Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Archive for the tag “Lars Winnerbäck”

Lars Winnerbäck (swe) @ Savoy-teatteri, Helsinki 04.10.2014

Olin odottanut näkeväni Pohjoismaiden kovimman rocklaulujen kirjoittajan, Ruotsin Springsteenin, Lars Winnerbäckin jo vuodesta 2001, jolloin aivan sattumalta bongasin Ruotsin SVT:ltä miehen aivan jäätävän kovan livetaltioinnin. Kyseinen keikka julkaistiin ”Live – För Dig”-albumina, ja sehän piti heti konkreettisesti seuraavana päivänä hankkia. Seuraava merkkipaalu itselleni oli vuoden 2003 ”Söndermarken”-levy, ja muutenkin miehen tekemisiä tuli seurattua puoliaktiivisesti täältä Pajukosta käsin. Kahdesti olin jo varaamassa lentolippuja Tukholmaan, näkemään Winnerbäck ison bändin kanssa, mutta kummallakin kerralla työt tulivat väliin, ja ”varaa” jäi painamatta. Olisin aina halunnut nähdä Winnerbäckin ensimmäistä kertaa nimenomaan kotikentällään. Helsingin Savoy-teatterin lauantai-illassa tajusin, miksi.

En nimittäin pikku keikkaseurueeni kanssa kokenut oikein kuuluvani joukkoon. En tiedä tunsiko Winnerbäck itsekään. Keikka alkoi suhteellisen säntillisesti hieman klo 19 jälkeen. Ensin Lars, tai tuttavallisemmin ”Lasse”, soitti muutaman kappaleen vain akustinen kitara ja huuliharppu seuranaan. Sitten lavalle asteli kaksi hienoa multi-instrumentalistia, nimittäin Winnerbäckin vakiokalustoon kuuluva Hovet-kitaristi Johan Persson, ja rumpujen taakse Annika Granlund Jonsson. Illan edetessä kumpikin toimitti myös upeita stemmalauluja, Johan soitti lisäksi pianoa ja huulihappua, Annika perkussioita, trumpettia ja pianoakin.

Yleisö oli varsin syttynyttä heti alkumetreistä lähtien, mutta varsinaisesti sen sytytti kuitenkin ”Min älskling har ett hjärta av snö”, joka valitettavasti viimeistään sytytti suomenruotsalaisen yleisön myös hillittömään älypuhelinten räpläämiseen, valokuvaamiseen ja laitteita räpläämättömän porukan häirintään. Tai mistä minä tiedän, kuinka moni häiriintyi, mutta itse olin seurueeni kanssa suorastaan suuttunut ja pöyristynyt. Jos jengi olisi edes tajunnut ottaa ne esisalamat pois käytöstä, mutta koko sali leimahteli, varsinkin keikan alkupäässä, kun parempi väki valokuvasi toistensa takaraivoja. Ehkä johonkin ruutuun osui myös asiasta silminnähden häiriintynyt Winnerbäck, jonka koko ajan odotin huomauttavan asiasta. Sivistyneen ruotsalaisesti tietenkin, ja huumorin keinoin. Mutta ei, miehemme kesti moukkamaisuuden ja esitti meille liudan kauneimpia laulujaan upeasti triokokoonpanolle sovitettuna. Larsia oli odotettu Suomeen käsinkosketeltavasti liian kauan, ja se johti levottomaan täpinään yleisön puolelta.

Itse en itselleni mitään voi, olen kova häiriintymään keikoilla. Ja sekin on oikein ja sallittua, jos oikein ja sallittua on myös roiskia tovereita salamalla taka-taka-taka-taka takaapäin. Vapaa maailma. Mutta vapaan maailman Savoy-teatterin käytävillä luki moneen otteeseen ja isolla, että konserttien valo-ja videokuvaaminen kielletty. Ongelma onkin, että se luki suomeksi. Eli sitä ei tarvitse totella koska se oli ugria, tai minimissäänkin voi esittää, ettei ymmärrä. Niinkö?

