Psilocybe Larvae (rus), Stalwart (rus), Emphasis (est) @ Tapper, Tallinna 06.05.2012
Kun klubin oven eteen oli keväisessä tihkusateessa parkkeerattu leuhakas amerikanmoottoripyörä, jonka tankissa luki Burzum, niin hyvää oli syytä odottaa. Luvassa oli pari mielenkiintoista venäläistä metalliorkesteria ja ilmaiseksi vieläpä, joten sisään siis.
Olen jo blogini lyhyessä historiassa kerran joutunut mainitsemaan siitä faktasta, että eestiläisen bändin tie pääkaupungin lavoille on kertakaikkiaan liian lyhyt. Sääntö vahvistaa säännön. Kyse on ajattelusta tässä kulttuurissa, kaikilla pitää olla mahdollisuus soittaa livenä vaikka siihen ei valmiuksia olisikaan. Ei ollut Emphasiksellakaan. Ja niinikään sama juttu kuin pari bloggausta takaperin eli on valittu nimi, joka maailmassa on taatusti kymmenillä muillakin levyttävillä bändeillä. Mutta kun halua ei ole Tallinnaa pidemmälle, ei olla tosissaan, niin miksipä harrasteryhmän nimi ei voisi olla vaikka Emphasis. Mikä bändissä ensinnäkään toteuttaa nimen (”painokkuus”, ”mahtipontisuus”) antamaa lupausta? Ei mikään. Esiinnytään yhtenäisesti slipoverit päällä, kravatti kaulassa –eli näytetään Renegadesilta, mutta yritetään olla Dream Theater. Kumpikaan ei oikein onnistu. Laulajatyttö on huippumalli haussa, mutta laulajan ykköstehtävä on laulaa. Soitto on epätarkkaa ja jännittynyttä, ja jos haluaa kuulostaa Opethilta tai Meshuggahilta, kannattaa vaikka lukaista joku näiden bändien haastattelu, että millaisiin harjoittelumääriin ko. yhtyeiden osaaminen perustuu. Ja KENEN luvalla illan avaava bändi, jolla on takanaan yksi nettisinkku, soittaa 50 minuuttia? Ilmeisimmin omallaan. Menkääpä Emphasis joku kesä vaikka Wacken Open Airiin katsomaan, miten hoidetaan puolen tunnin showcase-setti, kun myöhästymiseen, jännittämiseen ja epätarkkuuteen ei ole varaa ja kun bändin koko ura voi olla kiinni käytännössä 25 minuutin vedosta. Siinä pitää ns. öylätin pysyä kuivana.
Kokemukseni mukaan venäläisiin bändeihin pätee pitkälti sama kuin ruotsalaisiin. Eli minkä tahansa orkesterin voi mennä kohtuullisen huoletta tsekkaamaan, ilman että pitää hävetä pupilleja päästään tai kuunnella luokatonta kuraa. Olen vain kerran todistanut umpihuonoa ruotsalaista bändiä, ja kerran keskinkertaista venäläistä. Venäjä on niin valtava maa, että ilmeisimmin seula ulkomaille keikoille lähteville bändeille toimii hyvin. Parhaat pääsevät läpi.
Stalwart pantiin kasaan Pietarissa 1999, takana on neljä pitkäsoittoa ja ahkeraa keikkailua. Ensitahdeista oli selvää, että tämä bändi lunastaa nimensä tarkoituksen. Kahdella vokaalilla ja kahdella erinomaisella kitaristilla mentiin, ja nopeaa perinnetietoista kuolonmetallia lapioitiin. Mutta päivitettynä, eikä tylsästi minnekään haukotuttavaan metalcore-suuntaan, vaan enemmänkin pikku progeripauksin. Varsinkin kitaristien Leonid ja Antuan soitanta täytti kaikki standardit ja rumputyöskentely esim. edelliseen orkesteriin verrattuna oli kuin koittaisi yön jälkeen aamu. Bändi nakkeli multiaan jonnekin Cannibal Corpsen ja Pestilencen välimaastoon, mutta sikäli omaperäisesti että harvemmin kuulee. Kyllä esim. Suomessa dödöryhmän kynnys päästä levyttämään voi olla tänäpäivänä aika heppoinen, muualla maailmassa tuntuu että mitään kynnyksiä ei edes ole. Stalwartin setti kesti tasan 45 minuuttia, ja edelleen kysynkin, kuka antoi eestinnuorisolaisille luvan vetää pidempään? Hyvä Stalwart.
Melkoisella nimellä on itseään rankaissut Viipurissa vuonna 1996 kasattu, sittemmin pietarilaistunut Psilocybe Larvae. Ensinnäkään kukaan ei tiedä miten nimi lausutaan, ja toisekseen se tarkoittaa madonlakkia, joka on siis pieni sieni. Mutta auta Armias, miten kovaksi bändiksi piti todeta. Erittäin mustanpuhuvana piiskaavaa deathia, päälle pikkuisen progea. Tiukkaa soitantaa ja aivan mihin tahansa stadionluokan metalliorkesteriin kelpaava solisti Larv. Yhtyeellä takanaan niinikään neljä albumia, joista mainio ”Non-Existence” löytyy Spotifysta (maistiaisina vaikkapa järjettömän kaunis ”Cold Desert of Eternity”). Tämän bändin omaehtoisessa kuolossa kuuluu venäläisyys, monissa biiseissä on slaavilainen melodiakulku. Koko Psilocyben keikan ajan yritin keksiä mitä bändiä tämä eniten muistuttaisi, mutta eipä kummunnut yhtään nimeä mieleen. Toisin sanoen, Psilocybe Larvae tekee ja soittaa oikeasti omaperäistä nykymetallia. Niin sitä pitää. Jos minä olisin jossain asemassa Spinefarm Recordsilla (sen sijaan etten nyt ole missään asemassa millään recordsilla), ottaisin Allegron alle, matkaisin Pietariin oikein huolella tinaamaan näiden jätkien kanssa ja session hiukan kuivuttua allekirjoitettaisiin paperit. Tämä bändi ansaitsisi isomman huomion kuin mihin nykyinen jenkkilafkansa ilmeisestikään pystyy.
Venäjä näyttää siis olevan mainio metallimaa, niiden muutamien jo tunnustettujen lisäksi. Ja illan venue eli Tapper on visiitin arvoinen, kun liikutte nurkilla. Tapper sijaitsee hiukan laidemmalla kaupunkia, mutta maksaa vaivan. Soundi on aina vähintäinkin kelvollinen, ja paikka on hyvin harvoin liian täynnä. Silti baari tosin ruuhkautuu helposti ja eestiläiset ovat tunnetusti tuskallisen tunnollisia jonottajia. Siksi tiskillä kannattaakin käydä bändien soittaessa. Päivisin Tapperissa hikoillaan Zumbaa, joogaa ja rouvien jumppaa, joten kannattaa muistaa sipaista majoituksessa hiukan Tabacia nenäreikään ennen keikkaa. Mutta mainio mesta siis. Tapper tuo harvakseltaan pääosin metallisempia ulkomaan bändejä ja ajoittain koviakin nimiä (mm. Unleashed, Annihilator, Cannibal Corpse, Sepultura ja Onslaught ovat olleet täällä). KG