Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Archive for the tag “Marjolein Kooijman”

The Gathering (ned) @ Bibelot, Dordrecht, Hollanti 25.01.2014

Pukkasi matkaa Rotterdamiin, ja tavoilleni uskollisena olin tutkinut ennakolta kaupungin, ja jopa lähikaupunkien, liveskenen huolella läpi. Selvää siis oli, että kahdesta kaikkien aikojen tärkeimmästä hollantilaisbändistä se toinen, eli The Gathering, tulee soittamaan oleskeluni aikana Rotiskon naapurikaupungissa Dordrechtissa. Ja selvää oli, että paikalla on oltava, jos velvoitteet sallivat. Matkaa edeltävällä viikolla The Gathering ilmoittaa yllättäen jäävänsä määrittelemättömän mittaiselle keikkatauolle. Ja kun bändi on vuosia jo ollut niiden joukossa, jotka nähtävä on (ja yhtä monta vuotta niiden, jotka ovat näkemättä jääneet), oli entistäkin selvempää että paikalla on oltava. Illan erityisyyttä korosti se, että samalla ilmoitettiin basisti Marjolein Kooijmanin soittavan viimeisen keikkansa bändin riveissä. Marjolein on ollut olennainen osa Gatheringia 10 vuotta, joten isojen tunteiden ilta olletikin oli odotettavissa.

Ennakkolippujen hankkiminen Suomesta käsin, kulttuurikeskus Bibelotin omien sivujen kautta, oli niin helppoa että nauratti. Samoin nauratti hinta, 14 euroa kipale.  Sivistysmaa. Rotterdamin velvoitteet pakettiin ja InterCity-juna ihan siinä muutaman kanaalin takana olevaan kylkikaupunkiin, Dordrechtiin.

Bibelot osoittautui olevan entinen sähkövoimalaitos, jonne oli rempattu kokonainen kulttuurikeskus, taidolla ja maulla. Bibelot-niminen klubi oli tätä ennen toiminut ahtaissa tiloissa kaupungin keskustassa. Tiesi kertoa turkkilainen taksikuski. Kauaa ei ole voinut vaikuttaa uusi Bibelot, niin oli vielä kaikki kuosissaan. Henkilökuntaa oli kuin Hartwall Areenalla, mutta sen selittänee talon useammat yhtäaikaiset toiminnot.

The Gatheringin erityisen illan lämppäriksi oli valikoitunut Haagissa 2001 perustettu Kingfisher Sky, joka sai alkunsa kun tuolloin Within Temptationissa vaikuttanut kitaristi Ivar de Graaf pisti oman pumpun pystyyn. Levyillä bändi vaikutti ihan lupaavalta, pitkäsoittoja on ulkona kaksi, ja jonkin verran olin niitä ehtinyt ennakkokuunnellakin. Mutta kun sitten keikkaseurani kanssa astuimme Bibelotin Power Stagelle, jossa KFS oli hetkeä aiemmin aloittanut, alkoi homma jo parin stygen jälkeen kuulostaa melkoiselta muniinpuhaltelulta. Tai ainakin jotenkin niin kovin tunnelmaiselta tunnelman vuoksi. Nopeasti syntyi konsensus, että Gatheringin tulevasta vedosta ei pidä ottaa mitään pois sillä, ettei lämppäri miellytä. Riskejä ei nyt otettu, ja avuksi tarjoutuikin alakerran baari.

Power Stage on niin käsittämättömän hyvin äänieristetty, että alakertaan oli todella vaikeaa kuulla, milloin bändi vielä soittaa. Juomanostoon tarvittavat leikkikolikot tiskille ja neuvoa-antava näkäräinen naamariin. Takaisin pelipaikalle, ja kohtuuhyvät jalansijat onnistuinkin saamaan. Jotka kohta jouduin tosin luovuttamaan, kahden progepoliisin huudettua flaamia korvaani täysillä. Hollannin poika on keskimäärin sikäli pitkä, että täällä näköestekysymykset on aivan eri luokkaa kuin Härmässä. Mutta hyvä sijoittuminenhan on muutenkin keikalla A ja O.

The Gathering astelee lavalle ja aloittaa samantien hillittömän kuulailla ja erottelevilla soundeilla. Keikka käynnistyy, kuten käynnistyy toissavuotinen albumi ”Disclosure”, eli ensin vähän niinkuin lämmitelläkseen ”Paper Waves” ja sitten kunnolla tapahtumia käynnistämään pitkä ja harras ”Meltdown”. Bändi ilmenee olevan selvästikin todella hyvässä lyönnissä. Eturivissä herra Gathering itse eli kitaristi-perustaja Rene Rutten, joka osoittautuu olevan yksi pitkään aikaan tyylitajuisimmista kitaristeista livenä. Ilman hillitöntä tarvetta esiintyä koko ajan, kaveri soittaa tyylillä, ja iskulleen vain ja ainoastaan silloin kun pitääkin. Muusikko muiden lavalla olevien joukossa.

Norjalainen solisti Silje Wergeland on vaikuttanut yhtyeessä vuodesta 2009, ja täyttänyt upeasti pitkäaikaisen, ja suorastaan kulttistatusta nauttivan Anneke van Giersbergenin korkkarit. Anneke on sittemmin ollut soolouralla, ja vieraillut Suomessakin useasti, mutta ei tokikaan niin, että minä olisin onnistunut olemaan paikalla. Siljen ääni on jotenkin hauraampi, mutta samaa tummaa kauneutta siinä ehdottomasti on.

Ettei mene pelkäksi tunnelmoinniksi, on biiseihin sovitettu upeita dynamiikan vaihteluita, levyiltä toki tuttuja, mutta vasta livenä asia tulee monissa biiseissä riittävän selkeäksi. Gathering rouhii välillä todella raskaalla kädellä, niinkuin doom metallista aloittaneena osaakin, ja sitten taas herkistyy. Yksi illan upeimmista vedoista on ”Heroes for Ghosts”, jälleen ”Disclosurelta”, mutta tässä vaiheessa silti keikka on vasta kunnolla käynnistymässä.

Muutamaan otteeseen Silje yrittää sanoa jotain Marjoleinin tähän keikkaan päättyvästä bänditoveruudesta, mutta kyyneleet ovat tänään herkässä. Wergeland on siitäkin hieno solisti tällaiselle bändille, ettei lauluosuuksien välissä tarvitse touhuta niin hirveästi, riittää kun on läsnä. Bändin ehkä edelleenkin keskeisimmältä albumilta ja Anneken ensimmäiseltä, eli ”Mandylionilta” (1995) kuullaan pari vetoa. Ensin ”In Motion#1” ja hetkeä myöhemmin upea, häkellyttävä ja pysäyttävä ”Eleanor”. Tässä vaiheessa pyörii mielessä vain se, miksi tämmöistäkään bändiä ei ole voinut nähdä aiemmin. ”Eleanor” lähtee koko tämän kokoonpanon voimalla ja osaamisella. Hillitön veto, ja kuinka merkittävää on nähdä The Gathering kotikentällä Hollannissa, ja vieläpä tällaisena bändille erityisenä iltana.

Lavalla aukeavat valkkaripullot, on aika encoreiden. Marjolein taistelee tunteitaan vastaan ja kertoo, miten hän kuunteli Gatheringin ensimmäisiä levyjä C-kasetilta 18-vuotiaana tyttönä, eikä voinut kuvitellakaan soittavansa 10 vuoden periodia samaisessa bändissä myöhemmin. Bändin juurien kunniaksi lavalle kutsutaan alkuperäissolisti Bart Smits ja vedetään yksi biisi bändin alkuhämäristä. Mahtavaa. Speciaalia iltaa odotettiin, ja se saatiin. Smitsistä kuulee, että mies ei enää säännöllisesti laula, mutta hyvin menee silti. On aika paketoida ilta uusimman eli viimevuotisen ”Afterwords”-albumin yhdellä raidalla, jonka nimeä en nyt pysty tässä lausumaan, en ole vielä albumin kanssa niin tuttu.

Mutta tämä viimeinen pitkä numero onkin sitten jotain aivan käsittämättömän hienoa, jopa tämän keikan termein lausuttuna. Noel Hofman, joka on keikalla tuonut upeaa maustetta bändin dynamiikkaan trumpetillaan, tarttuu nyt sahaavaan kuolonkitaraan ja sitten mennään. Ei voi kuin antaa itsensä ihailla, että joku säveltää bändille tällaista kamaa vielä 24 vuoden jälkeenkin ja että bändi vetää ehkä sittenkin illan huikeimman vetäisyn nimenomaan tuoreimmalta albumilta. Tällaisessä lyönnissä on helpottavaa lähteä keikkatauolle, eikä Marjoleinin jäähyväiskeikka olisi voinut olla parempi. Itse en ainakaan keksi relatiivisen kokeneena keikkakoluajana käytännössä mitään kritisoitavaa.

Silje kertoi loppukiitoksissaan bändin jalkautuvan hengähdystauon jälkeen yleisön pariin, ja noin neljännes meistä jäikin sitä odottamaan. Itsekin ja keikkaseurani, olihan kuitenkin saksalaisvalmisteinen kyytipoika kesken lasissa, ja mihinkäs tällaisen keikan jälkeen enää on kiire. Kun tuntuu, että maailma on taas piirun verran valmiimpi paikka.

Hetken jutustelutuokio viehättävän Silje Wergelandin kanssa, jonka senkin aikana unohdin kysyä mahdollisesta keikkatauon pituudesta. Tosin mikään merkki ei viitannut sen olevan loputon tai mitenkään erityisen kohtalokas millekään, tauko vain ahkeran kiertämisen ja levyttämisen lomassa. Oli toki käytävä myös toivottamassa hyvää gatheringitonta tulevaisuutta vähintäinkin yhtä viehättävälle Marjolein Kooijmaanille. Ennenkuin edes ehdin kysyä, alkoi Marjolein vuolaasti selittämään tulevaisuutensa suunnitelmista. Hienoa elää tällaisia iltoja, että kaikille tuntuu käyvän hyvin.

Soitto tutulle turkkilaiselle taksikuskille ja takaisin Rotterdamiin. Kaverilla taksikyltti viihtyy katon sijaan takapenkin jalkatilassa. Jointti viihtyy suussa, autossa dunkkaa vahva marijuanan ja turkkilaisen tupakan blendi. Sivistysmaa. Jonne asti piti tulla näkemään ensimmäinen The Gathering-keikkani. Veto, joka kilahti helposti pienen sulattelun jälkeen, Top20:een kautta omien aikakirjojeni. Ja se on kuulkaa tiukka toppi. KG

Post Navigation

%d bloggaajaa tykkää tästä: