Frank Turner & The Sleeping Souls (uk), Jaakko & Jay @ Tavastia, Helsinki 18.1.2013
Tästä tulee kuulkaa tällä menolla kova livevuosi. Tammikuu on hätäisesti puolivälin ylittänyt, ja nyt on todennäköisesti jo nähty yksi vuoden kovimmista keikoista. Eli folkpunkmies Englannista, Frank Turner ja mainio bändinsä The Sleeping Souls.
Illan avasi tamperelaisduo Jaakko & Jay. Olin aikoinaan nähnyt parin Ilosaarirockissa Töminä-keikalla ja innostunutkin, ensimmäistä kertaa nähtynä kavereilla on tuore ote hommiin ja into päällä. Mutta nyt Tavastian lämmittelyslotti ei ainakaan meikäläistä sytyttänyt. Liikaa turhaa jauhantaa biisien välillä, liikaa show’ta, liikaa melua suhteellisen tyhjästä. Biisimateriaali on aika kapoista, ja kuten keikkaseurueeseeni kuulunut ystäväsmies totesikin, jos näillä temmoilla mennään, kannattaisi jo osata soittaa paljon tarkemmin. Jaakko & Jay tuli siis tällä kertaa todistettua sillä klassisella sivukorvalla, ja sitä luokkaa oli pulina Tavastian takalinjoilla, että moni muukin tuntui jääneen syttymättä.
Frank Turner tulee ns. paremmasta perheestä, isä on varakasta kauppiassukua, vaari on piispasmiehiä ja luokkakaverina Etonin opinnoissa oli prinssi William itse. Noilla lähdöillä voisi luulla kaverin päätyvän poikabändiin käärimään rahaa, tai vain nostavan ns. jalat pöydälle. Mutta Turnerin rouvan komia poika valitsikin punkin, ja on nyt, jo viiden studioalbumillisen ja hillittömän määrän keikkoja myötä jalostanut biisinkirjoitustalenttiaan ja esiintymisvarmuuttaan. Viime vuosina Turner on siirtynyt tekemään myös bändikeikkoja, pitkään mies kiersi maailmaa kaksin akustisen kitaransa kanssa. Pelkästään soolokeikkoja on kertynyt jotain puolentoista ja kahden tuhannen väliilä! Ja sehän alkaa näkyä.
Keikka käynnistyi keväällä julkaistavan vitosalbumin raidalla ”Four Simple Words”, joka heti osoitti, että biisikynällä ei suuntausta ole ainakaan tylsyä. Turner ei kaihda oikeastaan soittaa mitä tahansa biisiä mihin tahansa väliin, materiaali kestää. Toinen toistaan upeampia folkpunkralleja riittää, melodia on kunnia-asia tälle jampparille. Välillä mieleen nousi Bruce Springsteen, välillä varhainen The Alarm, välillä Turnerin ystävä ja kollega Billy Bragg. Ja ne on tietysti kovia nousuja ja vertailukohtia kaikki. Mutta tämä on se sarja missä Turner painii. Puhutaan maailmanluokan molskeista.
Sleeping Souls on oikeastaan yhtä kuin kolme neljäsosaa oxfordilaisesta Dive Dive-yhtyeestä eli Ben Lloyd (kitara), Nigel Powell (rummut), huikea Tarrant Anderson bassossa ja vielä Dive Diven ulkopuolelta Matt Nasir koskettimissa. Kova porukka, josta ei voinut olla tulematta mieleen The Housemartins. Bändi soittaa terävästi, mutta orgaanisesti, ja Turner on arvoisessaan seurassa.
Kakkosalbumi ”Love Ire and Songilta” kuultiin peräti kuusi laulua, niistä huimimpina ”Reason Not To Be an Idiot” ja encoreihin säästetty (ja useimmitenkin säästettävä) ”Photosynthesis”. Yhtä reilun kohtelun sai Turnerin vuoden 2011 ”England Keep My Bones”-albumi, joka nähtiin brittilistan sijalla 12 ja myi hopeaa, sekä tarkoitti Turnerille aivan sitä lopullisinta murtautumista yleiseen tietoisuuteen. Kyseiseltä kiekolta kuultiin tänään peräti 7 raitaa. Näistä erityisen maininnan ansaitsevat ”Wessex Boy”, ”Peggy Sang the Blues” ja tietenkin Turnerin isoin sinkkuhitti tähän mennessä eli ”I Still Believe”, joka minun kirjoissani on yksinkertaisesti niin kova rockralli, että voi yhtä hyvin sijaita parhaiden koskaan kuulemieni listalla. Ihmettelemään joutui, kun ”I Still Believin” ensitahdit lähtivät soimaan, ja jengi tunnisti biisin, kuinka suorastaan innottomasti täysi tavastiallinen asiaan suhtautui. No, eipä täällä kaikkea muutenkaan voi tajuta.
Kuten ei ihan täysin sitäkään, että Turner on bändeineen myynyt Lontoon Wembleyn stadionin täyteen (kyllä, 12 000 maksanutta), mutta tuikitavallisena tammikuun perjantaina Tavastian ovelta sai yhä lippuja. Liekö syynä ollut se, että Turner heitti kuitenkin peräti neljä vetoa pitkin eteläistä ja keskistä Suomea. Lienee myös ankara pakkanen pannut jengiltä kovimmat menohalut. Toki myös muualla kaupungilla oli varsin asiallista livemusaa tarjolla, joten suostun siis ehkä sittenkin ymmärtämään ne oviliput. Eikä niitä taatusti montaa voinut edes olla.
Yhtäkaikki, nämä biisit ja tässä järjestyksessä Frank Turner & The Sleeping Souls Tavastialla soitti: http://www.setlist.fm/setlist/frank-turner/2013/tavastia-helsinki-finland-13db99dd.html
Nyt on Livevuosi 2013 avattu ihan viimeistään ja kunnolla, tästä on entistä parempi jatkaa, näin kovia keikkoja ei edes ihan joka kuukausi satu kohdalle. Monesta suusta kuulinkin Tavastialla, että tapahtuu tänä vuonna lähes mitä tahansa, niin Turnerin huikea veto ja huikea biisikavalkadi tulevat säilymään varmasti yhtenä vuoden kovimmista keikoista. Illan avainsanat olivat tilan ja lavan haltuunotto, karisma ja melodia. Ja tietenkin se, mitä punkilta paljon paljon enemmän odottaisi vielä tänäkin päivänä, eli sanottava. Asia. KG