Kauko Röyhkä & Narttu, Kosmikud (est) @ von Krahl, Tallinna 28.09.2012
Voiko olla sattumaa (ei, ei voi olla), että viimeksi kuluneen vuoden aikana kolme kovinta kotimaisen bändin vetämää keikkaa ovat kaikki tapahtuneet Tallinnassa, olleet suomirockin konkareiden kokoonpanoja ja kahdessa näistä bändeistä on lavalla ollut kitaristi Tommi Viksten. Mainitut keikat ovat olleet J.Karjalaisen Polkabilly Rebelsien veto RockCafessa, Sielun Veljet samaisella lavalla ja nyt Kauko Röyhkä Narttuineen Vanhan Kaupungin von Krahl-baarissa.
Röyhkä ilmoitti keväällä tekevänsä Nartun kanssa muutamia kesän festarikeikkoja, ja nyt paluu sai jatkoa syksyisellä klubikiertueella. Ja jos yhden suomirockin kautta aikain kovimmista kokoonpanoista haluaa nähdä vielä yhdessä, se kannattaa tehdä nyt lähiklubillasi, jatkoa nimittäin ei tiettävästi ole luvassa. Itselläkin päätös rantautua Tallinnaan juuri tänä viikonloppuna hakemaan ns. täyttä lastia, päivittyi lopulta juuri Narttu-keikan takia. Bändi esiintyy tällä kiertueella pitkälti 80-luvun aivan lopun kokoonpanossaan (1988-90), ryyditettynä kitaristi Jarmo Heikkisellä, joka soitti aivan ensimmäisessä Nartussa 1981 ja uudelleen 1985-86. Ja ne muuthan ovat itse Kaukon lisäksi siis Mats Hulden (basso), Heikki Tikka (rummut), Tommi Viksten (kitara) ja Pekka Gröhn (koskettimet). Aikamoisen taitava poppoo nimittäin. Varsinkin kitaristien Heikkinen ja Viksten vuoropuhelu on upeaa seurattavaa, ja kyllähän se on todettava että Viksten on koko maan parhaita ja tyylitajuisimpia kitaristeja, varsinkin puoliakustisella operoidessaan. Miehen soittoa bändissä kuin bändissä voisi katsella ja kuunnella erittäin pitkiä pätkiä ja usein.
Soitto pärähti käyntiin peritallinnalaiseen tapaan vasta lähempänä puoltayötä, täällä kun ei porukat tahdo ennen yhtätoista oikein jalkautua kaupungille, on viikonloppuiltoina päädytty soitattamaan bändejä erittäin myöhään. Muistanpa nimittäin odotelleeni jenkkiläisen Tragedyn vetoa samaisessa von Krahlissa pitkään, pitkään ja kun yöyhteen mennessä ei tapahtunut mitään, oli vain antauduttava seuraavan päivän töille ja jätettävä bändi väliin. Suomessa asiat ovat sikäli paljon asiallisemmin, että moni paikka (viimeksi nyt Helsingin Bar Loose) on siirtynyt jo ns. mannereurooppalaisiin soittoslotteihin, jotka palvelevat myös työssäkäyvää kansanosaa, jolla nyt järjen mukaan on eniten varaa keikoilla rampata.
Ja sekin vielä, että eihän von Krahl (siis alakerran baarilava, jolla tänään soitettiin) ole varsinaisesti kauhean hyvä keikkamesta. Hienot puitteet ja tunnelmallinen paikka sinänsä, ystävällinen henkilökunta ovimiehet mukaanlukien ja päivisin hyvää ruokaakin, mutta lava on hirvittävän pieni, parvi leikkaa soundin tylysti poikki ja yleisölle on leveyssuunnassa tilaa, mutta lavan edessä ei juuri nimeksikään. Yläkerrassa on toinen lava hiukan isommassa salissa, jossa olen nähnyt huiman keikan Swans-yhtyeeltä, ja sen urani kovaäänisimmän samalla. Tutisi nimittäin blogistiikkapäälliköllä puntti. Ja käsittääkseni muillakin.
