Korine (us), Zanias (au/de) @ Lepakkomies, Helsinki 22.04.2026
Harvoin, jos kohta koskaan on tarvinnut jonottaa Helsingin yhteen asianmukaisimmista rock-kellareista, elikkäs Lepakkomieheen alias Lepikseen. Pitikin oikein todeta tässä taannoin, että koska kyseisklitsu on Stadin ihan oikeasti parhaita keikkamestoja, niin useammin pitäisi kyetä ryhtymään. Tuumasta toimeen, ja niin näytti ajatelleen moni muukin, semminkin kun illan kahden tummanpuhuvan artistin maine oli selvästikin kiirinyt edelleen. Club Bete Noire-otsikon alla toimivalle goth/synthwave/postpunk/industrial-klubille oli tällä kertaa onnistuttu nappaamaan kaksi ulkomaanduoa, nimittäin Korine Yhdysvaltain Philadelphiasta, ja australialaissyntyinen, mutta Berliinissä budjaava Zoe Zanias, eli kiertävässä duo-muodossaan Zanias. Äkkiä jonokin onneksi eteni ja kaikki halukkaat mahtuivat hyvin Lepiksen potentiaalisesti pikkuklaustrofobiseen, mutta tunnelmalliseen tunneliin.
Kasteessa, tai sitten ei, Zoe Zanias sai nimen Alison Lewis, tapahtumat sijoittuivat Australian Melbourneen. Taiteiljanimen ottanut Zanias muutti sittemmin Lontooseen ja perusti siellä Ryan Ambridgen kanssa mainion dark wave-duon Linea Aspera, jota pidetään niin sanotun minimal waven aivan pioneeribändinä. Genrejen alagenreisyys. Linea Asperan kanssa Zanias myös edellisen kerran vieraili Helsingissä, vuoden 2012 paikkeilla. Bändi on edelleen hengissä, omillakin jossain kohtaa nähtävien listoilla toki. Nykyisin Zanias vaikuttaa Berliinistä käsin ja on julkaissut omiin nimiinsä jo kuusi pitkäsoittoa oman levy-yhtiönsä kautta. Omien touhujen ohessa Zoe on toiminut mm. vierailevana laulajana The Jesus and Mary Chainin keikoilla.
Zanias pääsi aloittamaan oman osuutensa parikymmentä minuuttia ilmoitettua myöhemmin, tarina ei kertonut miksi. Lavalla ei ainakaan kukaan mitään säätänyt, joten tuskin kyse oli mistään erityisen teknisestä. Zanias oli, ja on, kymmenen Euroopan-keikan (mini)rundilla, joista illoista 8 on yhteisiä illan pääakti Korinen kanssa. Zanias soitti yhdessä, taiteilijanimellä Dream Dilate Decay itseään paiskoneen lontoolaisen kiertuerumpalinsa kanssa, noin 45-minuuttisen setin, siten että hoiti itse laulun lisäksi sekvensserit ja muun tiskin, ja DDD jyskytti tanakat pohjat sähköisillä rummuillaan. Zanias julkaisi viimeisimmän pitkäsoittonsa lokakuussa, ja siltä kuultiin tasaisesti pitkin settilistaa tasan puolet, eli viisi biisiä. Zanias toimitti livenä onneksi tummemmin ja raskaammin kuin levyillään, joista varsinkaan tuoreinta nyt ei voi oikein dark waveksi kutsua. Pikemminkin levy on etherealia light wavea, joka maustuu trapahtavilla, trip hopeilla ja tribaaleillakin sävyillä, mutta joka on kyllä levytettynä välillä turhankin pintaan tuotua ja tuotettua diskantismia, kovin täynnä tavaraa. Syykin ehkä selvisi keikalla, Zoe ei ole laulajana sieltä pophistorian vahvimmasta päästä. Itse tuotettujen levyjen säksätyksellä faktaa voi peitella, mutta ei livenä. Tiskin hoitaminen piti Zaniaksen myös aivan liian kiireisenä lauluvelvollisuuksien ohella, välillä tuli ihan konkreettinenkin hoppu. Setissä parhaiten kulkivat uutuusalbumin erittäin björkmainen nimiraita ”Cataclysm”, missä Zoen laulu olikin vahvimmillaan, sekä levyllä että livenä. Björkista puheen ollen, eipä vissiin ole ollut vaikutuksena jälkeensä tulleisiin aivan valtava ja hämmentävästi yhä jatkuva, tunnustivat tai eivät. Zanias on siitä yksi esimerkki jälleen. Hyvin sujui myös ”Naiad”, joka voisi toisessa todellisuudessa olla Duran Duranin albumin kakkossinkkuirroitus. Zanias soitti myös vanhempia biisejään, mutta ne jättivät omalle kohdalle vähän muistijälkiä.
Piskuisen rouduutauon aikana oli aikaa ihmetellä aikataulua, ja sitä iloista faktaa, että tänään ehtisi katsoa pääbändin koko keikan, kiiruhtamatta illan viimeisiin joukkoliikennevälineisiin. Ihmetellä piti myös sitä tosiasiaa, että Lepiksen alakerrasta saa tuopin Auraa 5 eurolla(!). Golden days. Kannattaa tulla kauempaakin. Täällä säästää kahdella stobella pääsylipun hinnan takaisin. Monin paikoinhan narikka maksaa jo lähes mainitun vitosen. Takki roikkuu itsekseen naulassa, eikä häiritse ketään, neljä ja puoli euroa. Täällä saa femmalla Auran, jossa ei ole sinänsä mainittavaa vikaa, kunhan on hanat ja pumput puhtaana. Lepiksessä pitää alkaa käymään.
New wave/dark pop-duo Korine tulee siis Philadelphian kaduilta, ja tuli perustetuksi 2015 kun Trey Frye ja Morgy Ramone (ei sukua Niille) olivat samoissa päiväduuneissa. Eivät käsittääkseni ole enää, ahkera kiertäminen ja viisi albumia takaavat jo kannattajakuntaa ympäri maailmaa. Biisit synnytetään yhdessä, livenä homma menee niin, että Morgy hoitaa laulut ja tiskin, Trey erittäin alakertaisen post punkisti jynkkäävän basson. Livenä levyjä, jälleen kerran ja onneksi, huomattavasti raskaskätisempi toimittaminen sekoittaa jälkipunkia, emoa, vanhan liiton new wavea ja electroa. Perinnetietoinen keitos, levytetyllä Korinella varsinkin, mutta nyt livenä taittui ihastuttavan persoonallisesti ja kyllä, oli todella kova kolmevarttinen. Ilman että tarvitsi osata Korinen tuotantoa ulkoa, tai olla mikään ultrafani. Korine kurmootti upean iltapuhteen, Joy Division kääntyili haudassaan. Onhan näissäkin lajityypeissä aika valtavasti jo tähän mennessä sävelletty ja tehty, että kovin omaperäinen on vaikea olla, mutta livenä Korine todisti olemassaolonsa puolesta. Ja kyllä ne hieman keskinkertaisemmatkin new wave-raidat tämänkaltaisella kynnöllä nousivat ihan kivasti laadun piiriin. Morgy Ramonen sielukas ja feminiininen laulu koristeli taidokkaasti tummat tamppootaustat.
Korineltakin tuli ulos viime vuonna aivan mainio pitkäkiekko ”A Flame In The Dark”. Bändin neljänneltä varsinaiselta studioalbumilta kuultiin nyt kolme vetoa, tykimmin donkkasi ”Anhedonia”. Muita laatusetin vääjäämättömiä huippuhetkiä olivat vuoden 2023 ”Tear”-albumin tymäkkä ”Dream Dancer” ja setin vanhin biisi, vuoden 2018 esikoisplatan ”New Arrangements” päättävä ja ainakin tällä rundilla kaikki keikat päättänyt ”Elegance and You”. Kovaa toimittamista, arvostan. Ja vaikka oman mukavuusalueen sisällä onkin monasti enemmän se femman tuoppi, kuin lukemattomat uudet dark pop-artistit, niin välillä sinne alueelle kannattaa vain väkisin tunkeutua. Vain sillä tavalla, tai vähintäinkin sillä tavalla, voi löytää uutta mielenkiintoista musiikkia ja kasvattaa positiivisesti yllättävien keikkakokemusten pitenevää sarjaa. KG