Sluta Ljug (swe), Korupuhe, Valinta, Naakan Kosto @ Lepakkomies, Helsinki 22.01.2026
Aivan tavallisena puolitipattoman tammikuun torstai-iltana oli saapunut Helsingin uugee-pyhättö Lepakkomieheen elikkäs Lepikseen hyvinkin ilahduttava määrä porukkaa, illan teemana ollen hardcore ja ylipäänsä nopeatempoinen punk. Hoocee-illan ennalta mainostetusta line-upista kotimais-helsinkiläinen Plasma oli joutunut tuntemattomasta syystä peruuttamaan keikkansa, mutta niin vain saatiin pikahälytyksellä lauteille paikkaamaan järvenpääläis-pääkaupunkilainen trio Naakan Kosto, joka on operoinut nopean ja melodisen seiskaseiskan parissa jo vuodesta 2012. Tehokkaan 20-minuuttisen ilon kautta paiskannut Naakan Kosto on bändi, josta näin ensinäkemälläkin oli ihan mahdoton olla tykkäämättä, en tosin edes yrittänyt. Alle kaksiminuuttisia melodisia napakkuusralleja, ironiaa ja huumoria teksteissä ja soitto kulkee, myös niiden biisien kohdalla joita ei vielä oltu (mukamas) keikkakuntoon hiottu. Miten voi olla diggaamatta triosta, joka päättää keikkansa 1’47” ”Pakkohoito”-EP:llään kellottavaan raitaan ”Timo on kusipää”. Tunnen monta Timoa jotka ei ole, mutta en kyllä epäile mainion paikkokeikan laatineen Naakan Koston näkemystä yhtään. Pikahälytysvedot ja illan avaussellaiset, avaussoundeilla, ei koskaan ole helppoja, mutta Naakkis ei antanut minkään häiritä. Vihaan sanaa asenne, mutta näillä se on kohdillaan.
Illan ulkomaanvieraan, Ruotsin Mariestadista saapuneen punk-trio Sluta Ljugin Suomen-visiitin ympärille kasatun minirundin oli ymmärtääksemme kokoonkutsunut ja järkkäillyt varkautelainen Valinta-orkesteri, joka saikin seuraavana soittovuoron. Levytettynä, pari tosi kovaa EP:tä julkaisseesta Valinnasta tulee mieleen 80-luvun stadilainen hardcore-legenda Varaus, mikä ei ollenkaan ole huono tai kummaltakaan pois oleva mielleyhtymä. (Muistattehan, ”Tuomittu elämään”-EP metallisesti kirskuvaa hooceeta lananneelta Varaukselta, josta sittemmin kehittyikin Suomen eka oikea speed metal-bändi Vendetta. Golden days.). Livenä toki, ja kuinka ollakaan, Valinta on vielä lyhytsoitoillaankin ilmenevää paiskontaa raskaskätisempi ja paketoi aivan pokkana menemään yhden parhaista punk-vedoista miesmuistiin, tai vähintäinkin mieslähimuistiin. Keikkatilanteessa voimakkaasti crustahtava bändi operoi sikäli tummilla sävyillä, että aletaan jo tarpoa black’n’speedin lähimaastoissa, mutta homman nimi pysyy silti asianmukaisesti hardcorena. Ei mitään hajua, mitä Varkauden trio noin niinkuin otsikkotasolla soitti, mutta jos kiinnostelee suomalaisen hardcoren korkea nykytaso, ehkäpä jopa korkein sitten 80-luvun klassisten aikojen, kannattaa tai kandee kaivaa soittoon Valinnan ”Jännitteet kasvaa”-EP. Tämä rykmentti on pakko nähdä uudestaan. Ja hei, kuinka moni ulkona tuolla soittaa (laulettujen tsibaleiden kylkeen) instrumentaalicrustia? Arvostan.
Seuraavaksi vuoron sai helsinkiläinen Korupuhe, melodista suomipunkiaan napakan parikymppisen toimittanut kvartetti, solistivastuussaan energinen Maria, jonka vokalisointia on kuultu vuodesta 2008 alkaen myös umpilegendaarisessa Vivisektiossa. Joka on muuten sekin, ja kuinka ollakaan, edelleen näkemättä. Korupuhe avasi räyhäkkäästi, hieman ylipitkän alkunauhan jälkeen, vihaisella ”Näin on hyvä”-EP:nsä nimiraidalla. Toni Kettisen (myös Blossom Hill ja Karkaisu) Flying-V soi räyhäkkäästi, metallisestikin, ja niin päätyi Korupuhekin soittamaan keikkansa levytyksiään huomattavasti raskaskätisemmin. Illan volyymikin nousi pikkueksponentiaalisti, mutta hyvin Lepiksen matala ja käytävämäinen soittosali asiaintilan kesti. Muutakin on täällä toki todistettu, mutta kaiken kaikkiaan piti oikein itsekin ihmetellä menemään, että miksi Lepiksessä tulee käytyä niin (liian) harvoin, vaikka ohjelmisto on Stadin ehdottomasti tykeimmästä päästä ja rokkiklitsuna Lepakkomies on ihan niinkuin ulkomailla oltaisiin, mikä on käytännössä aina hyvä.
