Head2Down (sk), Strapon (lv) @ Depo, Riga, LV 14.11.2019
Omituisesti itsensä nimennyt ja ehkä vielä omituisemmin itsensä typoava Head2Down on nu-metal/grunge/vaihtoehtoraskasrockbändi Slovakian Topolcanyn kaupungista. Imatran kokoinen mesta, jossa vaihtoehdoista eräät parhaimmista on varmaankin pelata alasarjojen väkivaltaista jääkiekkoa ja haaveilla Bratislavasta, tai perustaa bändi ja haaveilla Bratislavasta. Vuonna 2003 perustettu (mitä nää on tahkonneet kaikki nää vuodet?), ja kolme pitkäsoittoa julkaissut Head2Down jalkautui piskuiselle Euroopan kiertueelle Tsekkeihin, Ukrainaan, Venäjälle, Eestiin, Latviaan ja Puolaan. Latvian vedon paikkana toimi tuttuakin tutummaksi syksyn työnomaista puuhastelua-komennuksella muodostunut rokkiklitsu Depo. Kun päivän sekoilut oli sekoiltuna, oli vielä sen verran jostain nyhdettävissä virtaa, että olihan se raahauduttava taas Depon lämpimään suojaan. Siksikin jo pelkästään, että koskaan en ollut nähnyt yhtään slovakialaista bändiä livenä, puhumattakaan kuolleena. Vaikka henkilökohtaisena mielipiteenä onkin todettava, että yksi grungen, ja vaihtoehtoisempaan suuntaan vääntyneen raskasrockin kovimmista flanellipaitabändeistä tuli aikoinaan niiltänurkin, ja nyt puhutaan tsekkiläisestä, Dan Bartan aikoinaan nokkamiehittämästä ja jo edesmenneestä Alice-orkesterista, jonka eponyymi, Prahasta 1995 hankittu albumi soi edelleen aika ajoin henkilökohtaisessa musacornerissa, niin eipä silti slovakialainen musaskene ollut, tunnustaa pitää, yhtään tuttu. Yhtään. Grunge, ja sitten hiukan myöhemmin ns. nu-metal iski lähtemättömän jälkensä itäisen Euroopan kehittyviin rokkiskeneihin, ja pelkästään Venäjältä ei juuri yhteen aikaan tullut ulos länteen mitään muuta, kuin niinsanottua nu-metallia.
Depon illan avasi melkoisella nimellä itseään paiskonut paikallinen nuoriso-orkesteri Strapon. Nimestä olisi tokikin pitänyt keikkaveteraanina päätellä, että kyseessä on rippikoulujanttereiden treenikämppäsessio, ja kaikki mainitsemiskynnyksen ylittävä liittyy orkesterin nimeen. Soundcheck venähti, ja tavallaan hyvä niin, koska samalla alkoi konkretisoitua se fakta, että lohjalaisen varaosakauppiaan oloinen pusakkaäijä on kuin onkin Depon indahouse äänenpaineenmittaaja. Jevgeni. Arvostan, vaikka kuinka yritti Strapon(kin) treenailla menemään maksaneen yleisön edessä, niin kaveri tiskin takana hoiti hommansa.
Strapon on Latvian The Cult, pääosin siksi että solisti Ugis kuulostaa silkkaa nuoruttaan ja yritteliäisyyttään kovastikin Ian Astburylta, ja sen lisäksi Straponilla on kollektiivisen vyönsä alla yksi hyvä biisi, suoratoistopalveluista lähempää kuin arvaatkaan löytyvä, ihan oikeasti upeasti kulkeva ”Buckle Up”. Jossa biisissä on ihan maailmanluokan kertosäe, ja jolla jossain ihan muussa maassa hillottaisiin satatonnareita. Tulin kuulleeksi biisin kahdesti, soundcheckissä ja setissä itsessään. Myöhempi paluu Straponin suoratoistokattaukseen todisti, että bändi on tosiaankin levyllä huomattavasti valmiimpi kuin livenä.
Illan pääbändi Head2Down on sekin levytettynä tehokkaampi paketti, kuin ainakaan tällä kertaa livenä Riikan illassa. Ollaan rehellisiä, paikalla oli kuitenkin vain kolme kourallista alan harrastajia, ja eturivissä joranneet tunnelmannostattajatkin luonnollisesti bändin tyttöystäviä. Eli ei meitä oikeasti neljä euroa(!) sisäänpääsystä maksaneita montaa ollut. Allekirjoittanneen nakit riitää ynnäämmään.
Head2Down soitti napakan lyhyen, jopa yllättävän lyhyen setin kaikilta kolmelta albumiltaan. Mutta ihan kuinka ollakaan, napakimmin lähti silti kaksi vuotta vanhan ”3/Orion”-albumin nimiraita. Energinen solisti Fuxo teki toki parhaansa rastapäissään piskuisen tyttöystäväyleisön edessä, mutta jollain tapaa tuntui, että jannujen lahjat riittäisivät muihinkin genreihin, kuin iänikuiseen itäeurooppalaiseen nu/groove-metal-runttaukseen. Jos tämän bändin manageri olisin, niin joukkio suuntautuisi enemmän puoliakustiseen jälkigrungeen, ja laatisi sen kaltaisia biisejä lisää kuin viimeisimmän albumin ”Visions”, jolla orkka kuulostaa loppuaikojen Sentencedilta, ellei peräti Poisonblackilta. Mutta kun enemmänkin tulee oltua vain tavallinen keikkakävijä, uuden etsijä, kaikesta kiinnostuja, niin jätettäköön visioinnit muille. Pian päättyvä, ja hyvä niin, työkomennus Latvian pääkaupunkiin ei ollut rock/live/keikkatermein niin antoisa kuin alunperin uskalsi haaveilla, mutta jotain mielenkiintoista tuli sentään silti nähtyä, ja kollattua muutama Riikan keskeisin rockluola. ’Till We Meet Again, KG.