Mark Olson & Ingunn Ringvold (us/no) @ METSOLive, pääkirjasto, Tampere 06.02.2015
Tampereen pääkirjaston musiikkiosaston MetsoLIVE-konsepti on kertakaikkiaan mahtava tapa tarjota vaihtoehtoista elävää musiikkia kaupunkilaisille. Ilmaiseksi, keskellä päivää ja mietitysti ylöspantuna. Muutaman kerran kuukaudessa musiikkiosasto muuttuu intiimiksi esiintymisalustaksi akustisille tai puoliakustisille artisteille. Joiden tuotantoa keikan ohessa esitellään ja tarjotaan lainattavaksi, ja josta myös artistin kanssa keskustellaan. Tampere on toki monen muusikon kotikaupunkina tällaiseen toimintaan ideaali paikka, mutta onpa musacorneriin saatu keikalle ulkomaanesiintyjiäkin, kuten nyt maailmanluokan lauluntekijä Mark Olson Yhdysvalloista.
Mark Olson kiertää ahkerasti ja äärettömän pienimuotoisesti, nykyisen vaimonsa, norjalaisen Ingunn Ringvoldin kanssa. Olin nähnyt pariskunnan edellisen (ja ensimmäisen) kerran Helsingin Korjaamolla viime kesänä. Silloin huomiota varasti, siis itseltäni, jotenkin aivan tavattomasti lämppärinä toiminut Ochre Room Trio, joten tänään oli aika ottaa takaisin, ja keskittyä ihan kunnolla Olsonin sanottavaan, ja kipeänkomeisiin lauluihin.
Tämänkertaisen Euroopan-kiertueen oli avannut edellisiltainen keikka Helsingissä, ja nyt Tampereen kirjastoveto sai kunnian olla numero kakkonen. Alkuun kirjastonhoitaja Juhani Koivisto haastatteli Olsonia muutamista tuoreen levyn teemoista, ja yleisölle jaettiin ”Mark Olson suosittelee”-lista. Kyseinen lista sisälsi paitsi levyjä, myös romaaneja luettavaksi ja elokuvia nähtäväksi. Tämäkin ele laajensi kirjastokeikan konseptia aivan hatunnoston arvoisella tavalla. Niinsanotusta Olsonin paperista löytyy mm. irlantilaiskirjailija Flann O’Brienin tekstejä, Terence Malickin ”Days of Heaven”-elokuvaklassikko, sekä Dylania, Beatlesia, Neil Youngia ja vaikkapa tuaregiryhmä Tamikrestin aavikkobluesia.
Haastatteluosuudessa, joka onneksi eteni pitkälti Olsonin itsensä johdattelemana, mies kertoi muun muassa, miksi tuoreen ”Good-Bye Lizelle”-albumin (2014) raita ”Long Distance Runner” kertoo juoksijalegenda Emil Zatopekista.
Musiikkiahan tänne kuitenkin oli tultu kuulemaan, ja onneksi itse asiaankin päästiin, noin vartin sinänsä hauskan jutustelun jälkeen. Mark kutsui lavalle, tai siis kirjastohyllyjen eteen, vaimonsa ja muusansa Ingunnin ja vauhtiin päästiin tuoreen albumin kakkosraidalla ”Running Circles”. Upea laulu, joka kertoo kahden ihmisen kohtaamisesta ja sen usein hyvinkin sattumanvaraisuudesta. Olson tietää mistä laulaa, rakkaus Ingunniin näkyy ja kuuluu biiseissä, lavaolemuksessa ja vaihdetuissa katseissa. Siinä hyvinkin täydellisennäköisessä harmoniassa, johon Olson spiikeissäänkin epäsuorasti viittasi, ja josta ainakin meitsikuulijalle tuli hyvä olo. Olson oli jakanut piskuisen kirjastokeikan soinnillisesti kolmeen osaan. Ensimmäiset pari biisiä soitettiin niin, että Mark itse hoiti djembe-rummun ja Ingunn upeannäköisen romanialaisen kanteleen.
Sitten muutamaksi seuraavaksi lauluksi Olson kaivoi esiin kermankeltaisen Stratocasterinsa, ja Ingunn hoiti perkussiot ja djemben. Sekä tietenkin, kuten levyilläkin, häkellyttävän kauniit stemmalaulut. Ingunn Ringvold on lauluntekijä myös omillaan, ja julkaissut taiteilijanimellä Sailorine kolme sooloalbumia. Joskus olisikin kiinnostavaa nähdä, vaikka näiden duokiertueiden oheisvetona, kokonainen Sailorine-setti. Jäämme odottelemaan.
Sähkökitaraosuudessa pariskunta soitti puistattavan komean ”Cherry Thieves”-kipaleen, tositarinan kirsikkavarkaista Olsonin kotipihassa. Toisena Fender-tulkintana kuultiin ”Pacific Coast Rambler”, johon Olson kiskaisi aika aavemaisen komean soolonkin. Kolmevarttisen viimeinen kolmannes esitteli sitten avioparin kolmannen soinnin, eli Mark dulcimerissa ja Ingunn edelleen perkussioissa. Olsonin sähköinen dulcimer on kustomoitu soimaan alempaa kuin Appalakien perinnesoitin yleensä, koska niin siinä on ”huomattavasti siedettävämpi” soundi. Ihan siedettävältä kuulostaneen dulcimerin avulla Olson säesti ensin ”Heaven’s Shelterin”. Sitten koko session kauneimman, eli ”Walking Through Nevada”, huikea rakkauslaulu sekin, ilman että R-sanaa tarvitsee edes sanoa, hokemisesta puhumattakaan. Lopuksi vielä tuoreen albumin videobiisi ”Poison Oleander”, ja näin intiimi musiikkihetki oli paketissa. Ja sekin vielä, ettei tunnin sisään tarvinnut kenenkään sanoa ”Jayhawks”. Olson ja Ringvold lähtivät valmistautumaan YO-Talon myöhävetoon Valoa Festivaalilla, joka toivottavasti toi sekin uusia ystäviä Olsonin erittäin laadukkaalle nykyamericanalle.
Tämä duo kannattaa nähdä elävänä, ja mitä intiimimmässä paikassa, sitä varmemmin. Mahdollisuuksia siunaantuu taatusti lisääkin, sikäli varmasti Olson ja Ringvold kiertueillaan Suomeen saadaan. Nytkin visiittien väliä oli vain kahdeksan kuukautta. Alkuun askarrutti, miten tämä kaikki saadaan toimimaan keskellä päivää kirjaston loisteputkivaloissa, mutta kun laulut ja ulosanti on kunnossa, voi esiintyä vaikka pikavuorobussissa. Keikka kuin keikka. Tämän duon kannattaisi ainakin harkita myös olohuonekeikkoja Euroopassa, en tosin ole varma josko ovat sellaisia salaa jo tehneetkin. Itsekin olisin valmis harkitsemaan sellaisen järjestämistä, tosin kovin montaa lippua ei sinne olisi kaupan. Yhtäkaikki, Tampereen pääkirjaston livekonsepti toimii, aion palata aiheen pariin myöhemminkin. KG