Vain yksi hyvä asia seurasi ahkerasta älypuhelinten hieromisesta ; se itseäni vähintäinkin saman verran ärsyttävä, aivoton ja ajatukseton tahdinläpsyttäminen jäi tänään varsin vähälle. Siitä kiitos. Mutta kuten sanoin, olisin halunnut nähdä itselleni Erittäin Tärkeän Winnerbäckin keikan Ruotsin puolella, ruotsalaisen yleisön kanssa. Mutta nyt kävi näin.

Silti, Lars lauloi upeasti ja soitti kitaraa taidolla, ei vain silkkaa välttämättömyyttä, niinkuin kovin moni laulaja-lauluntekijä. Silti, Lars sai huuliharpun kuulostamaan keksimisen arvoiselta instrumentilta, ei vain folkhommiin kuuluvalta itsestäänselvyydeltä. Silti, bändi veti hillittömän kovan rock’n’rollversion biisistä ”Jag får liksom ingen ordning”. Silti, keikan loppupäähän säästetty ”Ingen soldat” nosti selkäruodon ihosta läpi. Silti, varsinaisen setin päättänyt ”Hosianna” samannimiseltä ja tuoreimmalta studioalbumilta (2013), oli kerrassaan jäätävä esitys. Jäätävän kaunis ylistyslaulu Tukholmalle ja Södermalmille, jäätävän upeasti tulkittuna. Tämän takia pelkästään kannatti kärsiä, ja ennenkaikkea, olla paikalla. Ei epäilystäkään, kuka täyttää Ulf Lundellin saappaita, ja jo 20-vuotisen uran tehneitä, varsin isonumeroisia omiaankin. Ja että kuka kirjoittaa Skandinavian komeimmat heartland-laulut.

Lars Winnerbäckin vertaaminen Bruce Springsteeniin itseensä on sikäli viiltävää, että se harvinaislaatuisella tavalla tekee oikeutta kummallekin. Biisit kasvavat samalla lailla, niillä on oma sisäinen dramaturgiansa, ne ovat hyvin (elo)kuvallisia ja koetun makuisia. Dramaturgia on myös keikoilla, eikä lavalle raahata puoliosaavia frendejä soittamaan, vaan kovimmat muusikot mitä Ruotsista löytyy, ja sehän ei ole välttämättä vähän. Pitkään Winnerbäckiä säestänyt Hovet on Ruotsin E Street Band isoine sointeineen, Hammondeineen ja naisvokaaleineen; tutut bassokuviot, tutut sovitukset ja kasvatukset, mutta ei liian tutut. Kukaan ei jäljittele ketään.

Encoreita saatiin muutama, mutta tänään Lars lopetti jo tunnin ja kahdenkymmenen kohdalla, ainakin itseni yllättäneen aikaisin. Ilman ”Elden”-biisiä ei poistuta Savoyn takahuoneeseen, eikä poistuttu. Jos kiinnostaa kaiken tämän marinan jälkeen, uskon että ”Elden” löytyy useana kymmenenä epävakaana iPhone-tallenteena YouTubesta. En ole tosin viitsinyt käydä katsomassa.

Kiitos keikasta Lars, ja kiitos että vihdoin tulit Suomeen. Lupaan nähdä seuraavan keikkasi Ruotsin puolella, ison bändin kanssa, jossa soittaa mahdollisimman monta tuttua Hovet-muusikkoa. Ehkä sitten voit myös soittaa ”Jag fattar alltihop”? Tänään en ihan jokaista sanaa tajunnut, ei riittänyt kouluruotsi. Vielä vähemmän tajusin ympärilläni touhuttua, keikoille kuulumatonta touhua. Nähdään Cirkuksessa siis. KG

Post Navigation

%d bloggaajaa tykkää tästä: