Fu Manchu (us), The Shrine (us) @ RockCafe, Tallinna 30.09.2012
Toinen niistä keikkasyistä tulla juuri tänä syyskuun viimeisenä viikonloppuna Tallinnaan (toki hakemaan täyttä lastia samalla) oli paitsi perjantainen Kauko Röyhkän keikka Vanhassa Kaupungissa, mutta myös stoner rockin elävä legenda Fu Manchu, paikkana Tartu maanteen RockCafe. Fu Manchu juhlistaa tänä syksynä klassikkoalbuminsa ”The Action is Go” 15-vuotissynttäreitä paitsi levyn moninaisin erikoispainoksin, myös jalkautumalla pitkälle kiertueelle, jolla joka ilta soitetaan kyseinen platta alusta loppuun (niinkuin nykyään on kovin muodikasta, ja mikäs siinä tavallaan). Monille tuo kyseinen vuoden 1997 Mammoth Records-julkaisu on paitsi Se levy Manchun kataloogissa, myös Se levy koko stoner rockin alalajissa. Itse en voi tunnustautua erityisen kovaksi manchumieheksi, omasta hyllystäni löytyy vain bändin viimeisin albumi ”Signs of Infinite Power” (2009) ja itselleni Se skenen albumi on Corrosion of Conformityn ”Deliverance”, vaikkakin tiedän etteivät puritanistit edes pidä CoC:ia stonerina. No, puritanismi ja määreet sikseen. Hyvä musiikki on aina hyvää musiikkia.
Mainitun CoC:n hillittömän kova keikkakunto tuli tarkistettua Tavastia-klubilla elokuussa eli hiljattain, ja nyt kun satuin Tallinnassa nurkilla olemaan muutenkin, niin piti toki tsekata Fu Manchun vastaava. Soittoaikojahan ei sitten taaskaan RockCafen melko tuttuun tyyliin kannattanut yleisölle kertoa, mutta vanhaa Tallinnan keikkakonkaria ei noin vain höylättykään öögaan, vaan onnistuin kuin onnistuinkin osumaan paikalle juuri hyvään rakoon. Eikä ollut vaikeuksia saada ovelta lippuja, väkeä oli bändin merkitykseen nähden taaskin liian vähän paikalla. Äijävoittoisesti toki ja seassa muutamia mukaan pakotettuja tuoreita tyttöystäviä (toivottavasti niitä myös tämän illan jälkeen).
RockCafe sijaitsee hiukan välittömän keskustan ulkosyrjällä, mutta ratikalla hurauttaa ytimestä parissa minuutissa paikalle. Kyseessä on mainio keikkamesta ja täyttää monin kohdin ainakin omat ja varsin sniiidut laatuvaatimukseni. Tilaa on mukavasti, baarissa yleensä jonoutumaa vähän, soundit suurimmalla osalla keikkoja hyvät, narikka ilmainen ja Nosturin tapaan yläkerta auki tunkuiltoina, ja siellä jopa pöytäpaikkoja, joilta näkee suoraan lavalle. Näin muodoin RockCafe onkin Tallinnan paras ja aktiivisin rokkiklubi. Niin, Tallinnan Nosturi. Täällä olen nähnyt pitkän liudan kovia vetoja viimeisimmän neljän vuoden aikana.
Pölähdin siis paikalle kun kalifornianlämppäri The Shrine oli jo lavalla. Bändi on tässä psykedelia/retroheavymaailmassa kovissa nousuissa ja julkaisi esikoiskiekkonsa ”Primitive Blast” tänä vuonna, saaden tuotantopuikkoihin ex-Black Flag-mies Chuck Dukowskin. Eikä levy ole huono, päinvastoin. Se kannattaa tsekata, jos alalajisto kiinnostaa. Mutta eipä tämä trio tänään onnistunut livenä vakuuttamaan, ja palaan jälleen nerokkuuteen valita keskinkertainen lämppäribändi. Sitä The Shrine nimittäin on. Ok, ulkoasut on hallussa revittyine farkkuliiveineen ja pulisonkeineen, kitara on FlyingV ja piuha on kierteinen, rumpusetti riisuttu ja rumpali istuu alhaalla kuin Bill Ward aikoinaan….Mutta jos kama ei toimi, tulee näin puuroisesti kuultavaksi ja retro kouhkaaminen yrittää paikata biisimateriaalin puutteita, niin en lämpene. Toisin kuin muu tallinnalaisyleisö, joka otti bändin hyvin vastaan, mutta väitänpä että se on täällä osin myös kulttuurikysymys; kaikilla lavallaolijoilla on oikeus yhtä lämpimään vastaanottoon.
Eli asiaan päästiin, kun pikku säätelyn jälkeen nykymuotoinen Fu Manchu asteli lavalle eli Scott Hill (kitara ja laulu, alkuperäisjäsen), Brad Davis (basso ja laulu), Bob Balch (kitara ja laulu) sekä rummuissa Scott Reeder (joka on nähty kannuttamassa hiljattain myös Social Distortionissa). Ja mikäs oli ollessa, klassikkoalbumi ”The Action is Go” soitettiin alusta loppuun, ja (tietenkin) oikeassa biisijärjestyksessä, eihän klassikkoalbumikeikoissa muuten ole mitään järkeä (vai mitä Metallica ja Pelle Miljoona). Ja vahvaa kamaahan kiekko edelleen on, takakenoista ja miehekästä aavikkorockia, erittäin rutinoituneiden muusikoiden soittamana. Biisilista löytyy siis kävelemällä levyhyllylle tai menemällä Googleen, joten ei siitä sen enempää. Tajunta jätti räjähtämättä, mutta en uumoillutkaan niin tapahtuvan. Oli vain tarkoitus nähdä yksi niistä bändeistä, jotka ihan oikeasti ja tunnustetusti ovat jättäneet jäljen rock’n’rollin aikajanalle. Ja sellaisenaan mainio sunnuntaipuhde. Joku encorebiisikin sieltä tuli, mutta kun en oikein encoremiehiä ole, poistuin Tallinnan yöhön. KG