Ja on se nyt perseestä, että jo Korupuheen sinänsä mainion ja korkeaoktaanisen vedon aikana piti alkaa kelloa vilkuilemaan, että pääseehän Ruotsin trio aloittamaan ajoissa, että taas vastaavasti itse ehtii Helsingistä arki-iltoina aivan liian aikaisin lähteviin liikuntalaitteisiin. Mitään järkevää kun ei puolenyön jälkeen oikein lähde pohjoissuuntaan, niin että voisi olla arkiaamuna suhteellisen säädyllisesti hoitamassa velvoitteita. Maakunnissa on mukava budjata, en päivääkään vaihtaisi pois, mutta yhtään sivistyneemmässä maassa himaan pääsisi läpi yön.
Illan päätti ymmärtääksemme ensimmäisellä Suomen-keikallaan ollut Sluta Ljug (kielitaitoisempi popjonne heti kääntämään että ”lopettakaa valheet”, mitä tulee siis bändin nimeen). Ei-vielä-niin kovin vanha trio tulee siis Mariestadista, jossa (olutjonnet tietää) on muuten Ruotsin asiallisin iso panimo. Bändillä on vyöllään kolme kovaa EP:tä ja yksi sinkku, jotka kaikki tuli ennen keikkaa relatiivisen tarkkaan opiskeltua läpi. Alkoi tulla näetsen Bandcampin ilmaiskuuntelulimitterit vastaan, ja toki reilua niin. Varsinkin vuoden 2022 esikoiskiekko ”Kattguld”on todella räyhäkäs pikkurieska, ja oma suosikki orkan tuotannosta. Bändin nokilla bassottelee ja huutaa Emma Berggren, rinnallaan kitarassa ja stemmoissa Kim Lilja, takalinjat takaa Peter Muller. Homma, sovittuun kellonlyömään 22.30, raivoisasti käyntiin vuoden 2023 ”Hybris & Självhat”-EP:n avausraidalla ”Paniksyndrom”. Yhteissoittonsa kovaksi hioneen, mutta jotenkin ymmärrettävästi ehkä hieman tunnustellen aloittaneen Sluta Ljugin matsku alkoi keikan edetessä kuulostaa levytettyä tavaraa jossainkin määrin monotonisemmalta, ja mietin että miksi. Biisit sinänsä eivät muistuttaneet liikoja toisiaan, mutta kyse oli Emman lakonisesta tavasta laulaa. Eli aina kun Kim Lilja koki kertseissä huutaa stemmahuutoa, homma raikastui saman tien.
Räyhäkkään avauksen jälkeen kiinnostavaa vaihtelua settilistaan toi ”Brinn!”-EP:n nimiraita, joka on todella kova styge, eikä häviä toisaalta saman levyn ”Inte alla Män”:lle yhtään. Sluta Ljug luokittelee itsensä feministiseksi raw punk-bändiksi, ja sitä se taatusti onkin, kun yhtään kaivautuu biisien teksteihin otsikkoa syvemmälle. Tällä kertaa, ja korostan tällä kertaa, Sluta Ljugin vedosta tuli nähtyä rapia puolet, onneksi siinä ajassa olennaisin bändin laadusta ja olemuksesta tuli välittyneeksi. Sitten alkoivat yllämainitut ja turhauttavat transportaatiopoliittiset kysymykset nousta niin kuumiksi, että oli pakko syöksyä matkaan. Sluta Ljug jatkoi puolestaan matkaansa Turkuun ja sittemmin Jyväskylään yhdessä Valinnan ja Korupuheen kanssa. Paikallista tulitukea tulevat antamaan lisäksi Hengitys Turussa ja Konventio Jyväskylässä. Ensi kertaan siis Sluta Ljug, ja oikeastaan kaikki muutkin Lepakkomiehen tammikuisen torstai-illan tanakat tamppaajat. KG