Of Montreal (us), Yip Deceiver (us) Burning Hearts @ Tavastia, Helsinki 16.04.2012
Poikkeus vahvistaa säännön, sanotaan. Erittäin laadukkaaksi äitynyt keikkavuosi tarvitsi sen huonon illan tähän väliin, jotta vanhat kansanviisaudet yhä pitäisivät kutinsa. Ja katso, huono ilta se oli.
Alku oli toki lupaava. Tuntematon nuori nainen myi Tavastian eteisessä kympin ovihintaa halvemmalla lipun paksusta ilmaistikettitukustaan, jonka alkuperää en jäänyt kyselemään. Siihen se hyvä sitten päättyikin.
Oli ollut hyvä tarkoitus skipata illan ensimmäinen akti eli yhdysvaltalainen Yip Deceiver. Mutta aikataulu juoksi sen verran myöhässä, että jouduin kuitenkin lusimaan tämän ennalta tuntemattoman syntikkapopduon erittäin kovaäänisen keikan lopulta melkein kokonaan. Koko kämppä tärisi, niin että pisoaarillakin kaipasi korvatulppia, ja turhaan, sillä mitään annettavaa ei Yip Deceiverilla ollut. Eikä biiseissä nyt ainakaan. Se yksikin, jota voisi kutsua hyväksi, kuulosti pelottavasti Human Leaguelta (joka siis on ihan oikeasti tehnyt hienoa musiikkia tällä saralla). Miksi piti soittaa niin kovaa, siksikö että musiikin luokattomuus olisi hukkunut äänimassaan? En koskaan saa tietää. Nimittäin, tämä nuorten miesten retroiluharrastus ei tule saamaan toista tilaisuutta (soittaa hiljempaa). Todettakoot, että seurasin keikan pääosin baarin puolelta monitoreista, mutta meininki ei jäänyt epäselväksi.
Kotimainen, sanoivatkohan ne olevansa Turusta, Burning Hearts oli ennakkoon jo hiukan kiinnostavampi. Mutta lunastus jäi heiltäkin tulematta. Lupaavaa oli solistin sukupuoli eli nainen ja rumpusetin koko eli riisuttu. Mutta siinäpä se. Blogistiikkapäällikkönne on sattuneista syistä nähnyt suuren joukon keikkoja Tallinnassa viimeisimpinä vuosina, ja siellähän kynnys nuorten kellaribändien päästä isoillekin lauteille on Suomea todella paljon alhaisempi. Todella paljon. Toisin sanoen, Tallinnassa on tullut nähtyä koko joukko harrasteorkestereita, jotka eivät vielä (tai ehkä koskaan) keikkalavoille kuulu. Mutta nyt Burning Hearts teki asian todeksi myös Suomen puolella. Laulajalle, ja koko bändillekin, kuvitteellisia havunneulasia konkreettisiin persuksiin ja parempia biisejä työn alle pian, muuten homman voi, tai se kannattaa, unohtaa. Se ainoa innostuksen hetkikin, kun rumpali aloitti ja jatkoi jotakuta biisiä Manchester-beatillä, kyrvähti siihen että muu bändi ei pysynyt perässä. Manchester-beat on niin kova laji, ja niin kovat bändit itsensä sille perustaneet, että kannattaa olla kataloogin kuosissa ennenkuin tulee esiintymään tilaisuuteen, jossa sisäänpääsy maksaa 30 euroa.
Ja samansuuntaisuus koski valitettavasti myös illan pääbändiä, Of Montrealia, joka ennakkoon levyjensä perusteella oli kovinkin kiinnostava. Vielä kun ennen vetoaan keskustelin muutaman puolitutun indieharrastajan kanssa, jotka todistivat edellisen, vuoden 2007 Redrumin keikan, olleen suoranaista ekstaasia, olikin odotusmittari jo kohtuullisen punaisella. Mutta ei. Kun ei lähde, niin ei lähde. Tylsää retroilua laidasta laitaan, laiskaa muusikkoutta ja huonoa showmiehisyyttä. Ajattelin olevani NYC:ssa ja ihan ensimmäisillä Velvet Undergroundin sekoilukeikoilla, mutta ei sekään auttanut. Yksi ennätys tuli sentään rikottua. Kuunaan (sana siinä missä muutkin) en ole seurannut yhtään keikkaa Tavastialla näin edestä, eli lavan reunalta. Nyt oli väljyyttä ja mahdollisuus, joten tuli sekin kokeiltua. Siltä osin todella hyvä kokemus.
Ruotsalaista kulttiorkesteri The Arkia en ole onnistunut koskaan näkemään, mutta uskoisin sen olevan livenä hyvin samankaltainen bändi kuin Of Montreal. Mutta paremmilla biiseillä. Showsta ei ollut edes tulla loppua. Jatkui ja jatkui. Loppui kuitenkin viimein, ja pettymys illasta oli iso. Juttelin keikan jälkeen komppikitaristi Zac Collwellin kanssa, joka piti tätä Euroopan-kiertueen avauskeikkaa erittäinkin onnistuneena ja oli havaittavan helpottunut. Hyvä niin, jos bändi koki olleensa oikeassa paikassa oikeana iltana, koska niin toki koki myös erittäin tyttövoittoinen fanijoukko. Itse en vain ollut ns. kohderyhmää. (Unohdin sanoa Collwellille, kaikessa epärelevanttiudessaan, että mies muistuttaa vähänkään etäämpää Callum Adamsonia.)
Of Montrealin kotikaupunki on Athens Yhdysvaltain Georgian osavaltiossa eli yksi rockhistorian tärkeimmistä yksittäisistä pikkukaupungeistä. Mutta kyllä sen kaupungin parhaana bändinä tämänkin illan jälkeen säilyy, se tuskin sattumalta samalla myös pisimmälle päässyt, eli.R.E.M.
Yksi asia vielä loppuun. Tavastian legendaarinen ovimies, lähes 20 vuotta tointaan hoitanut Pokla kuoli saappat jalassa työpaikalleen helmikuussa. Sen jälkeen Tavastialla on ollut hämmentävän ystävällinen ja rento meininki. Toivottavasti suuntaus on pysyvä ja kantaa yli Poklan suruajankin, nyt nimittäin kaikkien näiden vuosien jälkeen Tavastialla käy mielellään. Mitä siis tulee henkilökuntaan. Ja se on paljon sanottu.
Keikkaguru SUOSITTELEE tutkimaan rockmusiikin historiaa. Kaikki on jo tehty, moneen kertaan vieläpä. Jonkun Yip Deceiverin (ja mitä näitä nyt on) sijaan voi tutustua niihin esikuvabändeihin ennemmin eli vaikkapa mainittuun Human Leaguehen. 1980-luku oli hienoa aikaa, myös rockmusiikissa.