Michael Schenker’s Temple of Rock and Lovedrive Reunion Tour (ger/uk/us) @ Klubi, Tampere 25.04.2013

Hyvät naiset ja herrat….Michael Schenker! Mies, joka soitti ensimmäisen keikkansa Scorpionsien kanssa 11-vuotiaana, ja bändin esikoisalbumilla  ”Lonesome Crow” 15-vuotiaana. Hyppäsi ensimmäisen Scorppari-kiertueen jälkeen itsensä Bernie Marsdenin bootseihin ja liittyi brittiläiseen UFO-yhtyeeseen, osaamatta tuolloin vielä sanaakaan englantia. Soittanut 8:lla UFO-studioalbumilla, ja pitkälti tehnyt bändistä sen, mitä se tänäkin päivänä on. Ollut Rolling Stonesien koesoitoissa, kun Mick Taylorille etsittiin korvaajaa. Ollut Aerosmithin koesoitoissa, kun kauan sitten Joe Perry nosti kytkintä. Julkaissut eri bändi-inkarnaatioin parikymmentä sooloalbumia ja säveltänyt niille useita heavy rockin historiaan jääviä klassikoita. Eikä tässä kaikki, Schenker on ollut ja tulee olemaan, esikuvana käsittämättömän pitkälle liudalle metallikitaristeja kautta maailman.

Michael Schenker on siis nähnyt paljon, kun luetellun kylkeen iskee vielä vuosikausien ongelmat kuningas Alkoholi I:n kanssa, niin miehellä alkaa olla jo melkoista staminaa nousta lavalle ja näyttää mitä osaa. Elämää on elettynä ja kitaraa soitettuna. Ja mikäs on lauteille noustessa, nyt kun Schenker todennäköisesti on ns. elämänsä kunnossa. Ainakin Tampereen Klubin keikalla lähes kaksituntisen, hikisen show’n vetänyt Schenker bändeineen oli tarkka, rento ja hyväntuulinen.

Michael Schenker julkaisi viimeisimmän sooloalbuminsa 2011, omalla nimellään, ei legendaarisella Group-päätteellä. Levyn nimi on ”Temple of Rock” ja siitä kiertueenkin otsikko. Schenkerillä on aina ollut tapana kerätä ympärilleen huippumuusikot, levyille ja liveille. Niin nytkin, nimittäin kun näistä superkokoonpanoista on muodikasta jauhaa, niin tämähän nyt on sellainen, jos sallitte. Amerikanmies Wayne Findlay koskettimissa ja komppikitarassa täytti paikkansa hymyssä suin, vaikka alkupään keikkaa kärsikin isoista teknisistä ongelmista. Bassossa Francis Buchholz, mies joka soitti Scorpionseissa 19 vuotta ja 12:lla albumilla. Eikä millä tahansa periodilla, vaan sillä jolta bändi halutaan muistaa, 1973-1992. Rummuissa nähtiin orkesterin ikäpresidentti Hermann Rarebell, kyllä hän, legendaarinen ”Hermann Ze German”. Rarebell soitti Scorpions-riveissä 18 vuotta ja 8:lla studioalbumilla, vastaten sanoituksista moniin bändin kultakauden tärkeimpiin klassikoihin. Eikä siinä tietenkään kaikki, kiertueen (ja Schenkerin joulukuussa julkaistavan seuraavan albumin) solistina nähtiin ja kuultiin skotti Doogie Whitea, joka itselleni oli melkeinpä yhtä iso syy olla paikalla, kuin itse Schenker.

Doogie White, jos jälleen sallitte, on maailman kenties aliarvostetuin elossaoleva heavysolisti. Mies on laulanut Ritchie Blackmore’s Rainbow’ssa, Praying Mantisissa, La Pazissa, Yngwie Mamsteenin Ricing Forcessa ja nykyään myös Tank-yhtyeessä. Mies on karvan päälle viisikymppisenä kävelevä pala NWoBHM-historiaa ja hard rockin kanoniaa, ja silti monille hyvinkin tuntematon. White koelauloi Iron Maidenille, tiedätte kyllä milloin, ja on ollut mukana lukemattomilla julkaisuilla vierailijana. Silti itselleni kaksi asiaa Whiten CV:stä nousee yli muiden; tanskalaisen Cornerstone-yhtyeen kanssa levytetty albumi ”Once upon our Yesterdays” (2003) ja osuus kaksiosaisella Iron Maiden-tribuutilla ”666-Number of the Beast” (White luikauttaa salavihkaa toiseksi parhaan ikinä ”Hallowed be Thy Name”).

Itse keikka jyräytettiin kovimmalla mahdollisella käyntiin eli Scorpions-varhaishitillä ”Lovedrive”. Jo pelkästään avausbiisin aikana oli lunastettu syy olla paikalla, biisi on itselläni Maailman Parhaat Rockbiisit Top 50:ssä helposti, Whiten ääni ensimmäistä kertaani livenä aivan mahtavaa kuulla ja Schenker vetäisi vielä klassikkoon upean soolon, kuinka ollakaan. Scorppari-saagalla jatkettiin, komeasti rullannut ”Another Piece of Meat” vielä putkeen ilman spiikkejä. Ja siitä sitten liuta MSG-hittejä vuosien varrelta, ”Assault Attack”, ”Armed and Ready”, ”Rock My Nights Away” ja ehkä tiukimmin näistä tänään soinut ”Attack of the Mad Axeman”. Doogie White osoitti olevansa rento showmies, ja varsinkin Rarebellin ja Buchholzin soittokunto yllätti, ukoissa on virtaa edelleen ja kaikesta näki, että koko bändillä oli selvästi valtavan hauskaa. Lienee siis niin, että vaikka asemaltaan Schenker onkin jumalasta seuraava, mitä tulee heavykitaristeihin, niin miehen bändi on kuitenkin demokratia. Josta esimerkkinä, Wayne Findlay sai tilaa soittaa muutamankin mainion soolon, siis Michael Schenkerin bändissä! Toisaalta, eihän Schenkeriä voisikaan kuvitella runkkaamaan Flying V:tään kultainen Rolex ranteessa, tukka piipattuna. Tai hieromassa iltaisin Ferrari-kokoelmaansa Beverly Hillsissä. Niitäkin kitaristeja 80-luvun heavyn megasuosio synnytti.

Tulevalta albumilta kuultiin ”Horizons”, komea puolislovari, joka todistaa myös sen ns. kirjoituskynän olevan edelleen terässä. Mielenkiintoista sinänsä, kun nyt Temple of Rock-kiertueella ollaan, niin kyseiseltä platalta kuultiin vain yksi biisi, Schenkerin ja Whiten yhdessä kirjoittama, Ronnie James Dion muistolle omistettu, ”Before the Devil Knows You’re Dead”. Jonka biisin White kertoi pohjautuvan skottilaiseen kansansanontaan ”may you get to Heaven half an hour before the Devil knows you are dead”. Ihan hyvä neuvo, pitää muistaa. Schenkerin UFO-kauden biisejä ladattiin ohjelmiston loppupäähän peräti viisi, joista encoret päättänyt ”Rock the Bottom” soitettiin erittäin pitkänä versiona ja Schenker sai varmastikin 10 minuuttia kestäneen supersoolonsa istumaan tänne, niin että se ei tuntunut hetkeäkään turhalta tai itsetarkoitukselliselta. Ehkä se johtuu kultaisen Rolexin puutteesta..

Muina encoreina kuultiin Scorpions-klassikot ”Holiday” ja ”Rock you Like a Hurricane”, joista jälkimmäisen yhteislaulua Rarebell, biisin sanoittanut mies, nousi oikein rumpujensa takaa johtamaan. Legendaarisia velikultia. Ja jälleen, Tampereen (tälläkertaa) äijävoittoinen yleisö täysillä messissä. Ja kyllä ainakin itse lupaan muistaa Michael Schenkerin  ”Holiday”n soolon, lyhyen mutta järjettömän tyylikkään ulvotuksen, todella pitkään. Vaan keikkahan ei ollut vielä tässä. Ylimääräisenä numerona jyräytettiin vielä kompakti ”Blackout”, Scorppareiden vuoden 1982 albumin nimiraita ja ajan huikea hitti. Bändi veti sydämensä kyllyydestä, ja niin se vaan on, että kun herrasmiesikäiset muusikot nauttivat yhdessä soittamisesta ja toimittamisesta, niin jälki on useimmiten todella komeaa. Vaan ei ollut keikka vielä tässäkään. Viimeiseen numeroon lavalle kuulutettiin illan erikoisvieras, Tampereen mies Jari Tiura, joka lauloi Michael Schenker Groupissa 2006-2007  ja sanoitti valtaosan ”Tales of Rock’nRoll”-albumista. Ja tuo mainittu viimeinen numerohan oli UFO-hitti ”Doctor, Doctor”. Komea, lähes kaksituntinen katsaus heavyrockin historiaan oli paketissa. Tästä tulee kuulkaa hieno keikkavuosi. KG