The Vibrators (uk), Mean Idols, Sammuneet Katulyhdyt @ TVO, Turku 26.08.2015
Turun vaihtoehtoluola TVO:n kaupustelutiskin takana istuu ikääntyvä, kärttyisän oloinen, mutta jollain tapaa tutun näköinen hesseli. Jotkut mimmit käyvät kättelemässä, joku kyselemässä t-paitojen hintoja. Mietin, että onpa pantu ikäpresidentti istumaan paitamyyntiin, kunnes kello niinsanotusti soi; sehän on punklegenda isolla P:llä, The Vibratorsien alkuperäinen rumpali John ”Eddie” Edwards. Tietenkin. Johnilla on lusittavaa kahden kotimaisen lämppäribändin ajan, kauppa käy tänään huonosti.
Aika tarkalleen uumoiltuun ja jopa ilmoitettuun kellonaikaan, pelin avaa Sammuneet Katulyhdyt, paikallismelodinen punkorkesteri, jonka basistin tunnistan nähneeni jonkin toisen bändin kanssa TVO:n ylälauteella paria viikkoa aiemmin. Katulyhdyt soittaa hyvällä asenteella kulkevaa tavaraansa, mutta muutaman biisin jälkeen ihmettelee jo kuulija hän, että eikö ne just soittaneet tämän? Onkin hyvä, että laulaja-kitaristi Roopella on ironinen ote omaan bändiinsä, ”tässä biisissä on samat soinnut kuin kaikissa muissakin”, kuuluu loppupään välispiikki. Just näin. Eikä siinä. ”Saippuaoopperaa” on mainio kappale, ja avaa bändin tänä vuonna ilmestyneen omakustanne-digitaalisen pitkäsoiton, joka löytyy täältä, eikä ole ollenkaan hassumpi platta: https://sammuneetkatulyhdyt.bandcamp.com
Pikku roudaustauon aikana on hetki istahtaa TVO:n terassille, lähtevät kaukojunat kolisevat, kesä loppuu, mutta punk elää ja voi hyvin. Siitä pitää huolen ainakin tamperelainen Mean Idols, joka sylkee väkevän setin rockabillyllä maustettua melopunkia, varsin tai erittäin Social Distortionin mieleentuovasti. Isolla energialla, mainioilla omilla biiseillä, sekä korkean hatunnoston ansaitsevalla covervalinnalla, eli Buzzcocksien ”Sick City Sometimes”, Mean Idols ansaitsee saman tien tulla nähdyksi pikapuoliin uudestaan.
Eddie Edwards kirjoittaa enkuksi merchandise-tiskille lapun, ”myynti jatkuu keikan jälkeen”, ja siirtyy tekaisemaan nopeimman ikinä rumpusoundcheckin. Tässä ei nokka kauaa tuhise. Pian itse The Vibrators onkin jo koko triomuodossaan lavalla, ja lataa tennarin lattiaan väkevällä avauksellaan ”Bad Time”. Ja siitä alkaa hittiputki, joka ei ota laantuakseen. Nekin biisit, jotka alkuperäisinä 70-luvun lopun varhaispunkin pioneerilauluina tuntuvat levytettyinä renkutuksilta, ajetaan tänään voimalla ja innolla läpi, moni levyllä skippaamani biisi soi tänään uhkeana voimarallina. The Vibrators, ja eniten sen suomalainen basisti-laulaja Pete Honkamäki ottaa pikkuisesta yleisöstä työvoiton. Tai ainakin vimmatusti yrittää, tänään ei turkulaisilta oikein lähde. No, itselle toimii, ja se riittää.
”Troops of Tomorrow” alkaa pikkupsykedeelisellä introlla ja marssittaa Turun iltaan todellisen klassikon, jota ilman punkin historia olisi muutaman saappaanmitan kevyempi. Bändi ei ole tullut pikkuiseen TVO:honkaan jäähdyttelemään, täysillä vedetään, vaikka välillä tulee soitettua isommillakin klubeilla. Edwardsin komppi on tanakka vuonna 2015 edelleen, välillä huudetaan laulut kolmiäänisesti, väliin solistivuoron saa kitaristi Darryll Bath. ”Rats”, ”London Girls”, ”Automatic Lover”, ”Amphetamine Blue”. Illan komein vetoo uhkaa olla Richard Berry-cover ”Have Love, Will Travel”, kunnes bändi lataa kaiken liikenevän hittibiisiinsä ”Judy Says (Knock You In The Head)”. Yleisöä yritetään saada vielä kerran messiin tai meininkiin ”Disco In Moscowlla”, jotenkin siinä onnistuenkin. Meitä on vain liian vähän, ja meillä on seuraavana päivänä töitä. Tai jotain. Keikan komeaksi lopuksi vielä kunnon kaahaus, ”Kid’s A Mess”.
Tässä vaiheessa iltaa tulee yleensä encore tai muutama. Rundin aiemmilla keikoilla The Vibrators on mainitussa vaiheessa soittanutkin vielä peräti viisi biisiä, muutamat tärkeimmistään mukaanlukien, kuten ”Retard”. Mutta TVO:lla se ei kertakaikkiaan käy. Kun bändi hetkeksikään luopuu soittimistaan, porukka marsii pihalle röökille ja kiisselille. Ellei peräti kotiin. Jään keikkaseurani kanssa hämmentyneenä seuraamaan tapahtumattomuuksien kulkua, yritämme tyyliin kahdestaan läpyttää kahta kättä kumpikin, mutta ei. Bändi palaa myyntitiskin taakse, pahoittelemme basisti Honkamäen kanssa asiain kulkua Turussa, ostan pitkähihaisen, äärettömän siistin Troops of Tomorrow-paidan, kättelen ja kiittelen yrmeääkin yrmeämmän Edwardsin ja häivymme ratapihan yli Turun hämyyn. Ankara veto The Vibratorsilta, ja pahoitteluni, että etukäteen epäilin bändin nykyiskukykyä, siinä ei ole mitään vikaa. Vuonna 1976 perustetussa punkbändissä jos on yksi kolmesta jäsenestä alkuperäinen, niin eihän se ole huonosti olleenkaan. Ja jos kunto on tämä, niin vuosia on vielä jäljellä. Aion olla paikalla seuraavallakin kerralla, missä ikinä. KG