Keikkaguru

Annie Mall, Miau @ Lepakkomies, Helsinki 05.06.2012

Edellisiltainen painajainen Kalasatamassa piti jollain yrittää huuhtoa pois ja hyväksi keinoksi valikoitui kokeilla kokonaan toista lähestymistä elävään musiikkiin. Eli helketin pienimuotoisesti ja tyttövetoisesti.

Lepakkomies Helsingin Kalliossa tarjosi tiistai-iltana rajuun neljän (4) euron lippuhintaan kaksi uutta kotimaista popyrittäjää, helsinkiläiset Miau ja Annie Mall. Illan sai ilon avata ensinmainittu, kolmen nuoren naisen trio. Poppoota tai porukkaa oli kertynyt Lepiksen alakertaan niukalti, ja myöhemmin selvisikin että Miaun aloittessa noin kahdeksasta katsojasta suurin osa oli seuraavasta bändistä. Mutta mahtavaa kyllä, se ei haitannut Miaun kissojen energistä ulosantia. Homma meni toki välillä klassiseksi kohkaamiseksi, ja umpiturhien välispiikkiujoilujen päällekkäinhuutamiseksi, mutta jotain tämmöistä nuorilta tyttöbändeiltä aina tuleekin olettaneeksi ja saaneeksi. Eli ei yllätyksiä.

Miau on vasta viime vuoden tienoilla taipaleensa aloittanut, eka keikka oli vuosi sitten ja ulkona on yksi EP. Joka ei siis ole lainkaan huono, esim. ”Nightwalkers” tassuttelee suorastaan straycatsisti kaikkine kissamaisuuksineen. ”Never Gonna Happen” samaiselta kiekolta puolestaan kulkee garagemmin, eli kyllä näillä naisilla perinneasiat hallussa on ja kun kitaristi-Hennan habituksesta tulee mieleen nuori Suzi Quatro, niin toki ollaan ihan aitojen asiain äärellä. Mutta se livesoittopuoli onkin sitten tapaus sinänsä. Eli ei ole kyllä vielä homma lähelläkään hanskaa. Haparoi, yrittää, sekoilee, vaan ei kuitenkaan kokonaan hylkää. Varmuutta live-esiintymiseen on yksinkertaisesti saatava lisää, ja ihan silkkaa taitoa, en ainakaan itse innostu olemaan kenenkään treenikämpillä, niinkuin sivuston lähihistoriassa on selväksi kenties tullutkin. Miaun keikkakalenteri on kohtuukiireinen, joten rutiinia on luvassa. Parasta tässä nuoressa bändissä on stemmalaulu, jota koko trio varsin vahvoilla äänillään toimittaa. Encorena kuultiinkin a’capellaversio Ramones-hitistä ”Pet Sematary” koko pituudessaan. Hieno veto ja antoi kummasti anteeksi haparoivaa soittoa.

Illan kakkosbändi Annie Mall kutsuu voimarockiaan ”stoner popiksi” ja joo, miksei. En minä mitään stoneria kuullut, mutta erittäin mainiota powerpopia ja 60-lukulaisia melodioita. Annie Mall nosti illan samantien monta pykälää ylemmäs, ja samalla pelasti sen. Bändin solisti Sini Peltokorpi on parasta naispuolista, mitä olen suomalaisessa rockissa kuullut pitkään aikaan. Rohkea esiintyminen ja uskomattoman kaunis ääni kompensoivat bändin miesosaston tiettyä syrjäänvetytyvää jurotusta. Ehkäpä näiden kundien pitäisikin, kävi mielessä, soittaa jumittavaa sludgea tai jopa sitä stoneria. Mutta pliis älkää, olkaa bändinä Sinin kanssa jatkossakin, teillä on ainutlaatuisen upea solisti. Toinen mieleenjäänyt muusikko oli rumpali Matias Myllymäki, erittäin tanakka kannuttaja kaikessa garage-eleettömyydessään.

Bändillä on tässä vaiheessa takanaan pari EP:tä. Jollain tapaa Annie Mallin rentous ja energia muistutti monista omaehtoisista bändeistä joita syntyi suomirockin kultaisina vuosina 1983-87 kuin sieniä sateella. Nämä olisivat voineet olla jo silloin olemassa, mutta hyvä että ovat nyt. Tsekatkaa ihmeessä bändin tuore sinkku ”Friday” sieltä niin, Spotifysta, näin upeaa Ääntä ei ole ainakaan omiin korviini kotomaastamme kantautunut sitten The Blue Yodlen ja Anna Paatelaisen (joo joo Keikkis toistaa itseään, mutta ei se mitään kun sen oikein oivaltaa).

Ensimmäistä kertaa myös pidin Lepakkomiestä ihan mainiona keikkapaikkana. Salin käytävämäisyys ei tietenkään tunkuiltoina toimi, tai jos matalassa putkessa soitetaan liian lujaa, mutta nyt kaikki oli kunnossa. Paikan lippuhinnoittelua, ystävällistä palvelua ja erittäin mielenkiintoista esiintyjäpolitiikkaa joutuu yksinkertaisesti arvostamaan. Mainiota Lepis. KG