Itse keikka alkoi (äskenmainittuja syitä sivuten) likipitäen karmaisevan huonoilla soundeilla ja etenikin niin puoleenväliin, mutta sitten miksaaja sai talon hengestä kiinni ja loppukeikan äänenpäine olikin sitten erinomainen, ja Narttu soi kuulaasti ja erotellen. Varsinkin Mats Huldenin käsittämättömän komeat bassolinjat murisivat niinkuin ne aikoinaan murisivat niillä puhkisoittamillani klassikkolevyillä, ja jo mainittu kahden kitaran vuorottelu tuli sekin loppukeikalla komeasti läpi. Ei voi nimittäin olla kauhean helppo miksattava tämä von Krahl, tila on kivinen, lyhyt ja korkea ja miksaustiski on parvekkeen alla.
Nämä kuultiin: 1. Ennen olin kokonaan toinen, 2. Nivelet, 3. Talo meren rannalla, 4. Maa on voimaa, 5.Ruosteinen kuu, 6. Paha maa, 7. Majavalakki, 8. Mieluummin vanha kuin aikuinen, 9. Kovat pojat, 10. Onnenpäivä, 11. Ihmelapsen viimeiset hetket, 12. Lauralle, 13. Vihaiset miehet (Marat Marat), 14. Onnellinen laiva ja encoreina Pikku enkeli, sekä Kanerva.
Eli hulppea katsaus suomalaisen rockin kovaan ytimeen. Jos en ole tätä koskaan aiemmin sanonut, niin sanonpa nyt, että kyllä vuodet 1984-87 olivat huimaa aikaa suomalaisessa rockmusiikissa, aikaa jollaista ei enää tule. Ja Röyhkä oli sen aikakauden aivan kärkinimi biisintekijänä, sanoittajana niin aikaansa edellä että moni ei ole saanut vieläkään kiinni. Narttu soitti tänään siis noin tuntisen setin ja sai porukassa kyllä liikettä aikaan. Käsittääkseni Suomesta oli tullut paikalle aika paljonkin kovan linjan Kauko-diggareita ja noin puolet porukasta lienee tullut taloon illan pääbändin eli eestiläisen Kosmikudin takia. Jonka miehistö on erittäin kovaa ja tunnustavaa Röyhkä-diggailijaa, jopa niin että bändi perustettiin aikoinaan Nartun innoittamana.
Itse olin nähnyt Kosmikudin aiemminkin ja uskalsin odottaa kovaa vetoa, ja sellainenhan sieltä tuli. Bändin muista varhaisvaikuttimista lienee paikallaan mainita Joy Division ja Nick Cave. Minun korviini Kosmikud muistuttaa eniten ehkä kombinaatiota New Model Army ja Killing Joke. Eli melodinen tummuus on homman nimi. Ja upeita biisejähän näillä äijillä on, ei pääse mihinkään. Ja kun ikää bändinäkin on jo 13 vuotta, niin homma toimii ja yhteissoitto kulkee. Kosmikud on esiintynyt monesti Suomessakin ja Kaukon ohella se toinen kaveribändinsä on Viikate, kolmas tummenpien vesien tulkki. Kova keikka Kosmikudilta(kin) siis. Kello oli bändin lopetellessa jo taatusti lähempänä kahta, mutta jatkaahan yötä piti sitten takahuoneessa suomalais-eestiläisenä kaljoittelumaaotteluna, joten aamuviidestä taidetaan puhua kun pääsi könyämään majoitukseen. Mutta eipä siinä, odotetun kova keikkailta, kannatti lähteä ihan kauempaakin. Ja kyllä Kauko Röyhkä ja Narttu tulee samaan tänä syksynä vielä meikäläiseltä toisenkin merkinnän, on nimittäin niin tärkeä ryhmä ja niin lähtemättömän vaikutuksen aikoinaan tehnyt. KG