varsinaisesti raahautua. ”Thin Thread” kulki livenä vielä EP-versiotakin eeppisemmin, ja nousi ensisoinnuillaan AFTW:n 45-minuuttisen setin vääjäämättömäksi kohokohdaksi. Varsinkin kitaristi Oskars osoitti olevansa aivan huippuluokan tyylikäs ulvottaja, ja trion ehdoton musiikillinen nokkamies. Väliin tuntui, että viehättäva basisti Jana putoaisi kyydistä, mutta kyseessä lienee olleet vain levytyksiä hitaammat sovitukset ja jonkinlaiset monitoroinnin kuuluvuushaasteet. Miksaustiskin takana koko illan lakonisoinut, lohjalaisen varaosakauppiaan oloinen hesseli pelasi kiertävän soundin kanssa upporikasta ja umpiköyhää, niinkuin näissä lajityypeissä kuuluukin. Juuri kun tuntui, että justkohtsilleen purskahtaa hemoglobiinit leppereistä, niin äijä otti homman hallintaan. Varsinkin Last Victorian Death Squad, samaisen äänenpaineen mittaajan alaisuudessa, soitti niin kovaa että uskoin, korvatulppien unohduttua kämpille, että galloni halgeaa. Vaan ei. Arvostan. Ja siis, jatkossa varmasti vielä lujemminkin yhteenhitsautuva, mainio nuori A Farewell To Words luukutti niinikään yli kymppiminuuttisen ”Reflectionin” niin vakuuttavasti, että aion seurata bändin tekemisiä kotoisassa musacornerissani jatkossakin.
Iltaa jatkoi ilmoitetussa aikataulussa Last Victorian Death Squad, brittisolistilla varustettu latvialaisbändi, joka vaikuttaa olevan ns. nousuissa. Solistin passilla on viimeaikoina siunaantunut muutamia keikkoja Pikku-Britanniaankin, ja jatkoa varmasti seuraa. Laulumies Bradley, joka vaikuttaa vastaavan myös biiseistä, on sekoitus Richard Jobsonia ja Liam Gallagheria. Joraa ja pomppii williwatussina kuin Jobbo, laulu lähtee alakautta ja nasaalissa kuin Liamilla, ja tamburiinin hakkaaminenkin on jotenkin tutun oloista. Ilmoittamistaan esikuvista LVDS muistutti ainakin tällä keikalla ehdottomasti eniten mainiota Ride-orkesteria, jolla toki on ne tuttuakin tutummat Oasis-yhteydet. Ja kun Ride on edelleen näkemättä, niin oli oikeastaan aika mahtavaa löytää ex tempore Riikan illassa omillaankin laadukas vara-Ride. Moni LVDS-biisi olisi jopa voinut olla Oasis-kataloogista, eikä edes miltään B-puolikokikselta, mikä on paljon sanottu. Eniten esikuvien suuntaan keikkasetissä kumarsi viime vuoden elokuussa julkaistulta esikoisalbumilta ”LVDS” kuultu ”Acid Days”, joka nimeään myöten kuulosti juurikin siltä Britannialta jonka itse parhaiten tunnen, eli shoegazen synnyn ja Britpopin kultakauden aikaiselta, 90-luvun lopun saarivaltakunnalta. Selvästikin keikkahitiksi tarkoitettu ”The Devil Got The Best Tunes” tuntui bändin biisiseurassa peräti renkutukselta, sitä varmastikin on kiva soittaa alun kitarakierrätyksineen. Mutta kova laji sinänsä, LVDS soitti urheasti ehdottomasti kovimmat raitansa keikan ekaan kolmannekseen. Levytettynä Last Victorian Death Squad on huomattavasti noisempi kuin keikalla, joten onneksi en antanut levytutustumisen liiaksi häiritä, livenä bändi osoittautui todella mainioksi brittipopkokoonpanoksi, jolla voi olla ihan tietä edessäkinpäin. Takanapäinhän sitä ei edes vielä hirmuisesti ole. Riikan vanhan kaupungin mainion rokkiklitsu Depon tuikilauantainen lauantai-ilta todisti jälleen, että keikkaharrastukseen kannattaa suhtautua isolla intuitiolla. Sitä seuraamalla, ja marraskuista tihkusadetta välttelemällä pääsee jo pitkälle, plaadullisen livemusan ääreen. Täällä KG, Riika, Latvia.