Monolith (rs) @ Bar Haukka, Kotka 27.06.2024
Serbialaista stoneria, tai minkään muotoista hard rockia, ei näissä pajukoissa livenä kuule ihan joka päivä. Toimeen ja tilaisuuteen oli siis helppo päätös tarttua, kun sekä Serbian Novi Sadista matkanneen Monolithin, että omatkin matkat osuivat sattumoisin samalle illalle Kotkaan. Samalla avautui mahdollisuus ensikatsastaa kaupungin ainoa oikea rokkiliiteri, nimittäin likilegendaarinen Bar Haukka.
Kun perustaa bändin maassa, joka ei ihan järjettömällä sykkeellä sylje kokoajan maailmaa kiertäviä menestysartisteja, saattaa tulla nimenneeksi bändinsä ei-niin-ainutlaatuisella tavalla. Suoratoistopalvelut tunnistavat maailmalta vaivatta kolmisenkymmentä Monolithia, joten sekaannusta ei voi kokonaan välttää, ja taatusti jokunen asian äärelle eksyjäkin jää eksymättä. Serbialaisen Monolithin musiikki ja tanakka toimittaminen tekevät kovasti käytetylle nimelle onneksi pelkkää kunniaa. Bändi kuulostaa, ainakin levyllä, monoliitilta. Triolla on vyönsä alla yksi kokopitkä viime vuodelta, ”Five Stages of Grief”. Ja kyseiseltä platalta toki valtaosa kuultiin, Haukan rapian tunteroisen kellottaneessa setissä. Kolmantena soitettu, psykedeelisin sävyin hitaasti avautuva kiekon päätösbiisi ”Acceptance” soi komeasti, mutta niin soi oikeastaan koko Monolithin omien biisien repertuaari. Illan setissä tunnelmallisimmin jyräsivät myös ”Denial” ja vaikkapa ”Bargaining”. Vain viisibiisinen esikoisalbumi on vahvaa kamaa, ja todistaa jälleen, että genre kuin genre, niin katsetta tai korvaa kannattaa kallistaa myös rockin itsestäänselvien mahtimaiden ulkopuolelle. Esimerkiksi juurikin Itä-Euroopassa on aina ollut todella kova harrastuneisuus stoneriin, jälkigrungeen ja moniin myöhemmän metallin muotoihin, ja kun jaksaa tutustua, ottaa selvää ja kaivella, on helppo löytää maailmanluokan bändejä. Kaikki eivät koskaan pääse minnekään, mutta piskuisen kotkalaisyleisön edessä Monolithilla oli iso ilta, se soitti ensimmäisen ikinä keikkansa Serbian ulkopuolella, selkosuomeksi viitottuna ensimmäisen ulkomaan vetonsa. Olin paikalla. Bar Haukan nykäisy toimi ikäänkuin treenisessiona kahta päivää myöhemmin koittavalle vedolle Kotkan torilla, ja siinä välipäivänäkin bändi tempaiseen keikan, senkin Kotkassa. Ensimmäinen minirundi ulkomailla, ja kaikki keikat samassa kaupungissa. Arvostan.
Tismalleen kello ennakkoilmoitettu 22.00 bändi nousi Haukan retrosti pojottaviin myötävaloihin, ja tamppasi aivan tehokkaan tuntisen, vaikka ystävällisimminkin laskien yleisöä oli 15 henkeä ja siitäkin osa tyttöystävää ja keikan järkkääjää, kuten aina tämän kokoluokan tapahtumissa. Monella tapaa tällaiset vedot, jossa pikku yleisö pääsee ikäänkuin bändin (laadukkaisiin) treeneihin messiin, ovat hyvinkin palkitsevia. Ja kaikki tämä torstai-illan kunniaksi täysin ilmaiseksi. Myös bändin työn alla olevalta kakkosalbumilta ”Seven Deadly Sins” kuultiin yksi raita, jonka nimi tosin ei jäänyt mieleen. Uusi biisi soi hyvinkin sabbathisti, ja muutenkin livenä Monolithin ote on huomattavasti muinaishardrockimpi, kuin mitä esikoislevyn stonerimpi ote antaa ymmärtää. Sabbathista puheen ollen, aina pitää joka liiterissä olla se yksi pakollinen simarusina, jonka pitää huudella bändille. Ja tulihan sieltä se pakollisen hävettävä ”soittakaa paranoid” myös. Vaan antakaas olla. Kun Monolith oli soittanut aika tarkkaan tunnin, ja koko treenatun oman tuotantonsa läpi, serbijantterit vilkuilivat hetken toisiaan, että mitäs nyt. Ja kyllä, sieltä se lähti, upeasti alkuperäiselle kumartava, retrosoundinen, mutta raskaskätinen ”Paranoid”. Järisyttävän hieno tulkinta. Ja anteeksi nyt vaan kaikki ultraortodoksit sabbathin viettäjät, mutta paras ikinä livenä kuulemani paranoid. Huomioon ottaen myös kaksi itsensä Black Sabbathin tulkintaa aihepiiristä. Kannatti lähteä kauempaakin. Energinen kitaristi Marko Savic ulvotti vielä biisin loppuun aivan jäätävän hienon soolon. Tähän keikan olisi pitänyt luonnollisestikin päättyä, mutta Savic, rumputtaja Nikola Simonovic ja laulaja-basisti Ognjen Beletic eivät ehkä itsekään tajunneet kuinka kova veto oli juuri vedetty, ja soittivat vielä Ozzy-kataloogista hieman sekavan ja puuroisen ”Crazy Trainin”, sekä jamittelutyyppisen session. Joka jälkimmäinen kieltämättä sisälsi muutamia illan ihan parhaita tuokioita, kun lavalla oli hetkittäin Balkanin Govt’Mule. Jamittelutuokion päätteeksi oikeastaan kolmikon soittotaidot saattoi viimeistäänkin niitata yhteen ja niputtaa mappiin ”erinomainen”.
Kotkan keskustan liepeen Bar Haukka osoittautui ihan kelpo rockliiteriksi, mutta miettimään jäi hän, että miten täällä mahdutaan toimimaan loppuunmyytyinä iltoina. Trafiikki ovelta ja baarijono kun katkaisee tilan aika tylysti keskeltä. Pitänee tulla joku tunkuehtoo empiirisesti kokemaan. Lavaratkaisu on Haukassa ihan asiallinen ja toimiva, ja nytkin Monolith toimitti todella hyvillä soundeilla, vaikka äänenpaine mitattiin niin, että yksijäseninen henkilökunta juoksi kahden tiskin välillä, baari-ja miksaus. (Sen Serbian) Monolithin suhteen, pitää jäädä jännittämään bändin kakkosalbumin julkaisupäivää, ja muistaa seurata trion edesottamuksia myös tulevaisuudessa. Soittakaa (jatkossakin) Paranoid! KG