Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Archive for the tag “Härskare och Slavar”

Slaveriet (swe) ”Skuldfri”-livestream @ Studio Skogsbrynet, Mariestad, 22.05.2020

Ruotsalaiset ei ehkä ole maailman johtava kansakunta panepidemian hallinnassa, mutta melodisen punkin saralla maa on maailman parhaita, ollut aina. Ei tätä nyt niille kuitenkaan tarvitse kertoa. Punkin (ja toki metallinkin) laji kuin laji, niin ruotsalaiset on aina ylivoimaisia, sieltä tulee tänäkin päivänä maailman parhaat hardcore-ryhmät, crust-bändit ja melodinen, kitaravetoinen ajo. Ja ne penteleet saavat punkmusiikkinsa kuulostamaan äärihyvältä peräti kotikielellään.

Viime viikkojen livestreamien parhaaksi lähteeksi on osoittautunut GigsGuide-sivusto. Koronaeristyksen alussa seuraamani StageIt-alusta tuotti pitkässä karanteenissa pettymyksen, alkoi tulla korvista ulos puhelimella kuvatut nainen ja kitara / mies ja kitara-vedot makuuhuoneissa, olohuoneissa, käytävissä, sohvilla, pihakeinuissa. Meni monotoniseksi, vaikka monia hienoja lauluntekijöitä tulikin diskoveerattua. GigsGuidessakin voi eksyttää itsensä pahasti. Jos illan artistin kohdalla lukee Radiohead, henkeään ei kannata alkaa samalla sekunnilla pidättämään. Koronarajoitusten takia kyse on useimmiten bändien nokkahahmojen akustisesta puolituntisesta sieltä omasta, mainitusta makuuhuoneesta. Ei näillä rajoituksilla kasata bändejä noin vain yhteen soittamaan streameja. Ei pidä siis antaa sivuston hehkuttelun tai promokuvan hämätä. Tätä aikaa eletään nyt, ja toivottavasti pian päästään ihan oikeillekin keikoille. Merkkejä on jo ilmassa, mutta loppukesään pitänee odotella.

GigsGuide-sivuston kautta löytyi, ihan klassisella intuitiolla tietenkin, ruotsalaisen tuoreehkon punkbändi Slaverietin suora lähetys. Se toteutettiin neljällä kameralla bändin kotikaupunki Mariestadin (just se sama Mariestad, jossa on yksi Ruotsin parhaista isoista panimoista) Studio Skogsbrynetista, samasta mestasta, jossa bändi oli äänittänyt kuluvana vuonna ilmestyneen esikoisalbuminsa ”Skuldfri?”. Yleisöä ei studiossa tietenkään ollut, ei edes Ruotsissa, mutta bändi äityi ihan hauskaan ja rentoon huuteluun miksaustiskin kanssa, paikoin tuli edes olo, että on siellä sentään joku jolle soittaa.

Kompaktin iltapuhteen idea oli soittaa esikoisrieska kannesta kanteen, alusta loppuun. Niin puhde myös eteni. Niin muodoin veto alkoi mainiolla ”Ett enda val”-nykäisyllä, jonka bändi on lohkonut myös singlejulkaisuksi. Missä tätäkin bändiä on pidetty? Vakankos alla? Miksi näistä(kään) ei ole voinut kuulla aiemmin? Slaveriet on kvartetti, kolme jantteria ja viehättävä, tiukassa nahkatopissa ja lyhyessä skottiruutuhamosessa esiintynyt Loppen laulussa. Naispuolinen solisti erottaa jo bändin kymmenien, tai satojen joukosta. Ruotsissa riittää bändejä Asta Kaskin ja Tysta Marin vanavedessä, ja siinä vanavedessä kun uidaan, ei kehdata tehdä kovin huonoja biisejä. Slaverietinkaan esikoisella ei ole yhtään oikeasti läyhäistä väliraitaa. Eniten Tysta Marin suuntaan kumartaa rätväkkä ”Iskall Grav”, jonkanimistä crustbändiä jos ei vielä svedupettereillä ole, niin olisi aika perustaa. Loppen osaa oikeasti laulaa, bändi oli selvinpäin, stream ei pätkinyt ja soundit oli kasettisoundit, eli studiotasoa. Hannuhanhisuus. Ei, ammattitaito. Slaveriet voi laulaa myös parisuhteen suvantovaiheesta (niinikään sinkuksi irroitettu ”Ge Mig Lite Tid”), aina ei tarvitse paeta natseja, krapulaa, kyttäsikoja tai mitä nyt ikinä, niihin sorbuskusella maalattuihin sivukujien porttikonkeihin juomaan Feteaskaa. Punk on musiikkia, se ei ole oikeastaan koskaan ollut merkittävästi mitään muuta.

Mainittu ”Ge Mig Lite Tid” on ehdottomasti levyn paras biisi, ja se ajettiinkin ihan hillittömällä intensiteetillä. Bändi kumartaa paitsi maanmiestensä suuntaan, myös Rancidin ja NoFX:n, tempo on välillä niin hillitön, että meinaa lähteä lapasesta (”Nattens Mara”), mutta ei lähde kuitenkaan. Streamin sivussa kulkevassa chat-ketjussa kehotettiinkin joka kolmannessa kommentissa bändiä soittamaan nopeammin, ja nopeammin. Ei ole pakko uskoa, mutta kuunnelkaapa ”Ge Mig Lite Tid”, maailmanluokan ralli, jolla Dropkick Murphys hioisi pieniä timantteja, bitcoinia tulisi ovista ja ikkunoista. Punk ei ole kuollut.

Tanakasti ja häkellyttävällä temmolla kannuttaneen Pellen introama ”Lev!” oli punk popiksi naamioitua dixieland jazzia, ”Det Finns Något Ont Inom Dag” muuten vain upea kaahaus. Näiden levyähän pitää alkaa sahaamaan eestaas. Varsinainen setti kellotti 38 minuuttia, encorebiiseinä kuultiin vielä kaksi vetoa vuoden 2018 EP:ltä ”När Röken Lagt Sig”, eli vahvasti The Clashin hengessä kulkenut reggae ”Härskare och slavar” ja vielä ajankohtainen ”Hela världen brinner”. Keikka oli ohi, basisti Jenz totesi ettei ole ketään kenelle heittää plektraa. Ja solisti Loppen, että toivottavasti jo syksyllä nähdään ihan oikeilla keikoilla. Eipä vissiin. Tulkaa Puntalaan, Vastavirralle, On The Rocksiin, kunhan tulette. Löydyn siitä eturivin heti takaa.

Paraskaan stream ei juurikaan lievitä kaipuuta keikoille, mutta tuo pienimuotoista toivoa siitä, että jonain päivänä taas soitetaan niin, että paikalla saa olla myös maksava yleisö. Jos striimaaminen on tullut jäädäkseen, niin mikäs siinä, niistä voivat nauttia ne, jotka eivät jaksa könytä paikalle, tai ei ole muuten mahdollisuutta. Musiikki on parasta livenä, mutta toki keikkailu tuntemassamme muodossa voi globaalisti hiljetä ja muuttua pienimuotoisemmaksi. KISS lopettaa, Mötley Crue tekee enää muutaman comebackin, kenenkään ymmärtämättä miksi, Radiohead kiertää vain Eurooppaa maanteitse, pistokeikoille lentäminen muuttuu noloksi ja kaikki ne muut skenaariot voivat toki realisoitua, mutta ei elävä musiikki tähän(kään) kriisiin kuole. KG

Post Navigation

%d bloggaajaa tykkää tästä: