Yarr-Harr plays Alestorm @ Albertin Kellari, Hämeenlinna 20.01.2018
Harvemmin, ellei peräti hyvinkin harvoin tulee oikein etsiytymällä etsiydyttyä coverbändien, tai suoranaisten tribuuttiorkestereiden ääreen, niissä omankin materiaalin kanssa kiertävissä riittää kahlattavaa. Hämeenlinnan lauantai-ilta ei ihan ollut tammikuussa kuumimmillaan noin livetarjonnan suhteen, joten ratkaisuksi koitui katsastaa mainiossa oluthuone Albertin Kellarissa ainakin paperilla kiinnostava tribuuttikonsepti, lahtelainen Yarr-Harr. Bändi soittaa pelkästään Skotlannin Perthissä vuonna 2004 perustetun Alestormin biisejä. Alestorm on johtavia orkestereja genressään, joka siis on folkpoljentoinen merirosvoheavy (ja toki ymmärrämme, miten heavy tässä yhteydessä lausutaan), piraattimetalliksikin kutsuttu. Joskaan kovinkaan moni alan maailmanluokan yrittäjistä ei nyt niin kovin heavy ole, ehkä raskain esimerkki on jo vuonna 1987 genrellekin oikeastaan koko nimen ja suunnan antaneen klassikkoalbumin ”Under Jolly Roger” julkaissut saksalainen Running Wild. Ja sitten on Alestorm ja yhdysvaltalainen Swashbuckle, siinä alan edelleen kolme kovinta ja menestyneintä.
Vain Lahdesta voi tulla bändi, joka valitsee tributoida merirosvoteemaista skottiorkesteria. Lahdella on huumorirockin ja kieliposkisuuden kanssa niin pitkä historia, että siinä lajissa ei Suomessa ole Lahden voittanutta. Raggars, Sleepy Sleepers, Turo’s Hevi Gee, ja nyt myös Yarr-Harr, joka väittää tulleensa perustetuksi jo 1741. Olisikohan kryptinen viittaus merten kaappaushistorian hiukan hiljaisempaan vuoteen 2014? Yarr-Harr oli nyt ensimmäisellä keikallaan Hämeenlinnassa, ja sai taatusti Albertin Kellarin teemaillassa tukun uusia ystäviä, ja tullee hoidetuksi taatusti näille nurkin takaisinkin, sikäli rennosti nousi kantahämäläisten kannat kattoon, harvoin näkee. Bändin solisti, varakapteeni Andersson muistikin vuolaasti kiitellä yleisöä paitsi tanssilattian täytöstä, myös monen kohdalla aika järkyttävän hienolla pieteetillä hoidetusta teemapukeutumisesta. Illan isoin lippu nousee niille kolmelle herralle baaritiskin maastossa; kolkkahatut, röyhelöpaidat, kultaiset korvarenkaat, silmälaput, luurankotakit ja pistoolit. Mahtavaa paneutumista.
Albertin Kellari on kertakaikkiaan mainio mesta, harvassa paikassa tulee samalla tavalla olo, näin pikkukaupunkimeiningeissä ainakaan, että ovet ovat auki ns. kenen tahansa kävellä kadulta sisään. Albertin liveillat ovat järjestään ilmaisia, soitto alkaa aikuisten aikoihin, ja sitä kautta päättyykin varsin asiallisiin kellonlyömiin. Paljon nähdään Albertissa kevyemmällä kalustolla liikkuvia, akustisiakin artisteja. Ennenkaikkea Kellarin tarjonta tuo erittäin ansiokkaan ja tärkeän vaihtoehtoisen lisän kaupungin livetarjontaan. Ja mikään tarjonta tai vaihtoehtohan ei pysy pystyssä, ellei jengi käy keikoilla. Käydään siis. Soittajille töitä.
Viisimiehiselle Yarr-Harrille Albertin tai Allun pikkuinen lava oli poikkeuksellisenkin pikkuinen, eikä kellaritila ehkä ole näilä volyymeillä soitettuna ihan parhaimmillaan, mutta hämmästyä piti, miten jopa laulu ja välispiikit kuitenkin tulivat kohtuudella läpi. Ensimmäinen Alestorm-piraattihumppa meni vielä soundiin mukautuessa, mutta vuoden 2008 esikoisalbumin ”Captain Morgan’s Revenge” avausraita ”Over The Seas” polki jo saappaanraksia lattiaan todella asianmukaisella tavalla. Jollain tapaa rennoimpia nykäisyjä Yarr-Harrin setissä olivat myös kakkosalbumin ”Black Sails at Midnight” (2009) raita ”Leviathan”, sekä tietenkin varsinaisen, ja varsin kompaktin mittaiseksi itseasiassa jääneen setin viimeinen veto, eli ”Captain Morgan’s Revenge”. Myös Alestormin viimeisimmältä albumilta ”No Grave But The Sea” (2017) löytyvä ”Mexico” soi todella napakasti, ja osoittaa ettei Alestorm-kapteeni Christopher Bowesin sävellyssulkakynä nyt ainakaan kovin vakavasti tylsymässä ole. Boweshan soittaa, lauluhommien ohella, keytaria, ja niin pitää toki soittaa tribuuttibändinkin kipparin, eli Kapteeni Saarisen. Ja sanomattakin on selvää, että Yarr-Harr kunnioittaa tributoitavaansa myös alan kostyymeillä ja meikeillä, joskin hyvin vapaalla kädellä, Pirates of The Carribean-elokuvien hengessä enemmänkin kuin pukuhistorialle uskollisesti. Mainio kunnianosoitus Alestormille, tämä Yarr-Harr. Itse pääbändi onkin tulossa Nummirockiin 2018, mutta annas nähdä, pääseekö sinne tänä(kään) vuonna. Pitää kuitenkin hoitaa nämä raskaamman piraattifolkin kolme kovinta nyt vähintäinkin jossain kohtaa jossakin. Sillä aikaa Yarr-Harr tekee ansioitunutta tribuuttiaan, ja muistutti taas että keikkaharrastukseenkaan ei kannata aina ja kaikkialla suhtautua aivan järjettömän vakavasti. Joskus eksyily ja extempoilu tuottaa ihan hauskoja hetkiä. Aina oppii jotain uutta. KG