Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Archive for the tag “Rebel Yell”

Apsent (tr) @ Shaft Club, Kadiköy, Istanbul 06.06.2013

Täällä Istanbul ja paluu pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen eetteriin. Tauon selittää Näköradiomiehen Ihmeelliset Siekailut lounaisessa Turkissa, Marmariksen niemimaalla. Kolme viikkoa ankaraa työntekoa, eikä niissä pienissä vierasvenesatamiksi muotoutuneissa kylissä ollut mahdollisuutta kuulla tahtiakaan elävää musiikkia. Ei edes minareetin rukouskutsu tule nykymaailmassa elävänä, vaan kaiuttimista. Ja kovaa.

Siirtymä Istanbuliin odottamaan työkomennuksen jatkoa muuttui muutamassa päivässä hotellikuolemaksi ja aivan varma olen siitä, että pikkuisen sellini numero 305 seinät ovat joka aamu muutaman sentin lähempänä. Marmariksella oli aikaa haaveilla Istanbulin monimuotoisesta ja elävästä klubiskenestä ja kaikista illan päälle kymmenistä vaihtoehdoista kuulla elävää musiikkia. Sitten alkoivat mielenilmaukset Taksimin aukiolla Beyoglussa, ja hyvä niin, ihmisten kiukun tiukentuvaan otteesseen Turkin hallinnossa ymmärtää kyllä. Samantien se merkitsi kuitenkin rokkiskenen kuivahtamista, kaupungin tärkeimmät klubit ovat aivan Taksimin taistelutantereen nurkilla, ja kuluttavalla nuorisolla on nyt muutakin ajateltavaa. Ennakkolippu oli oikein hankittuna näkemään jenkkiläinen stonerjyrä Red Fang, mutta keikkamestakseen suunniteltu Jolly Joker on peruuttanut sittemmin lähes kaiken. Turkin poliisi kun kyynelkaasuttaa lapsia ja vanhuksia parin korttelin päässä.

Vihdoin koitti D-Day, ja mahdollisuus nähdä ihan oikea ja aktiivinen rokkibändi liian pitkän kuivan kauden päätteeksi, kun istanbulilainen hardrockryhmä Apsent oli ilmoitettu soittamaan majoituskaupunginosani Kadiköyn Shaft-klubilla. Apsent on perustettu 2005, ja julkaissut todella mainion eponyymin albumin alkuvuodesta 2010. Huomasin kykeneväni kuuntelemaan kyseisen albumin vaivatta alusta loppuun hotellihuoneeni synkkyydessä jopa useita kertoja putkeen, ilman että juuri sanaakaan  turkkia ymmärrän. Varsinkaan kovaa ja korkealta laulettua turkkia. Albumi muistuttaa hyvinkin paljon suosikkiyhtyeestäni, japanilaisesta Concerto Moonista, samankaltaista rentoa ja äärimelodista pimppiheavya hyvillä soundeilla. Ja sikälikin, että varsinkin kovaa ja korkealta laulettuna turkin kieli kuulostaa korvaani erittäin japanilta. Äärettömän kaukaisia sukulaiskieliä kun ovat.

Siispä neuvoa-antavalle Efesille kahden korttelin päähän mainioon Asgard-viikinkimetallibaariin, erittäin pikkuiseen ja ihan pikkuisen synkkään kellariloukkoon, jossa suomalainen ja norjalainen hurmeinen tikkaus soi niin kovaa, että rinnalla Motörheadin keikka kuulostaisi herännäisseuroilta. Ajatus oli haastatella Asgardin henkilökuntaa mahdollisista tulevista keikkailloista, vaan ei siinä metakassa. Mainio luola, ja tullee muodostumaan meikäläisen vakimestaksi lähiviikkoina.

Elokuvien Shaft-hahmon mukaan nimetty klubi on Kadiköyn käytännössä ainoa oikea rokkiklubi, joka tarjoaa illasta riippuen myös bluesia, jazzia ja perinteisempää anatolialaista. Pääosin Shaftin musatarjonta on kotimaista, ja aika usein myös coversettiä. Kuten totesin, Istanbulin todellinen skene löytyy Euroopan puolen kaupunginosista. Sisäänpääsy oli tänään ilmainen, ja hyvä niin, pieni olut sen sijaan maksaa pöyristyttävät 12 liiraa, kun Asgardia vastapäätä Pub Stationin mukava pujoparta myy puolilitraa 6 liiralla. Shaft on kuin pienoismalli Helsingin edesmenneestä ja mainiosta Dante’s Highlightista, jos muistatte. Lavan ympäristöä on ihan maulla dekoreerattu muistuttamaan New Yorkin takapihojen umpikujaa, Shaftin hengessä.

Toiveikkaana kuulemaan mainion ”Apsent”-albumin käytännössä läpi, ja ehkä muutaman coverin, olin paikalla jo tuntia ennenkuin mitään tapahtui. Minä, henkilökunta ja loppuaikojen Pentti Saarikosken näköinen ukkeli, joka ammattimiehen ottein kauhoi rakia, kunnes ei enää tarjoiltu. Hiljakseen paikalle valui kuitenkin väkeä ja kuumimpina hetkinä kuitenkin puhuttiin jo 20 hengestä. Laulusolisti ja Apsentin kiistaton nokkamies Tolga Akyurt muistikin kiittää paikalle raahautuneita, vaikka toisaalla kaupungissa tehdään (toivottavasti) ihan oikeaakin historiaa. Tänään ei nimittäin keikoillakäyntihistorian siipi varsinaisesti havahtanut, mutta tarjottiinpa kovin coversetti, minkä olen kuunaan kuulluut.

Keikka päräytettiin käyntiin jotenkin todella tutulla kosketinintrolla, ja kyllä, Pajukon pojan sydän sykähti, kun Tolga ja pojat luukuttivat kärkeen StratovariuksenHunting High and Low”. Ja siitä kun sitten Judas Priestilla ja Iron Maidenilla edettiin, niin coverillaksihan tämä vahvasti näytti muotoutuvan. Vielä ensimmäisen puoliajan jaksoin odottaa Apsentin mainiota omaa tuotantoa, mutta ei. Alkupuoliskon paras maalipaikka oli ehdottomasti Maidenin ”Evil That Men Do”. Se minkä Tolga englannin lausumisessa häviää, hän äänessä voittaa. Kaveri on nimittäin Istanbulin Timo Kotipelto, varmasti ja vakuuttavasti lähtee, eikä ääni muodostajaansa petä. Erityisesti pitää mainita myös basisti Denisan Sari, jolla on homma todella hallussa, Steve Harrisinkään linjojen jäljittely ei ole ihan helpointa näissä kuvioissa.

Tauolla juttelin kiipparisti Levent ”Leo” Agralin kanssa ja mies vahvisti tokikin, että tänään Apsent oli palkattu soittamaan melodisen heavyn lainakataloogia. Kiitin Stratovarius-avauksesta ja veljelliset ylävitoset heitettiin. Kun kakkossetti käynnistyi Priestin ”Turbo Loverlla”, alkoi biisin hengessä tapahtua, ja sisään lapata melkoista henkilögalleriaa; ultrahomo Danny De Vito-hahmo ladyboykaystävineen, kolmimetrinen vaalea povipommi, muutama bailuhaluja tihkunut Saban kuningatar sekä muuta häkellyttävää possea ja yhtäkkiä tuvassa olikin tunnelma katossa ja meininki kuin serbialaisessa elokuvassa. Ja Apsent jyystää sydämensä kyllyydestä ja kovalla taidolla heavymetallin maailmanlistaa läpi, parhaiten aina silloin, kun homman nimi on Iron Maiden. Mutta bändi oli kääntänyt myös upeiksi voimaheavysovituksiksi muutamia popklassikoita, kuten puhkikuullun Billy Idol-vedon ”Rebel Yell”, ABBAn ehkä liiankin monesti koestetun ”Gimme,Gimme,Gimme” ja ennenkaikkea komeaksi Whitesnake-sävyiseksi miesballadiksi taipuneen, Madonnan ”Frosenin”. Näissä omissa sovituksissan bändi olikin ihan kovimmillaan. ”Frosen” kuultiin kahdesti, jonkinlaisen pikku lainahitin bändi näyttää siitä muodostaneen. Apsent valmistelee parhaillaan turkkilaisen rauhallisesti kakkosalbumiaan, jonka ainakin minä joudun tarkistamaan, kun se joku päivä netin musiikkipalvelimiin päätyy.

Mainio sessio hirvittävän isoksi kasvaneeseen livenälkään, tänään hätätapauksessa myös coverilta kävi. Tämä blogi on tarkoitus pitää jatkossakin pääosin coverbändivapaana, mutta Apsent ei olekaan coverbändi, ja poikkeus vahvistakoon säännön. Pitihän sentään eksyä myyttien Konstantinopoliin asti, kuullakseen tähän asti kovin coverilta koskaan. KG

Post Navigation