Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Archive for the tag “metalcore”

Scarred by Beauty (den), The Dead Lay Waiting (uk) @ Tapper, Tallinna 23.05.2012

Istun Tapperin baarin puolella. Televisiossa, onneksi mykkänä, pyörii National Geographic. En keksi miksi. Jollekin amerikanjäbälle asetetaan pyllyposki-implantteja. Tohtori pitää kulmaraudalla viistettä auki ja kollega junttaa silikonia sisään kuin viimeistä päivää. Siis siellä televisiossa. Vanha heviroku on vetänyt pohjat omasta Jack Daniel’s-pullosta ja opettelee nyt kävelemään uudestaan. Tunnelma ei ole varsinaisesti katossa.

Takana on nuoren brittiorkesterin The Dead Lay Waitingin energinen keikka. Jonka kestosta tosin aivan liian ison siivun laulaja Luke Apocalypse (kyllä) käytti houkutellakseen meitä, noin 12-päistä yleisöä, lähemmäs lavaa. Nuorille bändeille se on joku tärkeä juttu. Itse kuitenkin lähden siitä, että seisoskelen missä seisoskelen. Varsinkin, kun edellisenä yönä näin unta jossa äidyin tanssimaan Kauko Röyhkän keikalla. Biisi oli ”Mainostaulujen taakse”.

Olen ollut paikalla jo puolitoista tuntia. Soittoaikoja ei oltu ilmoitettu, kuinka ollakaan. Ilmoitus ylipäätään koko keikasta tuli Tapperin kotisivuille edellisenä päivänä. Ei ihme, että on hiljaista. Maksaneita katsojia on ehkä kahdeksan. Tuloutuksella saa muutaman kymmenen litraa dieseliä, jos ymmärtävät tankata ennen Suomeen menoa. Pitäisiköhän mennä neuvomaan? No, ehkä ne tietävät, menossa on kuitenkin 45:n keikan rundi.

On erittäin kova laji kiertää Eurooppaa pakettiautolla ja soittaa suihkuttomissa ja takahuoneettomissa luolissa kuolonmetallia, varsinkin jos yleisössä on vähemmän possea kuin kahdessa bändissä. Osan vastuusta kantaa tietenkin keikkamyyjä, jos sellaista on. Että ei mennä liian isoihin paikkoihin masentumaan. Osavastuu on paikan pitäjällä; ei mitään kaupallista tilaisuutta aleta mainostamaan edellisenä päivänä. Paitsi että Eestissä tämäkin on lähes sääntö. Samana iltana soitti Apollon yökerhossa legendaarinen venäläisbändi Mumiy Troll, ja katujen mainoslakanat nousivat tuulettumaan edellispäivänä.

Televisiossa amerikanmies saa onnellisesti uuden berberin ja näyttää heräämön pöydällä jurriselta mäkihyppääjältä. Tanskalainen Scarred by Beauty toivottaa salin puolella piskuisen yleisön tervetulleeksi ja aloittaa anteeksiantamattoman paahdon. Bändiä ei yhtään häiritse, missä kukakin bostaa. Eikä ainakaan silminnähden edes katsojakunnan pienuus. Vedetään niin että takaseinä tärisee, vaikka paikalla olisi vain miksaaja. Tämä on hieno ja ammattimainen bändi. Laulaja Jonathan Albrechtsen huusi muutaman vuoden Hatespheressa, ja se jo kertoo että A-sarjan joukkueesta on kyse.

Vaikkakin olen sitä mieltä, että ns. metalcore on rock’n’rollin historian turhin ja turhauttavin genre. Tuntuu, että jätkät keskittyvät keksimään alalajeille nimiä (deathcore, mathcore, deathgrind), kun ei osata tehdä hyviä biisejä. Ei haluta olla hardcorebändi, kun niitä ei kukaan käy katsomassa, mutta ei myöskään deathmetallia, koska se on vanhojen äijien laji. Bändejä on miljoona, mutta annettavaa on vähän. Siksi aina palaankin alan pioneereihin Biohazard ja Earth Crisis. Niitä kuuntelemalla pääsee pitkälle.

Illan orkestereista The Dead Lay Waiting (hieno nimi, pojat) oli lähempänä perinteistä kuoloa. Toki lavalla pompittiin tasajalkaa ja jäbät olivat käyneet parturin kautta, mutta lajityypit onkin musiikkia, ei tapoja. Bändin hittibiisi ”The Days I’m Gone” voisi olla Green Dayn kataloogissa, eri tavalla sovitettuna toki. Mutta raskasta poppiahan tämä lopulta on.

Scarred By Beauty voisi ehkä olla musiikkinsa puolesta sitä metalcorea, ja jos niin onkin, niin silloin se on paras näkemäni alan bändi. Tämä oli jo toinen keikka jota todistin, ja tämmöistä toimittamista voi vain ihailla, oli kyse sitten humpasta tai teknosta, tai vaikkapa jostain coresta. Ja kyllä tälläkin bändillä se ”core” on eniten lavaliikehdintää- ja maneereja, ja joitain kitaravälikkeitä.

Illan irtopisteet jaan kesäiltaan astuessani paitsi kesälle, myös TDLW:n rumpalille Thomas Shrimptonille peltityöskentelystä, kilisi ja sihisi juuri niin kuin alan parhaat perinteet edellyttävät. Ja itselleni, että jaksoin raahautua paikalle Scarred By Beautya todistamaan.

Post Navigation