Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Archive for the tag “Vanha Isäntä”

Jemina ja Selina Sillanpää feat. Tim Ries (us) @ Suisto-klubi, Hämeenlinna 15.11.2012

Näinä aikoina tunnistaa laadun, aina kun sitä näkee tai kuulee. Näinä aikoina, kun hiphopia pääsee levyttämään, jos on itähelsinkiläinen ja viiksekäs. Tai näinä aikoina, kun TV suoltaa joka ilta jatkoonpääsyä ja putoamista, niin että jokainen joka opettelee kiekumaan Rihannaa kolme säkeistöä on talentti, ja kun iskelmämusiikille on alettu jakaa Finlandia-palkintoa, kun CMX nimeää uuden sinkkunsa Kusimyrskyksi,  kun alle kouluikäiset räppäävät kilpaa ja kun Fintelligens juontaa Nenäpäivää. Näinä aikoina, kun näkee tai kuulee todellista lahjakkuutta ja asiansa takana seisomista, sen tunnistaa.

Hämeenlinnan Suisto-klubilla ei (tänäänkään) ollut kuin kourallinen maksaneita, mutta meille jotka olimme paikalle vaivautuneet, tarjottiin laatua oikein isän (ja ennenkaikkea tytärten) kädestä. Jemina ja Selina Sillanpää ovat imeneet lahjakkuuden kotoaan, siihen ei ole kisoja tarvittu. Isä Seppo on soittanut folkia ja countrya 70-luvulta lähtien, mm. legendaarisessa Vanha Isäntä-yhtyeessä (ensimmäinen ihan oikea bändi, jonka olen nähnyt elävänä). Nuoret naiset ovat laulaneet ja soittaneet isän mukana, ja myöhemmin omillaan, jo parikymmentä vuotta.

Nyt sisaruksilta on ulkona uusi albumi, ”Rajamailla”, joka on kokonaan Jeminan ja Selinan säveltämä ja sanoittama. Rajamailla-kiertue starttasi tänään Hämeenlinnasta. Siskosten levyn on tuottanut New Yorkin mies Tim Ries, joka vastaa pitkälti myös sovituksista ja on kiertueen erikoisvieras. Tim Ries on pitkän linjan saksofonisti, jonka yhteistyökumppaneiden lista on lähinnä huikea, sisältäen kaikkea Donald Fagenin ja Micheal Jacksonin väliltä, mutta vuodesta 1999 alkaen Ries on ollut myös  Rolling Stonesien luottofonisti levyillä ja maailmankiertueilla. Ja on edelleen, eli Riesin marraskuu sujuu sukkuloiden Suomen ja Rollareiden tuhatvuotisjuhlakeikkojen välillä.

Muutenkin sisarukset olivat onnistuneet kokoamaan taakseen huiman vanhempien valtiomiesten allstars-kokoonpanon: kitarassa itse bluesasiain ministeri Esa Kuloniemi, rummuissa Jaska Lukkarinen (niinikään Honey B. & The T-Bones), bassossa Pekka Lehti, Sillanpään vanha isäntä Seppo mandoliinissa ja kitarassa, sekä siis Tim Ries koskettimissa ja saksofoneissa. Ja kaiken kruununa molemmat sisarukset laulavat ja soittavat viulua.

Keikan materiaali esitteli pääosin uutta albumia, ja mikäpäs se siinä, kelpaa esitellä. Parhaiten itselleni kolahtivat Jeminan säveltämä ja sanoittama, järisyttävän kaunis ”Yölaulu” ja loppupäässä kuultu levyn nimibiisi ”Rajamailla”. Eihän tämmöisiä biisejä enää kuule missään, en tiennyt että tämmöisiä vielä tehdään. Näissä on 70-luvun henki, enkä nyt puhu siitä 70-luvun turhimmasta lauluhengestä eli poliittisesta, vaan siitä että silloin laulut saivat tuntua, oli luonnontunnetta ja maailmat isompia. (Anteeksi nyt vaan, mutta koko tämä 90-luvun lopulla alkanut kakkosaallon mukalaululiike ja rockin iskelmöityminen Yö-orkesterin lippu eturivissä heiluen, on ollut tappamassa suomalaista rocklyriikkaa, vain ihan pari raastavinta esimerkkiä mainitakseni). Tahtoo sanoa, että Sillanpään sisarusten teksteistä ei tarvitse kiusaantua, ne ei hävetä. Päinvastoin, odottaa mitä seuraavaksi tulee. Ja esimerkkinä vaikkapa mainittu ”Yölaulu”. Ei tarvita tarinaa, kunhan tunnelma on kunnossa.

Ja kun esittämisen tunnelmakin oli kunnossa, niin ehkä jo tulikin selväksi, tykkäsin valtavasti. Jokainen ymmärtää, että tuon tason bändi ei soita huonosti tai epätarkasti. Sen ammattistaminan päälle, Sillanpään sisarusten täyteläiset ja kuulaat äänet, taitava stemmalaulu, eläytyminen omiin teksteihin ja omista biiseistä tykkääminen, niin tänään paketti oli kova, nätisti kääritty ja sen sai avata heti.

Pitää tunnustaa, että alunperin minut sai liikkeelle se, että kotikaupungin lavalle tulee soittamaan aito rollari. Toki tajusin, että illan hyvyys ei voi mitenkään piillä pelkästään siinä ja mahtavaa oli se, että Ries paitsi oli, myös pidettiin muusikkona muusikkojen joukossa. Silti oli kiva bonus kuulla encorena (joskin olin arvannut tämän ihan biisiä myöten) porukan letkeä ”Honky Tonk Women”. Tim Riesin soololevyt ovat aikalailla vahvaa perinnejaskaa, enkä ole jaksanut niihin syvemmin perehtyä, mutta tänään olin iloinen että miehen maine johdatti näkemään jotain, joka muuten olisi saattanut mennä ohi. Sillanpään kauniit folksisarukset ja bändinsä voi nähdä vielä Helsingin Musiikkitalon Music Boxissa 22.11., sekä Lahdessa 23.pvä. Suosittelen lämmöllä, jos muusikkous, lauluntekemisen taito  ja juurimusiikki herättävät tunteita. Yritetään muutenkin suosia aitoja asioita. KG

Post Navigation

%d bloggaajaa tykkää tästä: