Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Archive for the tag “Paul Ferguson”

Killing Joke (uk) @ The Circus, Helsinki 04.05.2012

Helsingin rokkiklubikartta sai kauan odotetun ja mainion lisäyksen keväällä 2009, kun Kampin The Circus avattiin. Ilahduttavasti paikka on pysynyt pystyssä jo kolme vuotta, ja toivottavasti pysyy vastakin. Itsellä kesti kuitenkin mainitut kolme vuotta päästä ensimmäisellekään keikalle Circukseen. Vaan eipä siinä, tulipahan korkattua laatukeikalla ja maailmanluokan orkesterilla. Illan nimi oli Killing Joke.

Syksyllä 1978 Lontoon Notting Hillissa perustettu Killing Joke on paitsi tehnyt jo 34 vuotta laadukasta uraa, myös vaikuttanut niin pitkään listaan tärkeitä bändejä maailmalla, että ei esim. tässä riitä palstatila eikä lukijan hermo. Itse olin nähnyt Killing Joken edellisen (ja valitettavasti vasta ensimmäisen) kerran Ilosaarirockin päälavalla 2009. Silloin vedettiin kompakti tuntinen festarisetti kirkkaassa päivänvalossa, mikä ei  yhtään onnistunut haittaamaan bändin tummaa, hypnoottista toimitusta. Kun sitten joukkio asteli Circuksen lavalle, tunne oli kuin kotiin palatessa. Kaikki hyvin. Laulaja Jaz Colemanilla tutusti naama maalattuna mustavalkoiseksi, tutut ”korjaamohaalarit” päällä ja basisti Martin ”Youth” Gloverilla mainittua tuttuakin tutumpi aurinkolippa päässä. Aseet tanaan ja rumpali Paul Fergusonin tulikomennolla liikkeelle. Soundit olivat lähes valmiit ensitahdeista, valtava lediseinä toisti bändin nimeä ja avaava biisi oli esikoisalbuminkin (1980) aloittava ”Requiem”. Homma samantien kasassa, ja keikan edetessä meno vain parani.

Yleisö oli jäyhää ja kylmää muutamat ensimmäiset numerot, mutta hämmentävän varhaisvaiheeseen settiä sijoitettu iso hitti ”Wardance” (ehkäpä bändin tunnetuin biisi) alkoi saada liikettä niveliin. Bändi on ilmeisen ylpeä tuoreesta albumistaan suomalaiselle Spinefarm-yhtiölle, ”MMXII”, siltä kun on kuultu kiertueen kestäessä peräti viittä biisiä per ilta. Niistä ainakin itselleni putoili parhaiten ”Corporate Elect”. Keskellä settiä kuultu, esikoisalbumin sessioista peräisin oleva, hypnoottinen ”Change” oli muutoin meikäläiselle se illan tarkin ja kovin veto.

Keikka oli pitkän Euroopan-kiertueen toiseksi viimeinen, ja sehän kuului soiton täsmällisyytenä ja hioutuneena ilmaisuna. Vain laulusoundissa oli toivomisen varaa, mutta eipä se nyt tätä bändiä kaada, Jaz kun ei muutenkaan ole laulajana mikään Ronnie James. Mutta kitaristi Geordie Walkerin soitto esimerkiksi tuli läpi isosti ja kuulaasti. Ja mainita pitää, että toki muutamin tauoin historiassaan, Killing Joke kiertää alkuperäiskokoonpanollaan vuodelta 1978. Hattuni nousee korkealle. Nyt keikkakokoonpanoa ryyditti vielä sessiokosketinsoittaja. Killing Joke malttoi olla varmaankin toista minuuttia lavan takana, ja antaa yleisön oikeasti pyytää lisää, ennen niitä kahta pakollista encorea, jotka olivat kyllä sitten pelkkää juhlaa eli ”The Wait” ja aivan sen esikoisimman EP:n avannut ”Turn to Red” eli todellinen juuribiisi.

Henkilökohtaisesti iltaa laimensi vain äärimmäinen uupumus raskauttavasta työviikosta, ja siihen kylkeen orkesterin myöhäinen aloitusaika. Joten omiani olivat ongelmat tänään. Ensitutustuminen The Cirkukseen oli pelkästään positiivinen. Vihdoinkin Helsingissä on kansainväliset mitat täyttävä keikkamesta, myös fiilikseltään ja ylöspanoltaan. Paikka toi mieleen esimerkiksi Lontoon Islington Academyn. Valot toimivat, baarit on oikein sijoitettu, ja jokapuolella on juuri sen verran ylimääräistä tilaa, että varpailleastujaa on vähemmän kuin keskimäärin. Tila on avara ja ainakin nyt soundi oli hyvä. Ja mikä ehkä parasta, ilmastointi toimii, paikka ei perspiroidu sillä henkeäsalpaavalla tavalla kuin vaikkapa Nosturi, Tavastiasta puhumattakaan. The Circus asettuu tilana sellaiseen väliin, että nyt Helsinkiin voidaan tuoda hiukan isompiakin bändejä klubikeikalle, ilman että tarvitsee mennä turhautumaan puolityhjään Jäähalliin tai kolistelemaan Kultsan betoniseinille (joiden ongelma keskenolevassa remontissa uskoakseni ratkeaa). Tosin Circuksen valoista vielä se, että miksaustiskin välittömään etuosaan jumittaneelle ainakin ylimmän lavarackin heittimet porasivat suoraan päästä läpi. Että jos jollakulla uskonveljellä/sisarella piili epilepsia, niin ei välttämättä piile enää. Itselläni ei näköjään piillyt. Enkä siksi osannut oikein häiriintyä, pitäähän maailmanluokan liiterissä olla tuntuvat valot.

Vielä pitää kehaista The Circuksen maahantuontitoimintaa, joka osoittaa sitä niin kutsuttua siviilirohkeutta. John Cale esim. piti olla Circuksen lauteilla nyt toukokuussa, mutta siirsikin kiertueensa syksyyn. Erittäin vaikea artisti kapasiteetiltaan näin isoon paikkaan. Samoin kevään molemmet venäläisvieraat Mumiy Troll ja Korol i Shut. Pitää arvostaa, että vaihtoehtoja tarjotaan. Kunhan ei Circus äidy yrittämään liian vaikean kautta, eikä joudu ”vaikeille” artisteille nakkaamaan liian korkeaa lipunhintaa.

Keikkaguru SUOSITTELEE kuuntelemaan Killing Joken vuosien 1979-81 John Peel-sessioita (”The Peel Sessions 79-81”), nuori bändi innoissaan antamassa parastaan tuoreeltaan syntyneistä biiseistä, jotka viitoittivat isosti suuntaa koko New Wave-skenelle.

Post Navigation