Cannibal Accident, Inferia, Gorekaust @ Bar Bulldog, Riihimäki 28.03.2025
On tullut ilmiselvästi perinteeksi, että Riihimäen rautatieaseman vierustan janonsammuttaja Bar Bulldog järkkää joka kevät yhden metalli-illan, vaikka ohjelmisto mestassa muutoin on laulelmallisempaa, trubaduurimpaa, bluesimpaa, iskelmällisempää ja kaikin puolin helpompaa. Riihimäen liveskene ei muutenkaan kovin metallinen keskimäärin ole, joten Bulldogin vaihtoehtoillat ovat enemmän kuin tervetulleita, ja soisivat keräävän porukkaa vähän kauempaakin radan varresta. Tällä kertaa Bulldogin lauteille, tai lattialle saatiin kolme death metal-ja grindcore-alan yrittäjää, tasan kuukautta aiemmin viidennen pitkäsoittonsa julkaissut turkulainen Cannibal Accident, jo vuodesta 1989 pornogrindiään lanannut alan kulttibändi Inferia, sekä paikallisten nuorten metallipäiden deathkvartetti Gorekaust.
Lippu, vain ovelta, kustansi kolmen bändin illassa kympin. Ja perinteisesti käteisellä. Ensimmäisenä lavalle asteli riihimäkeläinen Gorekaust, paperilla, tai siis levyiltä peräti ennakkoon illan jopa kiinnostavin bändi. Vasta viitisen vuotta vanhan Gorekaustin toistaiseksi ainoa albumi, joulukuussa 2022 julkaistu ”Ancient Halls of Emptiness” on kertakaikkiaan todella kova rieska. Levy muistuttaa jollain tapaa 90-luvun alun Nokia-skenestä, Convulse ja tiedättehän. Muillakin levytyksillään Gorekaust ajelee ihastuttavan slämähtävillä soundeilla perinnetietoista kuoloa, ja biisit kellottavat nekin perinteikkäästi lähes järjestään viiden minuutin jopa tuolle puolen. Ilta ei kuitenkaan ollut tällä kertaa Gorekaustin. Porukan bändihistorialtaan kokenein soittaja, rumpali Aatu Heikkinen oli sairastunut edellisenä päivänä, ja nopeasti kannuihin hälytetyllä Otto-henkilöhahmolla ei ollut juuri muuta tehtävissä kuin yrittää parhaansa, ilman vissiin juuri minkäänlaisia treenejä. Gorekaustin setti kutistui parikymmenminuuttiseksi kaaokseksi, jossa taidettiin kuulla neljä biisiä. Levyjen laadukkaasta kuolonkoneesta ei ollut nyt tietoakaan. Suoraan sanoen, urheasta yrityksestä vaikkakin iso käsi, keikka olisi kannattanut peruuttaa. Basisti-laulaja Jami Mehtonen muisti kyllä kreditoida Oton moneen kertaan ansiokkaasti, mutta kun temmot ei pysyneet, eikä muu bändi ymmärrettävästi kyennyt integroitumaan paikkopannuttajaan, kääntyi koko touhu mainiota ja laadukasta bändiä vastaan. Mutta ”Ancient Halls of Emptiness” on edelleen maailmanluokan rieska, ja ensi kerralla sitten paremmalla onnella ja paremmilla fiiliksillä.
Gorekaustin kaoottinen lyhytsettikin jo osoitti viime keväältä tutun havainnon taas todeksi, että ollakseen kuitenkin vain baari miljoonien joukossa, Bulldog soi aivan häkellyttävän hyvin. Vaikka juuri mikään tilassa ei tue hyvää soundia, niin saada tälläinen ankara lanaus kuulostamaan tunnistettavalta ja erotellulta, niin ei voi kuin kiittäen ihmetellä. Seuraavaksi liiterin akustiikkaa ja äänenpainetta pääsi testaamaan grindcoren todellinen legendabändi, maailmallakin mitä erikoisimmissa paikoissa kulttimainetta nauttiva lahtelainen Inferia. Vuonna 1989 perustettu Inferia on ollut syntyessään grindin todellinen pioneeri, Suomessa vain samoihin aikoihin aloittaneen Xysman tiedettiin nakuttavan grindiä, eikä Xysma ole tyylillisesti grindannut enää vuosikausiin. Mutta Inferia grindaa edelleen, takana on 36 vuotta ja peräti 22 soittajaa, nykyiset mukaan lukien. Ovi on ahkerasti käynyt, mutta ilman visionääriään, solisti Jani Huttusta ei olisi Inferiaa, tai siis Huttunen on yhtäkuin Inferia. Tahtotilaa on riittänyt ja riittää edelleen, kuinka moni suomalainen bändi mistään lajityypistä on käynyt vaikkapa Kuubassa kokonaisella omalla rundilla? Huttusen tinkimättömyydellä Inferia on synnyttänyt seitsemän albumia ja läjän pikkulevyjä. Rumpupatterin takana tulitukena on ollut jo viimeiset 14 vuotta Kalle Lindfors. Ja voi hyvinkin olla, että myös brutaalia dödöä soittavassa 3rd War Collapsessa pannuttava Lindfors on nopein rumpali, jota itse olen koskaan todistanut. Ei tämän tason tikkausta kyllä muistu mieleen ihan äkkiä.
Mahdotonta mennä väittämään mitään siitä, mitä kaikkea Inferia ensimmäisellä ikinä Riihimäen keikallaan luukutti. Grindcore kun on metallin alalajeista armottomin, jos joku väittää että biisit muistuttavat tavattomasti toisiaan, niin ei voi moittia. Minkä tahansa Inferian pitkäsoiton voi laittaa pyörimään, ja hetken päästä on mahdoton sanoa, minkä täsmälleen niistä kuunteli läpi. Mutta armoton myllytys ja Huttusen täysin anteeksipyytelemätön toimitus ovat Inferian koko olemus. Jos lyyriset ulottuvuudet kiinnostelevat pornogrindin kuulijaa, on paras turvautua levyn sisäpussiin. Rapsakka puoli tuntia armoitettua ajoa pitkin ohituskaistaa ja homma oli paketissa, juuri kun oli oikeastaan vauhtiin päästy. Bulldogin puolilleen täyttänyt, hyvällä jalalla grindannut alan yleisökin viritteli pittiä Inferian setin lopulla, mutta kunnon tönimiseen ilman paitoja päästiin vasta illan viimeisen myllyttäjän vedolla. Aktiivisesti keikkailevan Inferian ankaran livekunnon voi katsastaa seuraavaksi Finnish Death Metal Maniacs-tapahtumassa Espoossa kesäkuun alussa.
Illan päätteeksi, vuonna 2007 perustettu turkulainen Cannibal Accident osoitti taaskin, että myös tänään bändien soittojärkkä oli ihan oikein mietitty. Inferian kaahauksen jälkeen bändin materiaali kuulosti suorastaan monipuoliselta, ja aika paljon Cannibalin pitkäsoittoja kuunnelleena, piti oikein hämmästellä, että miten laadukkaasti levytetty lanaus saatiin siirrettyä livetilanteeseen. Solistien Raisio ja Kurwa Doktor vuoro-ja yhteishuuto toimi livenä mainiosti, ja olinkohan se vain minä, mutta bändi saattoi olla hieman laskenut biisien keskitempoja, mikä teki biiseille vain hyvää. Kuukausi sitten ulostettua viidettä pitkäsoittoa ”Disgust” ovat muutamat rockzuurnalistit ehättäneet kritsoimaan monotonikseksi ja ennen puoltaväliään kiinnostuksen alakorolle lerpauttavaksi, mutta Rixun illassa nimenomaan muutamat uuden rieskan ajot kuulostivat erittäinkin tiukoilta. Setin kohokohtia olivat kuitenkin aivan nerokkaasti nimetty, eräälläkin Ulvilasta käsin soitetulla hätäpuhelulla alkava ”Darkest Auer”, suomensukuiselle amerikansarjamurhaajattarelle Aileen Wuornosille omistettu ”Wuornos”, kakkosalbumilta ”Omnivorous” (2012), ja vuoden 2021 ”Nekrokluster”-kiekolta poimittu ankara ja vihainen äestys, ”Haista vittu ihminen”. Reippaan puoli tuntia soittanut Cannibal Accident sai oikein encorenkin. Vähäväkinen ja vähäpaidaton mutta tiukka kirnu pyöri Bulldogin tanssilattialla, jolla on varmasti muunkinlaista tangoa taitettu. Yhdellä alkuperäisjäsenellään (kitaristi Kolkka) tänä päivänä operoiva Cannibal Accident on erittäin elossa oleva (jos sallitte) kuolobändi, ja hyvinkin verevässä (jos sallitte) vedossa. Suomalainen death metal elää ja voi hyvin. KG