Laibach (slo) @ Pakkahuone, Tampere 26.03.2012
Vastavalmistuneen scifielokuvan ”Iron Sky” tekijät olivat saaneet scoremusiikin tekijöiksi rainaansa itse Slovenian junttalegendan Laibachin, ja elokuvan ensi-iltajuhlistus toi bändin kahdelle keikalle Suomeen. Itse leffa nähtiin alkuillasta ja totesin sen olevan kaikesta ennakkohehkutuksesta huolimatta hyvinkin keskinkertainen amerikkalaismallinen B-elokuva, teknisesti komea toki. Laibachin score toimii kyllä ja tuo leffalle katsojia pelkällä olemassaolollaan, mutta itse odotin siltä enemmän raskautta ja laibachmaisuutta. Monin paikoin se on nyt kovinkin klassinen elokuvascore.
Edellisen (ja ensimmäisen) kerran olin nähnyt Laibachin elokuussa 2005 Tavastialla ja onnistunut tässä välissä olemaan näkemättä peräti neljä vetoa Suomessa. Bändi asteli lavalle parisenkymmentä minuuttia ilmoitettua aiemmin ja aloitti neljällä biisillä aivan olemassaolonsa alkupäästä (bändihän perustettiin vuonna 1980 Ljubljanassa monitaiteelliseksi koelaboratorioksi). Nämä pitkät ja varsin ambientit tunnelmoinnit ottivat mahtisiivun keikan alusta ja ehdin jo pohtia, että käynnistyyköhän tämä koskaan. Yleisökin oli melko kylmää alussa ja keskittyi nesteyttämään salin takaosassa. Lavan edessä oli hyvin tilaa ja bändin pääsi näkemään läheltä. Yksi tosifani totesikin, että on uskomatonta nähdä tämä bändi lähes kosketusetäisyydeltä. Keikan keskimmäinen kolmannes vietettiin sitten ”Iron Sky”-tunnelmissa. Taustaprojisoinnissa pyöri kuvia leffasta ja bändi soitti tukun siihen tekemiään biisejä. Näistä parhaan muistijäljen jätti ”Under the Iron Sky”, joka myös lopullisesti sytytti yleisön, kuinka ollakaan. Kovin moni oli paikalla tietenkin elokuvaa juhlistamassa ja sai bändin kaupan päälle. Meininki ja tunnelma kohosi huomattavasti, mutta kun elokuvaluuppi lähti pyörimään kakkosrundia, kävi taas mielessä että milloin tämä keikka oikein alkaa.
Mutta lähtihän se Balkanin sotakone lopulta käyntiin, pitkän kiusaamisen jälkeen. Vuoden 2003 ”WAT”-albumilta poimittu ”Tanz Mit Laibach” käynnisti keikan parhaan ja viimeisen kolmanneksen. Ja loppu olikin sitten pelkkää juhlaa. ”Alle Gegen Alle” siihen perään ja koko alun kuivakkuus oli unohtunut. Tutuilla militaaritunnelmilla juntattiin loppuun asti ja ainakaan omiin korviini ei ole koskaan Pakkahuone kuulostanut näin hyvältä. Soundi oli kuulas ja selkeä. Encoreita kuultiin pari, niistä tärkeimpänä ”Leben heist Leben”, ja puolisentoistatuntinen veto oli paketissa. Ja loppuosansa takia hyvin olikin. Laibach malttoi myös jättää ne isoimmat coverhitit soittamatta, ja mainiota niin. Ja kun tämän rundin päätyttyä jättävät leffaan sävelletyt poplaulut ohjelmistosta pois, niin seuraavaa vierailua odotellessa. Kaiken kaikkiaan bändi on nyt soittanut Suomessa 10 keikkaa ja tulee varmasti vielä monesti.
Keikkaguru SUOSITTELEE kuunneltavaksi Laibachin mainion Beatles-coveralbumin ”Let it Be” (1988). Joskin, jos orkesteri ei ole lainkaan tuttu, kannattaa tähän tärkeään Rammsteinin ja monen muun bändin esikuvaan aloittaa tutustuminen klassikkokiekosta ”Opus Dei”. KG