The Roycers @ Albertin Kellari, Hämeenlinna 22.09.2023
Kun rockabilly revival alkoi rantautua todenteolla Suomeen joskus vuoden 1978 paikkeilla, bändejä syntyi ympäri maakuntia kuin sieniä sateella, tai välitttömästi sateen jälkeen. Monille riitti että oli tötterö päässä, teddystiflat ja lökärit jalassa, ja osasi vaikka tapailla kitaralla muutaman Crazy Cavanin helpon hiturin. Sitten oli armeijakunnan verran bändejä, jotka ehtivät levyttämään noina käytännössä, hieman laskutavasta riippuen, kolmena tai maksimissaan neljänä vuotena, jolloin Suomi kyllästettiin rockabillylla. Viiltävää jotenkin jälkikäteen onkin todeta, että suomalaislähtöisen billyn suosio kulminoitui aivan turhankin paljon yhteen bändiin, joka oli levyttämään päässeistä sieltä keskinkertaisimmasta ja yliarvostetuimmasta päästä, jos sallitte, eli Teddy and The Tigersiin. Ja kun lisäksi brittirevivalin bändejä alkoi rampata täällä harva se viikonloppu kissaa ristimässä, niin kovin moni hieno ja jyvällään ollut billybändi jäi noina vuosina suotta pimentoon, ja katosi rootshistorian hämyyn.
The Roycers perustettiin Janakkalan Tervakoskella vuoden 1979 alkupuoliskolla, ja ekan keikkansa se soitti koulun päättäjäisissä saman vuoden toukokuussa. Trion soittajat olivat 13-14-vuotiaita skloddeja, mutta niinpä vain koulunpäättäjäissetissä oli jo mukana yksi oma biisikin, kitaristi Anssi Kulosen kynäilemä ”Red Hot Lips”. The Roycersien ensimmäinen elämä kesti ajan tavan mukaan ja muotien muuttuessa vain pari vuotta, mutta yksi vuonna 1980 nauhoitettu biisi on säilynyt jälkibillypolville. Elviksenkin levyttämä Jack Sallee-raita ”You’re a Heartbreaker” löytyy Roycers-tulkintana ajan tavan mukaiselta neljän bändin yhteisalbumilta ”Finland Rock-A-Billy Special 1979-1981”. Kokooma lienee enemmän kuin keräilyharvinaisuus. Soittamisen kipinä säilyi Roycers-miehistössä, ja paluun kehiin bändi teki 2007, ja soittaa tänäkin päivänä alkuperäisessä kokoonpanossaan, näin olen antanut itseni ymmärtää. Kitaristi Kulosen rinnalla on jo vuodesta 1979 bassotellut ja laulanut Harri Jaakonsaari, ja takarivistä tahdit taannut rumpali Aki Lehtonen. The Roycers soittaa Kanta-Hämeen alueella keikkaa suhteellisen ahkerasti, ja miksei kauempanakin.
Vuonna 2011 Roycers levytti (puoli)pitkäsoiton ”Rock’n’Roll Voodoo”, jolla oli viiden lainan lisäksi yksi Kulosen säveltämä oma styge, levyn nimibiisi. Mutta, ehkä ja ennenkaikkea, 2019 The Roycers julkaisi aivan mahtavan pikkulätyn, 4-biisisen EP:n ”Cut To The Bone”, jolla koko matsku on bändin yhdessä kynäämää. Kiekolta varsinkin rouhea ja rätväkkä ”Saturday Night Out” on maailmanluokan billya, komea veto, jossa voi olla kuulevinaan Stray Cats-vaikutteita, tai sitten ei. Upea biisi yhtäkaikki.
On tullut tavaksi yrittää livenä katsastaa tilaisuuksien tullen koti (-ja ulkomaisia) revivalin aikaisia bändejä, tai sitä mitä niistä yhä on jäljellä. The Roycers on pitänyt siksi yyteröidä jo pitkään, mutta nyt vasta onnisti. Albertin Kellari Hämeenlinnan keskustassa on mainio olutklitsu ja tunnelmallinen paikka, joka tarjoilee joka viikko elävää musaa rootsasiain katsantokanta edellä, folkia, countrya, americanaa, rock’n’rollia ja rockabillya, laulaja-lauluntekijöitä ja paljon muuta. Ja aina inhimillisiin soittoaikoihin, ja aina ilmaiseksi! Albert ei viittaa Alberteihin King tai Järvinen, vaan Edelfelt, jonka edesmenneen kotitalon paikalla janojuomaa siepotaan. Allun musailtojen ohjelmistoon kannattaa tutustua, ja kenties raahautua paikan päälle kauempaakin.
Mestoilla kuhisee mukavasti härmäläistä jo, kun The Roycers polkaisee settinsä käyntiin puolikymmenen jälkeen Johnny Burnetten todellisella klassikolla ”Lonesome Train”. Ensitahdeista on selvää, että Roycers ei harrasta suomibillybändejä niin kovin usein vaivaavaa ja yleisöä puolestaan vaivaannuttavaa muniin puhaltelua. Komea avaus. Harri Jaakonsaari on perinnetietoinen, mutta omaääninen solisti ja soittaa pystybassoa maltilla, joskus näkee nimittäin läskäriä kuritettavan kuin se olisi syntiä tehnyt, eikä se välttämättä johda aina hyvään kokonaissointiin. Roycersilla on se homma kohdillaan, suhteellisen ahkera keikkailu näkyy. Albertin Kellari ei soundillisesti ole mikään Suisto-klubi, ääni roiskiutuu kattorakenteisiin ja kellarin kivisille seinille. Mutta ei se mitn, soundi ei ole missään vaiheessa myöskään katastrofaalinen. Äänekkäämpiäkin bändejä täällä nähneenä, asiat on tänään kuitenkin ihan hyvin. Roycersien peräti 31-biisiseksi venyvä, huilitauon katkaisema tuplasetti jatkuu alan klassikoin, mutta ilahduttavasti ei niiden kaikkein ilmeisimpien ja turvallisimpien varassa edeten. Omaakin matskua soitetaan, kun sitä kerran on, jo neljäntenä kuullaan 2019-EP:n nimibiisi ”Cut To The Bone”, joka kirvoittaa materiaalia tuntevassa alan harrastusyleisössä hurraa-huutoja, niinkuin itseasiassa bändin muutkin omat biisit. Ja jälleen tuttu ilmiö monilta muiltakin keikoilta, oma matsku lähtee rennoimmin ja irtonaisimmin. Anssi Kulosen kitara murisee rouhean alhaalta, ja tukee erinomaisesti vaikkapa Stray Catsienkin aikoinaan levyttämää ”Ubangi Stompia”, joka notkuu eteenpäin muutenkin todella mallikkaasti. Piskuinen tanssilattia uhkaa näillä main lämmetä, mutta muodostuu kunnolla kuumaksi vasta ihan pitkän setin lopulla. Johnny Burnetten kanssa ei voi erehtyä, ja ”Tear It Up” kaikessa kompaktiudessaan, onkin ekan setin parhaimmistoa. Vaan, ekan puoliajan oikeasti paras hetki on sen päättävä bändin oma biisi, jo edelläkin mainittu ”Saturday Night Out”. Upea tsibale, sanoinko jo? Se käy selvästi myös silminnähden useamman hämäläisjalan alle. Roycers soittaa oman tuotantonsa helmen erityisellä ilolla.
Pieni huoltotauko ja tiskiltä lisää,maltilla toki, mökäöljyä. Talon oma hanatuote, tsekkityyppinen Svejk-lager on kauempaakin raahautumisen arvoinen tuttavuus. Burnettella (”Rockabilly Boogie”) homma kakkosperiodillakin käynnistyy, kun The Roycers palaa Albertin piskuiselle lavalle. Kakkosena jälleen yleisöltä lämpimän vastaanoton saavaa omaa tuotantoa, koko bändin yhteiskirjoittama ”Lose You”. Kakkospuoliajan ilahduttavimpia hetkiä ovat kuitenkin lainat kahdelta turhan aikaisin poistuneelta eli Crazy Cavanilta, ”Teddy-Boy Boogie” ja itseltään Kuninkaalta sellaisena kuin haluamme hänet muistaa, ”That’s All Right Mama”. Bändi lämpiää itsekin illan kuluessa, jos kohta myös yleisön asiallisemmaksi oletettu sukupuoli, joka alkaa täyttää tanssilattiaa keikan loppuliukumaan. Komeasti jyskii Stray Catsien ”Fishnet Stockings” ja koko ilta päättyy The Roycersien vuoden 2011 levytykseen, kitaristi Kulosen mainioon ”Rock’n’Roll Voodoo”-stygeen. Arvostan pelkästään sitä, että kotimainen billybändi päättää setin ylpeästi omaan raitaan, muutakin on nähty. Ilman encoreita ei tästäkään klitsusta poistuta, kahdesta sellaisesta jykevimmin kulkee klassikoiden klassikko ”Honey Hush”. The Roycers, rockabillya jo vuodesta 1979, nähty. Toistan itseäni häpeällisyyksiin asti, mutta nämä pitää joskus tsekata uudestaan. Albertin Kellarin lopun syyskauden ohjelmistokin justiinsa julkistettiin, paljon kaikkea laadukasta on tulossa. KG