Metsatöll (est), Idisi (rus), 7 Stout Clan @ Hämeen Keskiaikafestivaali, Linnanpuisto, Hämeenlinna 17.08.2018
Edellisestä otannasta eestiläisen Metsatöllin keikkakuntoon oli kulunut jo peräti kuusi vuotta, mutta kun Hämeen Keskiaikafestivaali (joka täksi vuodeksi oli muuttanut nimensä siis markkinoista festivaaliksi) tarjoaa mahdollisuutta nähdä bändin peräti kotikaupungissa, on tietenkin oltava paikalla. Ja toki luvassa on festivaalin musiikkitarjonnassa muutakin mielenkiintoista, ainakin paperilla.
Metsatöll on yksi parhaista eestiläisistä bändeistä ikinä, ja käsityskykyni rajoissa myös kaikkien aikojen eniten myynyt edelleen, tai ainakin kärkikahinoissa. Se ammentaa melodiansa ja lyriikkansa maansa muinaisuudesta ja mytologiasta. Bändi soittaa pitkälti alkuaikojensa kokoonpanossa, Markus Teeäär (kitara ja laulu) ja Lauri Öunapuu (perinneinstrumentit) täysin alkuperäisinä jäseninään vuodelta 1999. Basisti Kuriraivo Piirsalu liittyi mukaan jo seuraavana vuonna. Miehet kannujen takana ovat vaihtuneet, pitkäaikaisin rumpali Marko Atso jätti bändin viime vuonna, uusi mies Tonis Noevere on lunastanut paikkansa mainiosti, ainakin Hämeenlinnan keikan perusteella. Ja hei, olenko se vain minä, mutta onko bändissä nyt kaikin puolin parempi fiilis? Ainakin tunnelma yleisön suuntaan näytti erittäin hyvältä, joskus takavuosien useammallakin keikalla aistittavissa ollut nihkeys loistaa poissaolollaan. Tiedän sikäli mistä puhun, että olin ennen Keskiaikafestivaalien vetoa nähnyt virallisesti kahdeksan Metsatöll-keikkaa ja muutaman vielä lavan takaa siihen päälle. Oli todella hieno fiilis nähdä näin hyväntuulinen ja veljellinen Metsatöll kotinurkkien lauteilla. Sitäpaitsi, keikka oli samantien yksi parhaista bändiltä näkemistäni. Rentous, vapautuneisuus, rutiini, taituruus; siinä Metsatöllia tänä päivänä leimaavia avainsanoja. Eikä siinä kaikki, yhdeksän nähtyä keikkaa takaavat orkesterille edelleen jatkuvan ykkössijan useimmin näkemänäni ulkomaan bändinä.
Metsatöll aloittaa todella tymäkasti muutamalla lyhennetyllä biisiversiolla, ikäänkuin esitelläkseen itseään ja soundiaan myös ensikertalaisille, joita taatusti tämäntapaisen festarin yleisö paljonkin sisältää. Alueella on illan aikana liikkunut hämmentävän vähän väkeä, paljon takavuosia niukemmin, mutta Töllin aloittaessa lavanedusta tiivistyy, ja aikaiseksi saadaan kuin saadaankin kunnon kinkerit. Bändi soittaa Linnanpuiston ulkolavalla ja soundi onkin kertakaikkisen mainio. Metsatöll soittaa aina todella kovaa, ja aika monta otantaa bändistä onkin itsellä Tallinnan RockCafen betonipylväiköstä, missä lujaa luukutettu folk metalli ei välttämättä aina ole kuulostanut täydellisen timantilta. Mutta nyt kuulostaa. Laurin ja Markuksen vuorolaulu tulee komeasti läpi, kummankin ominainen soundi myös. Ja ennenkaikkea, Laurin säkkipilli, kantele, jouhikko ja muut perinnesoittimet saadaan esille arvoisellaan tavalla, sillä ilman niitä ja eestinkielistä runouttaan Metsatöll ei olisi edes olemassa, tai se olisi yksi kymmenestätuhannesta tylsästä alan louhijasta.
Metsatöll.
Alulla keikkaa tehokkaimmin tamppaavat ”Metslase Veri” ja ”Must Hunt”, kumpikin bändin viimeisimmältä studioalbumilta ”Karjajuht” (2014). Tämäkin on ilahduttavaa, tuoreehkot biisit ovat välittömiä keikkaklassikoita jo pian synnyttyään, biisikynä ei ole tylsymään päin. ”Karjajuhtin” jälkeen ilmestyi kokoelma vuonna 2016, ja nehän ovat aina välitilinpäätöksiä, sitten vaihtui rumpali. Ja nyt näyttää bändillä olevan uusi smurgula katapultissa, tuoreet tervat airoissa. Seuraavalta studiolevyltä on helppo odottaa aikamoisen hyvää.
Markus ja Lauri spiikkaavat kumpikin erinomaisella suomen kielellä, ja lauluvastuukin jakaantuu nyt takavuosia enemmän herrojen kesken. Moniin biiseihin stemmalaulu lähtee peräti koko bändin voimin. Suomelle omistettu ”Kivine Maa” herättää yleisönkin jo viimeistään, vastaanotto pimenevässä elokuun illassa on mainio. Keskiaikaleirin savut, kärtsättävän sian, nuotioiden ja taottavan raudan dunkkikset risteilevät ilmatilassa, lavan taustalla kohoaa iltavalaistu keskiaikainen linna; kyllä täällä halutessaan tunnelmaan pääsee.
Perinnesoittimia hallinnoivan Laurin tulkitsema ”Saaremaa Vägimees” on nykysetin vanhin biisi, vuoden 2004 esikoisalbumilta ”Hiiekoda”. Eestin kieltä jonkin verran, jos ei nyt tohdi sanoa osaavana, mutta relatiivisen paljon ymmärtävänä, Metsatöllin tekstien seuraaminen on keskimäärin helpompaa kuin keskivertokeskiaikakansalaiselle. Silti, jokin bändin tavassa toimittaa on sellaista, että sanoma tulee läpi, väitän, vaikka ei tajuaisi sanaakaan. Välispiikit auttavat toki. Metsatöllia on vuosien mittaan taatusti painostettu ryhtymään geneeriseksi thrash metal-juntaksi ja vaihtamaan kielensä enkuksi, mutta muun muassa siksi, ettei se ole suostunut, arvostan bändiä todella paljon. Ja voin nähdä bändin keikan milloin tahansa, missä tahansa, semminkään kun se ei vaikuta soittavan huonoja vetoja.
Vastikään kymmenen vuotta täyttäneeltä ”Iivakivi”-albumilta soi hiljattain ohjelmistoon kaivettu ”Veelind”, ja hyvä niin, se tuo asiallista vaihtelua nykysettiin. ”Ulg”-albumin (2011) jälkeinen ärhäkkä thrash metal-vaihe tuntuu olevan bändin tyylihistoriassa ohimennyt, itse näin sillä kaudella toki muutaman todella raivokkaan keikan, mutta kyllä juurilleen uskollinen, folkimpi Metsatöll on kuitenkin se oikeampi. Eestin susi ulvoo edelleen, ja jos joku väittäisi, että elämänsä kunnossa, allekirjoittaisin.
Tuoreimman albumin täsmäiskuisin raita on tänään ”Torrede Kohtudes”, mutta koko mainion, rennon ja energisen Tölli-illan kruunaa kuitenkin oma ehdoton suosikkini, ensimmäisenä encorena kuultava, viiltävän kauniisti kansanmusiikkipoljentoinen ”Minu Kodu”. Suorastaan yllättävän pitkään bändi saa luvan soittaa, vaikka lava ja soitto suuntaa itsensä kaupunkiin päin, ja lähikortteleiden asujaimistossa taatusti joku asukasyhdistysaktiivi jo a) narskuttaa proteesejaan, ja b) laatii vielä bändin soittaessa tekstaria Kaupunkiuutisiin, miten kaikki yhteisöllisyys, viihtyminen ja laadukkuus pitää siirtää Linnanpuistosta pois. Poissa silmistä, poissa mielestä.
Keskiaikafestivaali ei siis enää ole markkinat, vaan vähemmän rahvaanomainen festivaali. Mutta mitäpä, jos nimenvaihdoksen myötä mietittäisiin myös uudistuksia konseptiin. Tai muistettaisiin vaikka ensi vuonna myös markkinoida tapahtumaa, ennenkuin se kuihtuu keskiaikaharrastajien keskinäiseksi pikku piirien larppailuksi. Jos väki katoaa, tai ei ymmärrä tulla, myyjät ja esiintyjät kaikkoavat ja tapahtuma kuihtuu. Ja vaikkapa vain, koska kaikella nykytietämyksellä Metsatöllin keikka on ainoa Suomessa koko kuluvana vuonna, olisi tapahtuman tiedottamiseen kannattanut käyttää muutakin metodia, kuin ihmisten luontaista uteliaisuutta.
Venäläinen, neljän nuorehkon naisen kollektiivi, moskovalainen Idisi soittaa instrumentaalista muinaisfolkiaan kahden sylirummun, säkkipillin ja nimeämättömäksi jäävän…niin, pillin säestyksellä. Rapia puoli tuntia on toisiaan muistuttavia biisejä aivan riittävästi, vaikka sanottava on, että Idisin setti on varsin viihdyttävä. Hyvää vaihtelua esitykseen tuo Finntroll-cover, joka sekin vedetään instrumentaalina. Kansa vaatii Idisiltä pari encoreakin, siksi hyvin Venäjän eteeristen valkyrioiden keski-ja myöhempienkin aikojen folkmelodiat käyvät kantahämäläisen jalaston alle. Sitäpaitsi, korkealle nousee hattu aina, kun joku on opetellut laadukkaasti soittamaan säkkipilliä. Itse kerran vempeleen äänentuottoa kokeilleena voin todeta, että jos pihinä kuuluu äänentuottajan klyyvarista, tai alempaa ja taaempaa, joku ei ole oikein.
Idisi.
Kotimainen kelttipunkbändi 7 Stout Clan soittaa, no jalkain alle niinikään mahdollisesti kovastikin käyvää…no, kelttipunkkia. Mutta olepa näissä lajityypeissä persoonallinen, niin ei olekaan enää ihan helppoa. Bändillä on omiakin biisejä, joista ”Bastards Clap Your Hands” nostattaa kiltin helmat korkeimmalle, mutta silti Hämeenlinnan keskiaikaan painuvassa illassa coverit soivat parhaiten, niinkuin nyt se pakollinen Pogues-veto, tosi komea tulkinta. Myös 1800-luvun irlantilaisen folk-klassikon ”Mrs.McGrath” ottaminen ohjelmistoon on erittäin arvostettavaa, mutta kun kerran on kuullut tämän livenä Bruce Springsteenin ja Seger Sessions Bandin toimittamana, ei voi olla takaraivonsa mustassa laatikossa haluamattaankin vertailematta, mikä ei tokikaan tee oikeutta kenellekkään. KG