Keikkaguru

Oppaasi elävään musiikkiin.

Archive for the tag “Yasunori Takada”

MONO (jp), Revival Hymns @ Nosturi, Helsinki 18.11.2012

Harvoin törmää itselleen ennaltatuntemattomaan kotimaiseen bändiin, jonka ensimmäisen nähdyn keikan jälkeen tekisi mieli marssia suoraan levykauppaan tai kirjoittaa joulupukille. Niin pääsi käymään tamperelaisen Revival Hymnsin vedon aikaan tavallisena sunnuntai-iltana Helsingin Nosturissa. Revival Hymns on ollut olemassakin vasta pari vuotta ja pääsi hämmentävän nopeasti levyttämään albumillisen nimeltä ”Feathers”. Se julkaistiin kesällä 2011.

Tampereen jannujen äänivalli oli komea ja tanakka, niiden muistaakseni tai tyyliin viiden biisin aikana jotka kuultiin. Kun sitten en yöllä päässyt levykauppaan, kun eivät olleet auki, niin tarkistinpa mainitun esikoispitkän Spotifysta. Enkä ollutkaan ihan niin vakuuttunut kuin keikalla. Ei tule samalla tavalla tämä kalusto levyltä läpi. Levyhän ei ole välttämättä huono, mutta nämä biisit saivat niin paljon raskaamman käden käsittelyn livenä, ja minulle toimi paremmin. Mutta mielipidehommiahan nämä.

Silti, lämppäribändinä Revival Hymns asetti riman korkeammalle kuin kovin moni muu näkemäni lämppäribändi aikoihin. Ja pakko on tsekata jamppareilta joskus tielle sattuessaan toinenkin veto. Mutta, ei voi mitään, pääasiassa olin tullut paikalle japanilaisen Monon takia. Monon edellisen Suomen keikan jälkeen liikkui juttua kovasta illasta, ja siitä miten ikinä enää ei saa jättää näkemättä tätä kovaa mainetta nauttivaa, Tokyossa vuonna 1999 perustettua instrumentaalibändiä. Ja oikeassa olivat, keitä sitten olivatkin, en enää muista. Mono, tai niinkuin se usein kirjoitetaan MONO, on hirvittävän kova ja tyylikäs bändi. Eikä se soita umpimuodikasta jumitusta jumituksen vuoksi, niinkuin niin monet, vaan häikäilemättömän kauniita melodioita ja valtavan dynaamisia äänikuvia.

Bändin lavapreesensin muodostavat kitaristit Takaakira Goto ja Hideki Suematsu istualtaan soittaen lavan kummallakin laidalla, keskellä basisti Tamaki Kunishi ja vuoden 1966 Gibson EB-3, sekä takarivissä raivoisat jytinät tarvittaessa iskevä perkussionisti Yasunori Takada. Edellisen ennätyksen minun keikoillakäyntiurallani puhumattomuudessa tai spiikkaamattomuudessa teki Neil Young, joka viimeisen encoren jälkeen sanoi kerran ”thank you”, eikä kaksituntisen vedon aikana mitään muuta. Nyt MONO rikkoi ennätyksen, sanaakaan ei sanottu. Eipä toisaalta kenelläkään ollut laulumikkiäkään, mihin sanoa, mutta silti. Japanilaiset keskittyivät soittamiseen ja tunnelman luomiseen. Ei aina tarvita sanoja.

Kitaristien Goto ja Suematsu vuoropuhelu, tai paremminkin päällekkäinen yksinpuhelu, kulki välillä sahaavuudessaan ja itkevässä soundissaan jopa hyvinkin blackmetallisti ja mieleen nousikin upea romanialainen blackryhmä Negura Bunget. Jotain samaa tässä jylhässä toimittamisessa ja kauniissa melodiakuluissa. Soundin täydensi Tamakin aika ajoin soittama piano. MONO veti sanaakaan sanomatta puolitoista tuntia, ja on hirvittävän paljon todettu, että keikka ei ainakaan itselleni käynyt silti misään vaiheessa tylsäksi. Ennalta piti nimittäin hiukan jännittää, käykö niin.

MONOn väliin häkellyttävän kaunis musiikki toi mieleen japanin kielen sanan sasameyuki, joka ei suoraan suomeksi yhdellä sanalla käänny, mutta tarkoittaa hidasta, alkavaa lumisadetta, joka on niin kevyt että höytyvät alkavat nousta takaisin ylöspäin. Tai näin olen sen saanut ymmärtää. Puhutaan dynamiikan taiteesta, ison ja pienen käsikkäisyydestä. Paremmin en osaa selittää, mutta tsekatkaapa, jos intoa riittää,  vaikka bändin toissavuotinen livelevy ”Holy Ground-NYC Live with the Wordless Music Orchestra”. Ja jos huomiota kohdistaa saa, niin sieltä vaikkapa henkeäsalpaavan komea ja Nosturissakin kuultu ”Burial at Sea”. Pääsee tunnelmaan.

Miten MONOn musiikki sitten määrittyy? Minä en suostu sitä lokeroimaan mihinkään keinotekoiseen genreen, onpahan vain hyvää, tai sitä huomattavasti parempaa musiikkia. Genreistä ja lajityypeistä viis. Hyvä on hyvää, huono on huonoa. Älkää missään nimessä jättäkö näkemättä MONOn seuraavaa vetoa Suomessa, mutta varautukaa siihen, että se tulee myymään ennakolta loppuun. Toivotaan, että bändin saisi tänne vaikka jo ensi vuonna taas. Ja kyllä omilla listoillani bändi on kova, jos se nousee niiden joukkoon, joiden keikalle noin periaatteessa voisi matkustaa jopa lähialueen ulkomaille, ihan varta vasten. Ja hei, arvatkaapa mitä. Tästä tulee tällä menolla aivan hillittömän kova keikkavuosi… KG

Post Navigation

%d bloggaajaa tykkää tästä: